Luo tunnus!
Kirjaudu
keskiviikko, 8.02. 2012 @ 19:27
 
Lisää Facebook-sivustolle

Kadunvaltaus, Jyväskylä 4.8.2007

Yhteensä noin 200 ihmistä osallistui Reclaim the Streets -katubileisiin Jyväskylässä lauantaina 4.8.2007. Kulkue marssi Kirkkopuistosta Puistokadulle, joka vallattiin puoliltapäivin tanssi-, järjestö-, neppisajo- ja hengailukäyttöön. Juhlat jatkuivat asfalttihelteessä iltaan asti, jolloin ne siirtyivät sisätiloihin Beat vs. Rally -nimen alla. Poliisit ohjasivat liikennettä kiltisti valtausalueen ympärillä ja mellakoimisen sijaan suojelivat katua kännisten rallifanien huudoilta.
Katukuva kaunistui asfalttipiirroksilla ja maasta kohoaviin objekteihin kiinnitetyillä julisteilla. Tanssijat, jonglööraajat, capoeira-harrastajat, ralleja pilkkaavat pienajot ja bussipysäkillä soittavat dj:t pitivät tunnelman hilpeänä. Päivän paahteessa valtaajajoukko levittäytyi myös viereisen puiston varjoon nauttimaan ulkoparlamentaarisen politiikan helppoudesta.

Tapahtuma järjestettiin mielenilmauksena vapaan ja autottoman kaupunkitilan puolesta sekä vastalauseena Neste Oil Rallyn järjettömyyttä kohtaan. Vuosittaisen valtauksen myötä on tullut selväksi, että tällaisella kevyellä kansalaistottelemattomuudella on sijansa Jyväskylässä. Ehkä seuraava askel voisi olla pieni radikalisoituminen ja vaikkapa talon valtaaminen jostain nurkilta? Väkeä ja tahtoa siihen kyllä löytyisi.


Kuvia tapahtumasta:

http://www.flickr.com/photos/27914217@N00/

0 kommentti(a)

Yleistä sivuista

Takku on tee-se-itse mediaprojekti, joka sanojen voimalla haluaa rohkaista meitä tavallisia ihmisiä välittömään, puolue-, ammattiliitto- ja järjestötoiminnasta riippumattomaan kapinaan (itse)tuhoisaa (epä)todellisuutta vastaan... Lue lisää

Miten osallistua

Takun toiminta perustuu käyttäjien lähettämään sisältöön. Kuka tahansa voi osallistua sisällön tuottamiseen ilman käyttäjäksi rekisteröitymistä... Lue lisää

Käyttäjiä paikalla

Vieraita sivustolla: 8

Tapahtumat

Pääkalenteri

lauantai 11.02.2012

Miete

Sosiaalisia suhteita ei voi räjäyttää. Tämän yhteiskunnan täydellinen romahtaminen ei antaisi mitään takeita tilalle tulevasta. Mikäli ihmisten enemmistöllä ei olisi vaihtoehtoisen yhteiskunnan luomiseen tarvittavia ajatuksia ja organisaatiota, näkisimme vanhan maailman palaavan, koska siihen ihmiset olivat tottuneet, siihen he uskoivat ja se heissä haasteetta eli.
Anonyymit australialaiset anarkistit
You Can't Blow Up A Social Relationship - The Anarchist Case Against Terrorism 

Oma tunnukseni





Rekisteröidy uutena käyttäjänä
Unohtuiko salasana?

-


Mediakeskus


Uutisia ja ajankohtaista maailmalta

15M Suomi

15M Suomi

Vallattomia ääniä Tampereen kaduilta banneri

Vallattomia ääniä Tampereen kaduilta -feed

JKLDiy

fifi

Hyökyaalto

Vallankumouksen hedelmiä

Väärinajattelija

Wikikko

Mustan Kanin Kolo

Hirvitalo

Vastavirta