Pääkirjoitus 325 -zinestä #4 (2007)
Edellisen numeron ilmestymisen jälkeen on nähty merkittäviä ja yhä jatkuvia kapinallisia tapahtumia niin Kiinassa, Meksikossa kuin Tanskassakin. Nämä tilanteet kehittyvät edelleen ja levittävät kipinöitä ympärilleen, lujittaen kapinallisten tapahtumien leviämisen myötä syntyneitä laajapohjaisia globaaleja antikapitalistisia verkostoja. Yhä useammat ihmiset vastustavat kapitalismia ja globaalia uusliberalistisia vapaakauppaa, ja järjestäytyvät ruohonjuuritasolla ilman kiinteää organisaatiota ja hierarkiaa.
Resurssisotien, ympäristöromahduksen ja poliittisen tukahduttamisen kurjistaessa olosuhteita on sosiaalinen kapinallisuus kasvussa kautta maailman. Hajautettu suora toiminta hallituksia ja talouselämää vastaan on kenelle tahansa avoin mahdollisuus, ja vastoin kaikkia odotuksia ihmiset ovat järjestäytymässä taisteluun paremman maailman puolesta.
Tätä kamppailua ei voida käydä järjestelmää uudistamalla, vaan se pitää tuhota kokonaan - sillä rikkaat ja mahtavat eivät anna suistaa itseään vallasta rauhanomaisesti. Aina siellä missä rahavalta ja hierarkia näyttäytyvät, syntyy myös antipoliittinen reaktio hyväksikäyttöä vastaan! Meidän on kumottava hallitukset ja bisnesmiehet, jotka haluavat pyyhkiä kapinalliset sydämemme maan päältä ikuisiksi ajoiksi. Me haluamme hoitaa omat yhteiset asiamme ja elämämme mahdollisimman yksinkertaisesti - tasavertaisten ihmisten väliseen suoraan ajatustenvaihtoon perustuen.
CIA:n ympäri maailmaa pyörittämä salaisten vankiloiden verkko, joka antoi heille mahdollisuuden 'kadottaa' kenet tahansa kidutuksen ja murhien salattuun maailmaan, on paljastettu. On käynyt ilmi että jokainen merkittävä Euroopan valtio on avustanut terrorismista epäiltyjen ihmisten rutiininomaisissa kidnappauksissa ja salaisissa luovutuksissa, tai sulkenut niiltä silmänsä. Näitä ihmisiä pidettiin hirvittävissä paikoissa, jotka on pyyhitty pois kartoilta; paikoissa joissa Yhdysvaltain agentit pahoinpitelevät, kiduttavat ja murhaavat ihmisiä. Puolassa sijaitsee CIA:n salainen tukikohta, jossa vankeja kuulusteltiin tällaisin keinoin, vaikka viralliset tahot ja vesitetyt raportit sen yrittivätkin kiistää. Britannian pääministeri Tony Blair yritti henkilökohtaisesti estää Euroopan komission virallisen tutkimuksen mahdollisista 'ihmisoikeus'loukkauksista, samoin kuin Javier Solana, EU:n ulko- ja turvallisuuspoliittinen edustaja. On päivänselvää että EU on sotilaallisen ja teollisen vallan projekti, kasvavan teknologisen kontrollin vankilavaltio, mutta näyttää myös siltä että kaikki valtiovalta perustuu väkivaltaan ja vangitsemiseen.
'Kommunismin' romahdettua on kapitalismi sulkenut sisäänsä lähes koko maapallon, mutta kontrollin verkostossa on vielä reikiä ja omatoimisen järjestäytymisen alueita. Kiinan nousu maailman supervaltojen joukkoon (USA:n venyttäessä itseään uhkarohkeasti monia pelureita vastaan) on merkki vasemmistolaisuuden ja ylipäätään valtiososialismin ajautumisesta ideologiseen vararikkoon. Globaalit, autonomiset valtion ja kapitalismin vastaiset liikkeet ovat ainoa merkittävä vastavoima taloudelliselle, uskonnolliselle ja valtioterrorille.
Kiinassa tavallinen väki kamppailee raivokkaasti kapitalistisia reformeja vastaan tiesuluin, mellakoin ja barrikadein. Meksikon Oaxacan osavaltiossa taistelu autonomiasta on johtanut valtion rajuihin tukahduttamistoimiin. Englannissa, poliisin nuohoamassa ja juppien vitsaamassa Brightonin kahvilakaupungissa squattaajat sinnittelevät pitkiksi venyvistä toistuvien häätöjen jaksoista huolimatta, ja poliisi ahdistelee paikallisia, EDO-MBM -aseyhtiötä saartavia ja sitä vastaan agitoivia ihmisiä - Yhtiö rakentaa aseita Israelin puolustusvoimille ja USA:n armeijalle. Italian Leccessä anarkistit kamppailevat terrorismisyytteitä vastaan, joiden nostamisen tarkoitus on estää heidän agitaationsa 'paperittomien' ihmisten keskuudessa, ja eri puolilla Italian niemimaata anarkistit taistelevat pitääkseen kokoontumispaikkansa avoimina. Italian lisäksi myös Kööpenhaminan keskustasta häädetyn ja puretun Ungdomshusetin tapauksessa (joka on ollut markkinoiden ja valtion vastaisen toiminnan tukikohta vuosikymmenien ajan) sekä Barcelonan päivittäisissä ratsioissa ja tehoiskuissa okupa/squattaaja-liikettä vastaan, Valta ja Pääoma taistelevat ankarasti tukahduttaakseen jokaisen autonomian ja vastarinnan pilkahduksen.
Vapaa tila on perusedellytys niiden ystävien tapaamiselle, jotka haluavat yhdessä kehittää konfliktia järjestelmää ja sen toimintatapoja vastaan. Samanhenkisyys, vapaa vaihto ja vapaaehtoinen yhteistoiminta ovat uhka kapitalistiselle hyväksikäytölle. Ne ovat perusta sille maailmalle joka elää meidän pyrkimyksissämme, viestii itsestään toimissamme ja paljastuu halujemme toteutuessa.
Anarkia on väistämätöntä
Lehteä kaupittelee Muutosvoima. Sen saa myös pdf-muodossa.
[Käännöstä viilattu 16.3.2008]