"Terroristi on valtio"

Viesti Leccen syytetyiltä ennen tuomioiden julistamista

7. heinäkuuta 2007, Earth Liberation Prisoners Support Network (ELP)

Hallinnon herkeämätön propaganda on aina käyttänyt pelkoa konsensuksen tuottamisen keinona. Jatkuva uhkien luominen, joita nostetaan valoon aina olosuhteiden mukaan, oikeuttaa elämän kaikkiin puoliin ulottuvan yhä tukahduttavamman kontrollin ja antaa vallalle mahdollisuuden esitellä yhä enemmän vapautta murhaavia lakeja. Vihollinen on kaikkialla, sitä kutsutaan 'terroristiksi' ja se voi olla maahanmuuttaja tai vallankumouksellinen. Todellisuus käännetään ylösalaisin: ne jotka murhaavat kokonaisia väestöjä hallitakseen luonnonvaroja, syyttävät terrorismista niitä jotka kamppailevat vapaudesta. Mutta jos terrorismi on historiallisen määritelmänsä mukaan summittaista väkivaltaa jonka tavoitteena on valta-aseman voittaminen ja lujittaminen, niin on aivan selvää että TERRORISTI ON VALTIO!
-Cristian Paladini

Kuten monet tämän viestin lukevat jo tietävät, pidätettiin pari vuotta sitten, toukokuussa 2005, joukko lecceläisiä anarkisteja terrorismista syytettynä (alunperin pidätettiin viisi henkilöä, mutta sitten muita vedettiin mukaan poliisin tutkimusten edetessä).

Syytteet koskevat toimintaa joka väitetysti sisältää bensapumppujen vahingoittamisen huoltoasemalla protestina Irakin sotaa vastaan; hyökkäyksen monikansallista yhtiötä vastaan tukena Chilen Mapuche-kansalle; ja hyökkäyksen pankkia vastaan tukena maahanmuuttajakeskuksessa pidetyille ihmisille (pankilla on yhteyksiä keskukseen).

Leccen syytettyjen oikeudenkäynti on meneillään^*, mutta olemme juuri saaneet seuraavia uutisia:

1) Oikeudenkäynnin tilanne tällä hetkellä
2) Marina Ferrarin lausunto
3) Salvatore Signoren lausunto
4) Cristian Paladinin lausunto

ELP tukee Leccen syytettyjä, ja kannustamme kaikkia auttamaan levittämään sanaa heidän oikeudenkäynnistään.

++++++++++++++

Ajantasa Nottetempo-oikeudenkäynnistä

28. kesäkuuta pidetyssä kuulemisessa yleinen syyttäjä veti yhteen juttunsa ja esitti tuomiovaatimuksensa. Hän puhui lähes viisi tuntia ja paljasti 'teoriat' ja 'strategiat' joiden pohjalta syytetyt ovat hänen mielestään saaneet 'innoituksensa'. Hän luki myös otteita lukuisten anarkististen kirjojen johdantoluvuista. Sitten hän puhui anarkistisesta 'järjestöstä' johon syytetyt oletetusti kuuluvat ja yritti todistaa väitteensä selostamalla Salenton anarkistien ja Italian muissa osissa elävien toverien ystävyyssuhteita. Hän mainitsi myös muutamia kirjoja - erityisesti yhden - josta hän oli löytävinään demokraattisen Valtiojärjestyksen kumoamiseen tähtääviä 'strategioita'. Sikäli kun tiedetään, ei kukaan muu hänen lisäkseen ole löytänyt sellaisia strategioita siitä kirjasta, jos hän nyt edes on lukenut sen! Lopulta hän jatkoi 'vihan, väkivallan ja uhkailun kierteeseen' joka väitetysti iski Salentoon 2002-2005, ja mainitsi ties kuinka monennen kerran kaikki toimet ja iskut, jotka hän yritti sälyttää Leccen anarkistien nimiin. Hän teki parhaansa tehdäkseen vaikutuksen valamiehistöön mutta, varsin yksitoikkoinen kun oli, ei näyttänyt onnistuvan kovin hyvin.

Francesca Conte, kantajan asianajaja, oli sitä vastoin paljon teatraalisempi. Hän puolusti pastori Cesare Lodestroa ja Regina Pacisin leirin lääkäreitä Anna Katia Cazzatoa ja Giovanni Rubertia, jotka olivat jättäneet tähän oikeudenkäyntiin kanteen vahingoista. Mitä tulee tohtori Cazzatoon, hänen asianajajansa totesi että hänen terveydentilansa on hatarissa kantimissa, ja hänen on pakko ottaa mielialalääkkeitä niiden uhkaavien puheluiden jälkeen joita hän oletetusti on saanut!

Ennen julkisen syyttäjän puhetta kolme toveria lukivat julistuksensa, jotka ovat ohessa.

Nämä ovat tuomiovaatimukset:
9 vuotta vankeutta ja 3000 euron sakko yhdelle toverille;
7 vuotta vankeutta ja 500 euron sakko kahdelle toverille;
6 vuotta vankeutta ja 250 euroa kolmelle toverille;
5 vuotta ja 6 kuukautta vankeutta ja 100 euron sakko kuudelle toverille.
Syyttäjä vaati myös puolentoista vuoden vankeutta yhdelle toverille ja kahden kuukauden vankeustuomioita kahdelle muulle, joita syytettiin eritellyistä rikoksista, eikä salaliitosta.

+++++++++++++

Viiden toverin vangitseminen Leccessä, jonka kanssa samaan aikaan tapahtui pidätyksiä myös muualla Italiassa, on tarjonnut mahdollisuuden petolliselle mustamaalauskampanjalle.

Syyte Valtion demokraattisen järjestyksen kumoamiseen tähtäävän kumouksellisen liiton muodostamisesta on mahdollinen vain koska rikostutkijat ovat tällaisen teorian laatineet. Myös media on näytellyt tärkeää roolia tässä yhteydessä. Sen toisteltua sellaisia hokemia kuin 'anarkistinen solu', 'liitto', 'väkivaltaiset toimet' jne, jää jotain ihmisten mieliin riippumatta siitä millaiseen tulokseen oikeudenkäynti päättyy. Tämä hirvittävä puhetapa on käytössä yhä tänään, ja johtaa usein täysin keksittyihin uutisiin.

He ovat raivokkaasti ja hysteerisesti yrittäneet vaientaa anarkisteja ja esittää heidät hirviöinä, kuten käy kaikille kapinallisille. Tästä syystä jotkut meistä ovat olleet pidätettyinä lähes kahden vuoden ajan, ja syyttäjän herkeämättä esittämät vetoomukset meidän vapauttamistamme vastaan ovat tehneet vapaudestamme eräänlaisen lottoarvonnan. Säännöt ovat vain tulkinnan välineitä: ne jotka päättävät, eivät välitä osallisista yksilöistä, yksilöistä jotka tässä tapauksessa tiedostavat keitä he ovat ja mitä he haluavat. Anarkistit ovat itse asiassa kaikesta huolimatta sinnikkäästi puolustaneet ihmisarvoaan ja ajatuksiaan. Siitä syystä heitä pidetään vaarallisina: aikana jolloin toisinajattelu pitää pyyhkiä olemattomiin, tämä oikeudenkäynti, kuten monet muutkin, on oikeudenkäynti paitsi aikeita, myös vakaumuksiamme, halujamme, olemisen tapojamme, ajatteluamme ja toimintaamme vastaan.

Anarkistit rakastavat vapautta ja vastustavat kaikenlaisia vankiloita, mutta heillä on myös muuta sanottavaa. He ilmaisevat, havainnollistavat ja harjoittavat tätä parhaalla aseellaan: solidaarisuudella. Ja myös tästä syystä heitä pidetään vaarallisina. Yhteiskunnassa jossa yksilöt ovat yhä enemmän eristyksissä ja jossa pelko [terrori] on painettu kaikkien mieliin, ei todellista solidaarisuutta, sellaista joka yhdistää toisilleen tuntemattomia ihmisiä tai joka on heidän yhdessä jakamiensa tunteiden tuote, voi pitää minään muuna kuin vaarallisena. Tästä syystä jopa silloin kun protestit ovat selkeän sosiaalisia ja juontuvat niitä järjestävien ihmisten omasta tietoisuudesta, ne leimataan terrorismiksi. Nykyään seinälle kirjoittaminen on riittävä syy julistaa ihminen terroristiksi. Solidaarisuus on inkvisiittoreille yhtä epäilyttävää kuin rakkaus ja ystävyyskin. Räikeän ilmeinen todistus siitä meille on tämä tuomioistuin, jossa syyttäjän eri todistajat ovat puhuneet ihmisten välisistä suhteista, tapaamisista, yhteyksistä ja läheisyydestä. Tässä ei siis jäljitetä mitään tiettyjä rikoksia, vaan vainotaan ajatuksia ja niiden kannalla olevia ihmisiä. Voidaan tietysti väittää että demokraattinen Valtio sallii kaikkien ilmaista mielipiteensä kunnioittaen henkilökohtaisia oikeuksia ja taaten turvallisuuden. No, minun pidätykseni on oikeutettu sillä tosiasialla että vuonna 2004 lähetin sähköposteja joissa kerroin toverini pidätyksestä.

Luulen että nämä säälittävät taktiset siirrot, joiden tarkoitus on nöyryyttää ja pelotella meitä ja saada meidät kääntämään selkämme omalle elämällemme, kiintymyksillemme, menneisyydellemme ja tulevaisuudellemme, ovat vain uusi osoitus tämän väitteen perustattomuudesta ja heidän huolestaan pitää se elossa.

Toinen osatekijä, jota pidän vielä vahingollisempana identiteetilleni, on yritys rajata minut jäykkään, suljettuun järjestöön. Tämä osoittaa inkvisiittorien kyvyttömyyden ymmärtää horisontaalista elämäntapaa jossa ei tunneta hierarkioita ja joka perustuu keskinäiseen kunnioitukseen; he ovat aivan toisin yksilöineet johtajia ja alamaisia sellaisten ihmisten joukosta jotka, kuten me, torjuvat tällaiset käsitteet. Kaiken lisäksi, kuten syyttäjän asiakirjoista käy ilmi, jos sattuu olemaan nainen, voi olla ainoastaan kaikkein vaikutusvaltaisimman miehen morsian tai kumppani, tai toisinaan hänen manipuloijansa. Heidän on mahdoton käsittää että miehen ja naisen välillä voisi olla horisontaalinen suhde.

On kuitenkin tärkeää puhua asioista joista tässä oikeudenkäynnissäkin puhutaan, toisin sanoen terroristijärjestön olemassaolosta. Jos otetaan huomioon terrorismin klassinen määritelmä, 'summittaisen väkivallan käyttöä, jonka tavoitteena on poliittisen valta-aseman voittaminen, lujittaminen ja puolustaminen', voidaan helposti ymmärtää keitä terroristit ovat ja mistä heidät voi löytää. Harmittomiin ihmisiin kohdistuva pakottaminen, auktoriteetti ja väkivalta ovat heidän välineitään ja heidän aseitaan. He julistavat ja käyvät sotia joissa kuolee miljoonia siviilejä, ja petollisesti esittävät ne hyödyllisinä ja välttämättöminä; he rakentavat väkipakolla perusrakenteita jotka tuhoavat luontoa ja sen asukkaiden elämiä ja vievät näiden elintärkeät resurssit. Nämä kaikki huomiot liittyvät toiseen tämän oikeudenkäynnin osaan: maahanmuuttajien pidätyskeskuksiä vastustavan kamppailun kriminalisointiin. Nykyään niitä kutsuu keskitysleireiksi jo jopa vasemmisto, joka pisti ne alulle Italiassa ja aikoo myös pitää ne pystyssä - kun taas sitä vastoin monet ovat jo pitkän aikaa yrittäneet paljastaa niiden todellisen luonteen ja vakuuttaa, että vaikka media ja tutkijat yhä kutsuvat niitä vastaanottokeskuksiksi, ovat nämä CPT:t vankiloita ulkomaalaisille, jotka ovat syyllisiä ainoastaan siihen ettei heillä ole tavanomaisia henkilöpapereita ja jotka lähes aina ovat paenneet sotia, kurjuutta ja katastrofia tai yksinkertaisesti etsivät paremman elämän mahdollisuuksia, ja tämä etsintä maksaa heille usein heidän henkensä. Jos yhtäältä yritetään esittää kaikki laittomat maahanmuuttajat rikollisina ja kätkeä niiden paikkojen todellinen luonne joihin heidät on vangittu (josta CPT San Focassa on silmiinpistävä esimerkki), niin toisaalta yritetään hiljentää ja eristää kaikin mahdollisin keinoin ne anarkistit jotka pitävät näitä paikkoja sietämättömänä todellisuutena. Näin on käynyt Leccessä jossa, jälleen kiitos median, anarkisteja kutsuttiin terroristeiksi tavoitteena pelotella julkista mielipidettä. Tämä ei riittänyt, joten tukahduttajat iskivät myös jokaiseen joka osoitti solidaarisuuttaan syytetyille anarkisteille, niin että tämä koituisi heidän lopukseen Leccessä.

Lisäksi kaksi kaikille avointa paikkaa, joissa on järjestetty aloitteita, konsertteja, keskusteluja, yhteisiä ruokailuja, ja joissa kirjat olivat kaikkien saatavilla, on leimattu rikollisten luoliksi. Ihmisten väliset suhteet on esitetty järjestäytyneenä ryhmänä, jolla on johtaja. Kaikki Leccessä ja sen ympäristössä tapahtunut toiminta on pantu näiden yksilöiden tiliin, kun taas fraaseja, lainauksia ja mielipiteitä on huolellisesti lainattu irti kontekstistaan, ja niiden pinnallisen ja väärän tulkinnan avulla on vihjailtu näiden ihmisten tehneen pahoja. Tätä menetelmää on käytetty jatkuvasti tässä tuomioistuimessa, jossa syyttäjä on järjestelmällisesti ohittanut kaiken mikä saattaisi olla syytettyjen eduksi. Tämän irvokkaan kuvan täydentää se epätoivoon ajava huomio jonka miehet uniformuissa ovat antaneet kirjoille, lehdille, lentolehtisille, julisteille ja muulle materiaalille jota on ollut liikkeellä jo vuosia. Luulen että juuri tästä syystä inkvisiittorit yrittävät päästä eroon anarkisteista ja tuomita heidät niin moneksi vuodeksi vankeuteen niin kuin se ei olisi mitään - yksinkertaisesti koska anarkistit ajattelevat ja kirjoittavat liikaa.

Yhteenvetona haluan sanoa, että tämän kuilun partaalla keikkuvan vauraan yhteiskunnan kapinalliset ja ulossuljetut tuntevat meihin nyt iskeneen tukahduttamisen harteillaan joka päivä, ja meille näinä kuukausina määrätyn vapauden puutteen (eristys, hellyyden riistäminen, henkilökohtaisten elämiemme sairaalloinen ja pakkomielteinen kontrollointi) kokevat myös, joskus varsin dramaattisestikin, miljoonat vangit Italiassa ja kaikkialla maailmassa, sekä CPT:ihin lukitut ulkomaalaiset. Samaan aikaan koko yhteiskuntaan levinnyt hourailu kiinnittää huomion turvallisuuskysymyksiin ja kätkee laajalle levinneen epävarmuuden joka vaikuttaa yhä useampien ihmisten elämään. Ja juuri siitä syystä että olen muukalainen muukalaisten joukossa, haluaisin muistaa Vasile Constantinia, romanialaista joka halvaantui täysin 10. elokuuta 2004 yrittäessään paeta San Focan pidätyskeskuksesta. Hänen tarinansa, kuten monien muiden, todistaa missä väkivalta todella on, väkivalta joka vie elämän miljoonilta ihmisiltä päivä toisensa jälkeen. Tätä riistämisen hallinnointia - jota propagoidaan hyväntekeväisyytenä, mutta joka on niin valheellista että sen ovat jopa poliisituomioistuimet saaneet selville - ovat siitä vastuussa olevat (kuten Regina Pacisin tapauksessa) usein oikeuttaneet yksinkertaisena ja välttämättömänä lain toimeenpanemisena. Monet CPT:issä tapahtuneet paot ja kapinat, Regina Pacis mukaan lukien, osoittavat paremmin kuin mikään muu näiden paikkojen todellisuuden ja sen mitä laki oli ja mitä se yhä edelleen on: rasismin, riiston ja tukahduttamisen tuote. Loppujen lopuksihan jopa natsien leirit olivat laillisia, samoin kuin Italian rotulaitkin, mutta ne eivät todellakaan olleet oikeutettuja.

Näillä sanoilla palautan syytteen terrorismista takaisin lähettäjälle.

Lecce, 28. kesäkuuta 2007

Marina Ferrari

+++++++++++++

'Ja sitten on tilanteita, joissa intohimoisen ihmisen täytyy kirjoittaa. Kun asemalaituri on tyhjä ja ihmiset on kukistettu, kun kauppias on orjien yhteiskunnan kuningas, kun kaikki ajattelevat on tuomittu, on aivan välttämätöntä että viimeksi mainitut, nykyhetkestä karkotetut, pohdiskelevat huolellisesti tulevaisuutta'. (Ernest Courderoy, Days of Exile)

Ensinnäkin haluan tehdä selväksi että tämän julistuksen tarkoitus ei ole olla oikeutus, koska minulla ei ole tarvetta oikeuttaa itseäni. Toiseksi, jokainen selvennys tässä oikeudessa on turha, koska minun sanojani niiden kaikissa merkityksissään tuskin voidaan ymmärtää tässä paikassa. Ei sillä että ajattelisin teidän olevan tyhmiä, kuulumme vain vastakkaisille 'puolille' - te edustatte valtaa ja minä edustan sen vihollista - ja meidän tapamme ymmärtää ja tulkita todellisuutta ovat tyystin erilaiset ja vieraat toisilleen. Tämä oikeudenkäynti on kuitenkin ilmiselvästi ja yksinomaan poliittinen, ja siksi yhteiskunnallinen, enkä voi olla ilmaisematta mitä ajattelen. Haluan huomauttaa että osoitan ajatukseni tämän oikeussalin ulkopuolelle, riistettyjen ja osattomien joukoille joihin minä kuulun ja joille olen aina ilmaissut itseni keinoilla ja menetelmillä jotka olen ajan myötä oppinut.

Ensiksi haluan sanoa, että palautan takaisin lähettäjälle tämän 'terroristin' leiman, jota on käytetty määrittämään minua siitä asti kun tämä tarina sai alkunsa, ja myös sitä ennen - tarkoituksena tuottaa tyydyttävää julkista mielipidettä, joka on 'idioottien tekemä' kuten Stendahl aivan oikein sanoi - sekä siitä seuraavan vainon ja tukahduttamisen; palaan tähän myöhemmin. Omalta osaltani painotan jälleen, kuten jo monta kertaa aiemminkin, että terrorismi on aina ollut Valtioiden mieluisin ase, olipa kyseessä sitten jokin entinen Imperiumi, äskettäisempi natsi-fasistinen tai sosialistinen diktatuuri tai edistynyt demokratia. Vaikka vallanpitäjät, siis Historian ja Kulttuurin manipuloijat, yrittävätkin muuttaa sen merkitystä, niin sana 'terrorismi' merkitsee 'summittaisen väkivallan käyttöä, jonka tavoitteena on poliittisen valta-aseman voittaminen, lujittaminen tai puolustaminen'. Anarkistit sitä vastoin, silloinkin kun ovat päättäneet käyttää väkivaltaa, eivät koskaan ole käyttäneet sitä summittaisella, eroa tekemättömällä tavalla. On sitä paitsi täysin naurettavaa ajatella että anarkistit haluavat päästä valtaan, kun tiedetään että heidän tavoitteenaan tuhota se! Pommit toreilla ja junissa, kokonaisten väestöjen tuhoaminen ja 'demokratian vienti' eivät todellakaan kuulu anarkistien käytäntöihin.

Mitä tulee kumouksellisen nimitykseen, myönnän avoimesti että sitä olen. Mitä on yksilö joka halveksuu kaikkia vallan muotoja ja kamppailee tyystin erilaisen yhteiskunnan puolesta ja kaikkien elävien olentojen vapauden puolesta ketään erottelematta, ellei kumouksellinen? Kaikki tämä on taatusti kumouksellista maailmassa jossa sosiaaliset suhteet perustuvat hyväksikäyttöön, ryöstämiseen, ulossulkemiseen ja heikoimpien kaltoinkohteluun. Lisäksi en voisi koskaan kuulua mihinkään kumoukselliseen 'liittoon'. Se olisi todella surkeata eikä sopisi yhteen sen tosiasian kanssa että olen anarkisti - asia josta pidän kiinni ja josta minua syytetään tässä oikeudenkäynnissä. Anarkistina minulla on kaksi perusperiaatetta: yksilö ja auktoriteetin vastaisuus. Siksi en koskaan voisi organisoitua vertikaalisella tavalla - vaikka minua on kuvattu 'johtajaksi' ja 'kihoksi' ja olen syyttäjän mukaan 'johtavassa asemassa'. Torjun jyrkästi tällaiset sanat. En voisi koskaan myöskään kuulua jäykkään järjestöön, koska siinä tapauksessa järjestö itse hallitsisi minua ja minusta tulisi sen pelkkä välikappale ja liite, ja minun olemiseni ainutlaatuisena yksilönä toisten ainutlaatuisten yksilöiden joukossa katoaisi sen taakse. Päin vastoin, perustan suhteeni hetken tarpeiden mukaan, rakkauteen, ystävyyteen ja samanhenkisyyteen jotka yhdistävät minua toisiin. Voin yhtenä hetkenä olla samaa mieltä jostain asiasta ja heti kohta olla täysin eri mieltä jostain toisesta. Mutta tämä suhde on auktoriteetin vastaisuuden periaatteen mukaisesti aina horisontaalinen, epämuodollinen, eikä koskaan hierarkkinen. Tässä vapaassa ja hetkessä elävässä suhteessa olen vapaa liikkumaan itsekseni tai yhdessä kenen tahansa kanssa joka haluaa liikkua kanssani. Organisoidussa rakenteessa taas päin vastoin yksilöt vain liikkuvat 'liiton' sisällä, täsmälleen samoin kuin poliittisissa puolueissa. Jos toimisin tällä tavoin, seuraisin uskontoa, mutta anarkistina olen kaikkia poliittisia puolueita ja uskontoja vastaan, riippumatta siitä mitä ne sanovat. Olisin jopa anarkismia vastaan, jos siitä tulisi dogma ja siten uskonto.

Toinen minua vastaan esitetty syytös, jota haluan selventää koska pidän sitä kuvottavana, on se että tekisin 'käännytystyötä'. Tämä käytäntö ei kuulu minulle; se kuuluu esimerkiksi sotavoimille jotka kiertelevät kouluissa vakuuttaakseen nuoret värväytymään, ja papeille ja lähetystyöntekijöille kaikkialla maailmassa. Mutta minulle lähetystyön logiikka on aina ollut vieras. En usko että sosiaalinen muutos on historiallinen lähetystehtävä jota minun on tehtävä, enkä usko että se on jonkun deterministisen unelman mukainen väistämätön tapahtuma. Päin vastoin uskon että se on avoin mahdollisuus, joka voi joko toteutua tai sitten ei, joka voi olla tasapuolinen tai sitten ei. Eikä mikään anarkistien 'puolue' muuta radikaalisti maailmaa; sen tekevät riistetyt jotka järjestäytyvät yhdessä anarkistien kanssa. Jos eläisin elämääni ja ajattelisin jonkin historiallisen lähetystehtävän mukaisesti, tämä tehtävä valtaisi myös tahtoni ja muuntaisi sen jonkin sellaisen välineeksi joka ei kuulu minulle ja joka olisi yksilöllisyyden vastakohta. Katoaisin historiallisen lähetystehtävän taakse, ideologian taakse. Päin vastoin, minulla ei koskaan ole ollut otsaa väittää että tiedän totuuden toisin kuin mitään ymmärtämättömät, tietämättömät massat, ja että minun pitäisi 'käännyttää' ja 'indoktrinoida'^[?]; siinä tapauksessa asettaisin itseni etujoukon asemaan, jonka anarkistit ovat kautta aikojen torjuneet; en ole koskaan halunnut olla etujoukkoa. Sitä mitä teen lehdissämme ilmestyvien artikkeleiden, julisteiden, mielenosoitusten, tapaamisten, kirjojen levittämisen muodossa, ja mikä on tuomiolla tässä oikeudessa, kutsutaan propagandaksi, toisin sanoen ajatusteni ja mietteideni ilmaisun välineeksi. Huomatkaa, sanoin Ajatusten, ei pelkkien typerien mielipiteiden. Mielipiteet edustavat vain ajatusten tyhjiä kuoria, sillä niissä ei piile ajatusten kumouksellisia mahdollisuuksia. Ajatukset ovat jotain enemmän, ne ovat vaarallisia, etenkin tällaisina sosiaalisen nukutuksen aikoina joita me elämme, ja juuri tästä syystä ne ovat pelottavia.

Tästä on todella kysymys: mitä tässä tarkalleen ottaen käydään oikeutta? Ei ainakaan tutkijoiden esittämistä 'rikoksista', joista useimmat perustuivat niin sanotun 'todistusaineiston' tarkoitukselliseen väärintulkintaan, sanoihin, lauseisiin ja käsitteisiin jotka esitettiin niin että se sopii heidän juttuunsa ja jättää kaiken muun huomiotta. Ei, tästä ei ole kyse. Tässä koetellaan Ajatusta, anarkistista ajattelua ja toimintaa. Kukaan ei voi uskoa vanhaan tarinaan 'Oikeusvaltiosta', siitäkin syystä - kuten Hobbes aivan oikein sanoi - että 'koska oikeudet ovat saman arvoisia, voima voittaa'.

On siis selvää että tuomioistuimet puolustavat luokkaetuja, osallisten luokkaa osattomien valtavaa ja alati kasvavaa enemmistöä vastaan. Tarvitsee vain katsoa itsensä demokraattisen Italian vankiloissa viruvien vankien sosiaalisia taustoja saadakseen parhaan vahvistuksen väitteilleni. Vapautta, kaiken vallan tuhoa ja elämisen arvoista elämää kaikille haluavien yksilöiden vapautta ei niin ollen voida sietää. Ei ole sattumaa että käynnissä on jatkuva ja pysyvä hyökkäys sitä vastaan, mitä voidaan kuvata 'anarkistiseksi liikkeeksi'. Tämä hyökkäys on kiihtynyt viimeisten kymmenen vuoden aikana. Kiihtyminen johtuu osaltaan myös hätätila-politiikasta jota valtio on soveltanut jo pitkän aikaa, ja jonka varaan se nyt perustaa koko olemassaolonsa. Sen lujaotteinen hallinto perustuu kuvitteellisten vihollisten luomiseen, joita kohtaan suunnataan alamaisten pelot niin että he voivat luoda yhteisen rintaman hetken kulloisiakin 'vaaroja' kohtaan, eivätkä pysty näkemään ketkä todella ovat vastuussa heidän kurjuudestaan: yhtenä päivänä on mafia-hätätila, toisena päivänä ympäristöhätätila, sitten maahanmuuttaja-hätätila puhkeaa. Tätä logiikkaa seuraten on nykyään olemassa ulkoinen vihollinen - ulkomaalaiset yleensä ottaen ja arabit erityisesti - sekä sisäinen vihollinen - kaikki jotka vastustava asioiden nykytilaa, ja anarkistit erityisesti.

Anarkisteja vastaan pantiin vireille kymmeniä salaliittoa koskevia oikeudenkäyntejä, joista useimmat eivät ole johtaneet mihinkään. Tässä tapauksessa syyttäjä ei siis niinkään yritä saada minua ja joitain muita tovereita telkien taakse, mikä olisikin liian vaatimatonta. Sen sijaan he yrittävät saada aikaan lopputuomion josta olisi hyötyä tulevissa oikeudenkäynneissä, joka auttaisi pääsemään eroon anarkisteista muutaman vuoden ajaksi, ja lähettäisi samalla varoituksen kaikille muille. Valtion ajattelevat päät ovat epäilemättä käsittäneet että Lecce on monistakin syistä oikea paikka sellaisen ennakkotapauksen luomiselle: se on pikkukaupunki Imperiumin lähiöissä, jossa heidän mielestään olisi vain vähän vastarintaa, ja jossa ei myöskään ole olemassa mitään erityisiä ennakkotapauksia. Kaikkein erikoisinta on kuitenkin se että tällaisen tuomion aikaansaamiseksi käytetään välineitä jotka eivät muualla ole toimineet, ts. rikostutkijoiden ja yleisten syyttäjien asiakirjat täyttävää vanhaa tuttua vitsiä siitä miten anarkistit järjestäytyvät kahdella tasolla - julkisella ja salaisella - ja tarkoituksenmukaisesti vääristeltyä tulkintaa toverin sanoista jotka on julkaistu lukuisissa kirjoissa. Itse asiassa kansallisella tasolla kulkeva tukahduttamisen juonne pannaan käytäntöön paikallisella tasolla vain koska se on niin helpompaa. Vielä muutama askel tähän suuntaan ja kuka tietää, kenties kuka tahansa jolla on tiettyjä kirjoja hyllyssään voidaan kohta julistaa rikolliseksi! Juuri kirjojahan takavarikoitiin meidänkin pidätystemme yhteydessä tehdyissä kotietsinnöissä... On ehkä paikallaan muistuttaa että 'vaarallisten kirjojen' jahtiin käytiin myös pyhän inkvisition ja natsismin aikaan, ja on hyvä muistaa myös että pari päivää sitten tehtiin Bolognassa kotietsintöjä ja avattiin rikostutkimus salaliitosta sillä verukkeella että toverit olivat levittäneet pahamaineisia 'Biagin lakeja' kritisoinutta kirjaa. On myös varsin eriskummallista että joitain kirjoja pidetään joidenkin tiettyjen teorioiden ja strategioiden lähteenä, huolimatta siitä että omat poliisituomioistuimenne ovat ratkaisuissaan todenneet tällaiset kehitelmät vääriksi!

Toisin kuin syyttäjä yrittää osoittaa toteen, en ole vaarallinen yksilö siitä syystä että puhun ja toimin salaisella tavalla, vaan koska olen sen täydellinen vastakohta: koska minun ei tarvitse tehdä niin. Pidän itseäni vapaana yksilönä joka on sinut itsensä kanssa, ainakin yritän. Niinpä sanon avoimesti mitä ajattelen ja teen mitä sanon: teoriasta tulee käytäntöä ja käytännöstä tulee teoriaa. Ymmärrän että tämä voi olla Vallalle häiritsevää ja epämieluisaa. On itse asiassa varmastikin epämieluisaa pormestari Polille [Leccen oikeistolainen pormestari] että hänen 'poliksessaan', toisin sanoen kaupungissa jota hallitsee joukko riistäjiä joiden käyttöön orjat on alistettu, on vielä joku joka haluaa ottaa takaisin 'agoran', siis vapaan torin jossa keskustelu on vapaata ja jossa Ajatus, tämä niin pelottava asia, voi levitä laajalle. Tietäväthän inkvisiittorit lopulta vallan hyvin, kun he monta kertaa yrittivät estää minua, etten kestä omien paikkojemme - joita he kutsuvat 'kanoiksi' - ummehtuneisuutta, etenkin siitä syystä että osattomat, joiden puoleen käännyn, eivät tavallisesti käy sellaisissa paikoissa.

Anarkistiset ajatukseni ja toimintani ovat vielä enemmän vaaraksi inkvisiittoreille silloin kun niiden isku on tähdätty hyvin tärkeiden miesten terrorismia ja Valtion uusien keskitysleirien, niin kutsuttujen vastaanottokeskusten sisällä harjoitettua väkivaltaa vastaan. Veruke jonka varjolla minut pantiin vankilaan ja josta minua tässä oikeudenkäynnissä syytetään on juuri radikaali vastustukseni näitä paikkoja kohtaan.

Allekirjoitan painokkaasti kamppailuni maahanmuuttajien pidätyskeskuksia ja etenkin Regina Pacisia vastaan. Se oli häpeällinen paikka joka onneksi suljettiin, mutta jonka raato levittää yhä ympärilleen hirvittävää hajua ja jonka muurit yhä edelleen tihkuvat niiden lukemattomien ihmisten verta ja vihaa, jotka suljettiin sinne ja joiden elämä raiskattiin siellä. Mielestäni sellaisia paikkoja ei pitäisi ainoastaan sulkea, vaan ne pitäisi myös tyystin hävittää maan tasalle, niin että niiden häpeällisyydestä ei jää jäljelle edes muistoa. Kyllä, muutaman vuoden ajan on tullut tavaksi viettää 'muistopäivää' [natsien keskitysleireillä kuolleiden uhrien muistoksi]: jos me emme eläisi nurinkurisessa maailmassa, he juhlisivat luultavasti 'unohduksen päivää', kaikkien keskitysleirien täydellistä tuhoamista. Haluan myös huomauttaa, että en käytä sanaa 'keskitysleiri' pelkästään vaikuttavana puhetapana tai koska siitä tuli muodikas käsite niiden vasemmistolaisten poliitikkojen suussa jotka loivat nykyiset keskitysleirit, vaan käytän sitä koska se on täsmällinen määritelmä. Aivan kuten vanhoissa siirtomaavaltojen ja natsien leireissä, eivät CPT:ihin lukitut ihmisetkään itse asiassa tehneet mitään rikosta, he ovat vain poliisin armoilla olevia ja nykypäivän pomojen riistämiä epätoivottuja. Sen lisäksi että CPT:t ovat maahanmuuttajille tarkoitettuja vankiloita, ne ovat paikkoja jossa valikoidaan ne vierastyöläiset joita on helpompi kiristää. On itse asiassa tärkeää muistaa että tällainen työntekijöiden hyväksikäyttö on erittäin tärkeää pääoman kannalta.

Viimeinen asia johon haluaisin kiinnittää huomiota, koskee minun ja tovereideni pidättämisen hetkeä. Se tapahtui aivan pian Regina Pacisin johtajan, Cesare Lodeserton pidättämisen jälkeen, samaan aikaan kun monet hänen henkilökuntaansa kuuluneet lääkärit, poliisit ja muut olivat (ja jotkut yhä edelleen ovat) rikostutkinnan alaisia. Oli välttämätöntä kääntää julkinen huomio pois näistä tapahtumista, jotka ovat paljastaneet tuon CPT:n todellisen luonteen ja murtaneet halkeaman siihen muuriin jota olin vuosien ajan yrittänyt itsekin murtaa jotta kaikki voisivat nähdä sen läpi. Juuri tällä hetkellä piti huomio johtaa harhaan ja kääntää se Valtion pahimpiin vihollisiin. Tämä ei ole minulle yllätys: yksi Valtion siipi tulee toisen siiven turvaksi. Eräs yleinen sanonta kuvaa tätä osuvasti: 'yksi käsi pesee toisen, ja molemmat pesevät kasvot'.

Sinä aikana jonka olin pidätettynä, saatoin henkilökohtaisesti tuntea sen raivon jota Valtio tuntee sanoja kohtaan, joita vastaan se on käynyt sotaa. Tästä todistavat myös vuosia jatkunut puhelimeni ja ympäristöni salakuuntelu sekä kotoani takavarikoitujen paperien suuri määrä. Se on vihaa sanan kaikkia puolia kohtaan: sekä kirjoitettua että puhuttua sanaa, ja siten pohjimmiltaan ajattelua kohtaan. Se on yritys tappaa Descartesin toteamus 'Ajattelen, siis olen', koska sosiaalisessa järjestelmässä jossa on paljon tärkeämpää 'omistaa' kuin 'olla', on yksilöiden lakattava olemasta - eikä kyse ole vain siitä että yksi apuverbi korvaisi toisen.

Saatoin käsittää sen silloin kun vankilassa ollessani sensuuri kävi läpi (ja yhä käy) kirjeeni ja kirjani. Asian syvempi merkitys paljastuu yhdestä ainoasta lauseesta jota eräs vankilavirkailija on toistanut monta kertaa. Kun vaadin saada kirjoja joita sensorit olivat pantanneet kahden kuukauden ajan, hänellä oli tapana sanoa; 'Sinä luet liikaa!'.

Mielestäni tämä lyhyt lause on hyvin merkitsevä, ja se kiteyttää vangitsemiseni ja oikeudenkäyntini mielen: 'Sinä luet liikaa!'. Jos tämä pitää paikkansa niin olen pahoillani, mutta en voi vakuuttaa teitä, minä aion jatkaa ajattelua, lukemista, kirjoittamista, puhumista ja siis kamppailua. Sillä ei ole merkitystä millä puolella tämän yhteiskunnaksi kutsutun avoimen vankilan kaltereita olen lähivuodet, koska olen vakuuttunut siitä että tuomioistuimessa ei jaeta oikeutta vaan sen sijaan pannaan toimeen kosto.

Jos on samaa mieltä Dostojevskin kanssa, joka kirjoitti: 'Kun heistä tuli rikollisia he keksivät oikeuden, ja sen voimassa pitämiseksi he laativat kokonaisia lakikokoelmia, ja taatakseen että niitä noudatetaan pystyttivät giljotiinin.', niin tässä tapauksessa viattomuus on pahin mahdollinen asia.

Minulla ei ole teille muuta sanottavaa.

Lecce, 28. kesäkuuta 2007

Salvatore Signore

++++++++++++++

On kaksi perustavaa syytä sille että olen tässä oikeudessa syytettynä, mikä onkin ainoa rooli jota voin, vastoin tahtoani, oikeussalissa näytellä.

Ensinnäkin olen vallankumouksellinen ja anarkisti; ja kun katsotaan kuinka monia tovereita yhä pidetään Italian vankiloissa, näyttää se jo itsessään olevan riittävä syy. Mitä voivat ne jotka haluavat murtaa tämän kurjuuteen ja riistoon perustuvan, kirotun, murhaavan sosiaalisen organisaation, loppujen lopuksi odottaa hallitsevalta luokalta, joka ei aio luopua vallastaan, ja jonka etuja tämä oikeus on välttämättä puolustaa?

Toinen syy liittyy läheisesti ensimmäiseen, tai pikemminkin on sen suora ja looginen seuraus: kamppailu jota anarkistina ja vallankumouksellisena tässä yhteiskunnassa olen käynyt viime vuosien ajan.

Joten kun maaperä on valmisteltu pitkään jatkuneella ennaltaehkäisevän kriminalisoinnin jaksolla, kiitos lehdistön ja TV:n journalistien, ei vangitseminen ollut yllätys. Ensin vankeus oikeassa kahdeksan neliömetrin sellissä, jonka kolme ihmistä jakoivat 20 tuntia päivässä, sitten kotiaresti, jossa ovien ja ikkunoiden kaltereita ei voi nähdä ja kuitenkin ne ovat siinä. Kotiaresti, joka on tietenkin vähemmän rankka joissain suhteissa, palvelee Valtion toteuttamaa täydellisen eristämisen projektia vielä paremmin: sinulla ei ole mitään yhteyksiä toisiin vankeihin, ja ainoa mahdollisuus kommunikoida on posti joka, kuten tämä syyttäjä hyvin tietää, ei ole ollenkaan luotettava.

Vuosi ja kymmenen kuukautta on kulunut toukokuun kymmenennestä päivästä 2005. Tuon ajan toverini ja minä olemme joutuneet kestämään eristystä, siirtoja, kaikenlaista jatkuvaa ahdistelua ja huonoa kohtelua, mutta meitä on ilahduttanut monien meidän kaltaistemme muiden käytännöllinen solidaarisuus. Se ei todellakaan ollut helppoa, kuten se ei ole koskaan ollut kellekään niistä miehistä ja naisista jotka on vangittu kautta aikojen kaikkialla maailmassa. En kuitenkaan aio valittaa tai esittää itseäni pelkkänä toisinajattelijana, joka oikeuden erehdyksen vuoksi tai jostain muusta syystä huomaa joutuneensa keskelle sensaatiomaista lavastettua oikeusjuttua, ja odottaa nyt oikeuden toteutuvan.

Mikään ei ole vieraampaa ajatteluni ja elämiseni tavalle. Olipa lopputuloksena sitten tuomio tai vapaus, niin oikeutta - todellista oikeutta - ei voi löytää oikeussalista.

On totta että tämä on lavastus, varsin kömpelö sellainen, ja joissain suhteissa jopa naurettava. Itse asiassa syyttäjä, jolla ei ole mitään todistusaineistoa käytettävissään, luotti vanhaan ja aina käyttökelpoiseen tapaan keksiä sitä vääntelemällä todellisuutta, muuntelemalla keskusteluja joita hän halpamaisesti kuunteli, ja sivuuttamalla kontekstin jossa ne käytiin, niin että hän saattoi tehdä meistä kumouksellisen liiton jäseniä, joita voidaan rangaista artiklan 270bis mukaan. Kun on ammatiltaan valehtelija, joutuu ajan myötä todennäköisesti täysin eksyksiin. Luulen että juuri siksi tämä syyttäjä, joka yrittää sovittaa yhteen jotain täysin yhteensopimatonta, meni vielä pidemmälle ja muodosti käsityksen että anarkistit, jotka torjuvat kaiken auktoriteetin, olisivat osa hierarkkista rakennetta joka muodostui johtajista ja seuraajista.

Näitä likaisia temppuja lukuunottamatta valta oli minun suhteeni oikeassa: se on valikoinut yksilön joka torjuu Valtion, ei välitä sen laeista ja janoaa kipeästi tämän järjestelmän kumoamista, kaiken auktoriteetin tuhoa ja kaikille vapaan elämän luomista. Tämä on vaarallinen ajatus jota valta, kaikista julistuksistaan huolimatta, ei voi sietää, ja joka menee paljon pidemmälle kuin se kulunut vanha jaarittelu vapaudesta ja oikeuksista, jonka varaan hallinnon ideologia perustuu.

Tosiasiassa oikeuksissa ei ole vapautta. Oikeudet ovat alamaisille annettu myönnytys, ja sellaisina niitä voidaan peruuttaa määräajaksi tai lakkauttaa kokonaan, ja ne myös vahvistavat myöntäjiensä valtaa. Toisin sanoen Valtio myöntää ja ottaa pois oikeuksia omien tarpeidensa mukaan. Tämän todettuani ei ole yllättävää että artikla 270bis jonka nojalla meitä syytetään, juontuu vanhasta artiklasta 270, jonka kehitteli fasistinen diktatuuri (Rocco code) tukahduttaakseen kapinalliset, ja joka lopulta siirtyi fasistihallinnolta Tasavallalle joka rehentelee syntyneensä vastarinnasta. Toisin sanoen tänä päivänä käytetään diktatuurin ajan kaikkein tehokkainta laillista asetta toisinajattelua vastaan; lisäksi sitä on kautta vuosikymmenien ja kaikenlaisia värejä tunnustaneiden hallitusten hiottu sopivaksi erilaisiin yhteiskunnallisiin oloihin. Tämä on merkki jatkuvuudesta kahden vallan välillä, jotka eivät lopulta ole keskenään niin kovin erilaisia. Tästä artiklasta, joka vahvistaa kerrallaan kuuden kuukauden vankeuden, jota sitten voidaan jatkaa puolen vuoden välein aina kahteen vuoteen asti, on koitunut meille varsin pitkä vankeus jo ennen kuin yksikään valamiehistö edes päättää meidän tuomiostamme. Näin on suureen ääneen kumottu se 'oletetun syyttömyyden' periaate, jonka suojaama kuka tahansa demokratian alamainen tuntee olevansa.

Monet meitä vastaan esitetyistä erillisistä syytteistä koskevat kamppailua kaikkien maahanmuuttajien pidätyskeskusten sulkemiseksi, ja etenkin kamppailua pahamaineista Regina Pacisia vastaan San Focassa, jota samoin nimetty Regina Pacis Säätiö [Leccen papiston säätiö] pyöritti voittoa tehden aina toissavuoden maaliskuuhun asti. CPT:t ja karkotukset ovat toinen menneisyyden nykypäivään yhdistävä juonne: ennen kuin fasistien ja natsien keskitysleireistä tuli järjestelmällisen joukkomurhan keskuksia, ne olivat paikkoja joihin suljettiin ihmisiä ilman että he olivat tehneet mitään rikosta. Juuri tätä tapahtuu kaikissa CPT:issä. Siitä syystä olen aina kutsunut niitä keskitysleireiksi. Näissä paikoissa pidetään vangittuina niitä maahanmuuttajia, jotka onnistuivat pääsemään Italiaan, mutta joilla ei ole oikeanlaisia henkilöpapereita jäädäkseen maahan. Tätä ennen he ovat joutuneet kestämään hirvittäviä matkoja joiden aikana he ovat vaarantaneet henkensä: Välimeren pohja on nyt hautausmaa ilman ristejä tai nimiä. Syyllisinä köyhyyteen ja siihen että ovat parempaa elämää epätoivoisina etsiviä ulkomaalaisia, Valtion rasismi määrää heidät vangittavaksi - syystä joka italialaiselle on vain hallinnollinen pikkujuttu. Heitä pidetään vangittuina kunnes heidän henkilöllisyytensä on saatu selville - virallisesti 60 päivää - ja Alitalian ja Trenitalian kaltaisten yhtiöiden yhteistyön avulla heidät lopulta palautetaan lähtömaahansa tai - ja ainoastaan tällä on lopulta väliä - jonnekin muualle linnake-Euroopan ulkopuolelle. Tai sitten heille ojennetaan poistumismääräys, joka pakottaa heidät lähtemään maasta muutaman päivän sisällä. Ne jotka eivät tottele, pannaan vankilaan. Kun heillä ei ole muutakaan vaihtoehtoa sen kurjuuden, nälän ja sodan edessä jota he ovat paenneet, on heidän pakko elää piileskellen, jatkuvasti poliisin takaa-ajamina, paeten ratsioita ja joutuen kohtaamaan niitä ennakkoluuloja ja vihamielisyyttä joita median propaganda - maahanmuuttajat rikollisina ja mahdollisina terroristeina kuvaavana - virittää. Selviytyäkseen heidän on hyväksyttävä vieläkin hirveämmät työolot, koska heitä voidaan helposti kiristää maasta karkottamisen uhalla. He elävät jatkuvassa kiinnijäämisen, CPT:hen heittämisen ja sitten takaisin toiveikkaan matkansa alkupisteeseen palauttamisen pelossa. Maahanmuuttajien yllä roikkuva 'luvattoman' määrite palvelee siksi huolellista riiston projektia: yhtäältä pomot pyytävät Valtiolta laillista työvoimaa laillisen kiintiön mukaan; toisaalta viimeksimainitulla on käytössään merkittävä määrä epätoivottuja joilla ei ole mitään oikeuksia, joita he voivat riistää kuolemaan asti. Näitä 'epätoivottuja' käytetään laillisten maahanmuuttajien uhkailuun niin että nämä eivät ryhdy vaatimaan parempia työoloja (ilman työsopimusta maahanmuuttajat eivät voi jäädä maahan).

Kaikki tässä maailmassa on alistettu talouden säännöille. Se on niin ilmeinen totuus ettei valta edes yritä salata sitä; se yrittää päin vastoin saada meidät uskomaan että tämä on väistämätön todellisuus josta kaikki jotenkin hyötyvät.

Silloin kun heidän sitten on salattava totuus, heidän tehokkain konstinsa on aivan toisin kutsua asioita nimillä jotka eivät vastaa niiden merkitystä. Niin otettiin käyttöön 'humanitaarisen sodan' käsite, maahanmuuttajien keskitysleirejä kutsutaan 'vastaanottokeskuksiksi' ja näiden rakenteiden vankeja kutsutaan 'vieraiksi', kuten Cesare Lodeserto, entinen 'hyväntekijä-vangitsija', Regina Pacisin johtaja teki tässä oikeudenkäynnissä. Monien vankien kertoman mukaan San Focan pidätyskeskus oli väkivallan, pahoinpitelyjen ja kaikenlaisen kaltoinkohtelun näyttämö, etenkin sen jälkeen kun kapinoita oli puhjennut. Mutta vaikka tällaisia julmuuksia ei olisi koskaan tapahtunutkaan, ei kamppailuni Regina Pacisin sulkemiseksi olisi muuttunut miksikään, koska todellinen ongelma ei ole se miten CPT:tä hallinnoidaan, vaan sen silkka olemassaolo paikkana johon ihmisiä suljetaan. Jo pitkän aikaa jopa vasemmisto, joka osallistui niiden luomiseen, sekä suuri osa kansalaisyhteiskunnasta on kutsunut näitä paikkoja keskitysleireiksi, ilman mitään käytännöllisiä seurauksia. Uudet käskynhaltijat, jotka pelkän poliittisen laskelmoinnin vuoksi ovat ilmaisseet epämääräiset aikeensa 'kehittää jotain CPT:itä parempaa', ovat nyt vaihtaneet korttinsa: tämä "paremman kehittäminen" on vain pelkkä uudelleenjärjestely. CPT:iden määrä vähenisi, niistä tulisi turvallisempia ja ne toimisivat vankiloina 'vain taipumattomille', toisin sanoen niille jotka eivät tee yhteistyötä poliisin kanssa henkilöllisyytensä selvittämiseksi ja suostu poistumaan maasta vapaaehtoisesti. Varsinainen pettymys ihmisille jotka äänestivät uudet käskynhaltijat valtaan. Totuus on, kuten poliittinen luokka myöntää, että CPT:t ovat välttämättömiä nykyisen maahanmuuttopolitiikan kannalta. Valtio ei voi tulla toimeen ilman niitä, vaikka ne edustavat demokraattisen valheen myytin täydellistä murtumista ja osoittavat kuinka ulossulkeminen on demokratian perusta. Minun kannaltani tällä ei ole mitään väliä, koska olen aina tiennyt että CPT:t katoavat vasta sitten jos ja kun meillä on sosiaalista voimaa pakottaa ne katoamaan. Tästä syystä jatkan kamppailua pidätysleirejä ja karkotuksia vastaan tänään niinkuin eilenkin, keskittäen huomioni sellaisten ihmisten (managerien ja yhteistyötä tekevien) vastuuseen jotka tekevät niiden olemassaolon ja toiminnan mahdolliseksi. Lisäksi pidän aina mielessäni että on olemassa yhteys CPT:n, pysyvän sotatilan ja yhteiskunnan militarisoinnin välillä.

Hallinnon herkeämätön propaganda on aina käyttänyt pelkoa konsensuksen tuottamisen keinona. Jatkuva uhkien luominen, joita nostetaan valoon aina olosuhteiden mukaan, oikeuttaa elämän kaikkiin puoliin ulottuvan yhä tukahduttavamman kontrollin ja antaa vallalle mahdollisuuden esitellä yhä enemmän vapautta murhaavia lakeja. Vihollinen on kaikkialla, sitä kutsutaan 'terroristiksi' ja se voi olla maahanmuuttaja tai vallankumouksellinen. Todellisuus käännetään ylösalaisin: ne jotka murhaavat kokonaisia väestöjä hallitakseen luonnonvaroja, syyttävät terrorismista niitä jotka kamppailevat vapaudesta. Mutta jos terrorismi on historiallisen määritelmänsä mukaan summittaista väkivaltaa jonka tavoitteena on valta-aseman voittaminen ja lujittaminen, niin on aivan selvää että TERRORISTI ON VALTIO!

Lecce, 28. kesäkuuta 2007

Cristian Paladini

++++++++++++

*) Tämän käännöksen julkaisuun mennessä ensimmäisen oikeusasteen tuomiot ehdittiin jo langettaa

Lähdeteksti: Lecce Defendants Update [Infoshop News]

Käännös: AMR Tampere

Lisää Leccen anarkistien oikeudenkäynnistä:
Leccen anarkistien tuomiot luettu [Takku 18.7.2007]
Leccen anarkistien marraskuussa 2006 oikeudessa antama lausunto [Takku 15.12.2006]

[EDIT: Otsikoitu uusiksi 26.10.2007 -admin]