Kreikan hallitus pulassa kasvavan anarkistivastarinnan edessä
Iskut ja hyökkäykset | maanantai, 30.04. 2007 @ 00:23
Katselukertoja: 1 191
Päivitys 30.4. @ 19.25: Maanantain vastaisena yönä hyökättiin Nea Ionian poliisiasemalle Ateenassa. Hyökkääjät ampuivat asemaa konepistoolilla, heittivät kranaatin, ja pakenivat paikalta moottoripyörillä. Asemalla vartiossa ollut poliisi ei loukkaantunut, mutta kranaatti vaurioitti muutamia autoja. Konepistooli oli ilmeisesti mallia MP5. Kytät tutkivat oliko ase mahdollisesti yksi niistä, joita anarkistit varastivat Korkeimman Oikeuden päätuomarin kotia vartioineilta poliiseilta aiemmin huhtikuussa.
Alkuviikon vankilakapinat ja torstain riehumiset saivat jatkoa, kun perjantaina aamuneljältä kolmisenkymmentä yliopistokampukselta tullutta anarkistia heitteli polttopulloilla Zougrafoun poliisiasemaa itäisessä Ateenassa. Hyökkäyksessä vaurioitui kolme autoa ja yksi moottoripyörä. Aiemmin samana yönä Ateenassa oli räjähtänyt palopommi kahdella eri poliisiasemalla, joista toinen oli MAT-mellakkakyttien päämaja. Thessalonikissa kymmenkunta ihmistä hyökkäsi kivillä ja polttopulloilla poliisiaseman kimppuun. Iskussa vaurioitui kolme poliisiautoa.
Lauantaina aamuyöllä noin viisikymmentä anarkistia heitteli kyttiä polttopulloilla, kivillä ja puunpalasilla Ateenan Kaupankäynti- ja Liiketoimintayliopiston edustalla. Kolme kyttäautoa kärsi vahinkoja. Mellakoijat rakensivat barrikadeja, ja Patissian kaupunginosa oli käytännössä kolme tuntia suljettuna. Aluetta kuvailtiin "taistelutantereeksi".
Kreikassa on huhtikuun aikana muun muassa palopommitettu diplomaattiautoja, poltettu liikenteenvalvontakameroita ja pankkeja, pöllitty aseita Kreikan Korkeimman Oikeuden päätuomarin kotia vartioineilta poliiseilta, hyökätty kolmen ministerin toimistojen kimppuun ja useille poliisiasemille, sekä koettu nelipäiväinen vankikapina. Kytät eivät ole onnistuneet pidättämään ketään.
Kreikan Yleisen Järjestyksen ministeri Vyron Polydoras sanoi levottomuuksien syynä olevan poliittiselle väkivallalle suvaitsevainen ilmapiiri, joka on seurausta USA:n tukeman seitsenvuotisen sotilasdiktatuurin kaatumisesta 1974. Oppositiossa olevan sosialistipuolueen puhemies Petros Efthimiou sanoi "rikollisuuden pahenevan, ja poliisin olevan kyvytön täyttämään rooliaan julkisen omaisuuden puolustajana."
Viranomaiset ja poliitikot ovat olleet huolissaan viime kuukausina lisääntyneistä anarkistien iskuista. Lisäksi anarkististen ryhmittymien tekemien aseellisten ryöstöjen määrä näyttää olevan kasvussa.
Viime vuonna 29-vuotias anarkisti Giannis Dimitrakis pidätettiin Ateenan keskustassa tapahtuneen pankkiryöstön jälkeen poliisien kanssa puhjenneen tulitaistelun aikana. Oikeudenkäyntiä odottavan Dimitrakisin pahoinpitely vartijoiden toimesta käynnisti tämän viikon maanantaina neljäpäiväisen, 11 vankilaa käsittäneen vankilakapinan.
Torstaina aamuyöstä Ateenassa tehtiin useita palopommi- ja polttopulloiskuja. Polttopullohyökkäyksessä poliisiasemalle Exarchian kaupunginosassa tuhoutui yhdeksän autoa ja viisi moottoripyörää, minkä lisäksi rakennuksen sisäänkäynti kärsi vahinkoja. Alueen asukkaat ja pienyrittäjät ovat raivoissaan, sillä heidän mielestään poliisiaseman läsnäolo naapurustossa tekee siitä turvattoman.
Lähteet:
Police Station Attacked (ERT)
Arson Hits Raise Concern (ERT)
Incidents in ASOEE (ERT)
Greek arson spree rattles conservative government (AP)
Aiemmin Takussa tällä viikolla:
Tulisia tukitoimia kapinoiville vangeille Kreikassa
Vankilamellakoita Kreikassa ja Yhdysvalloissa














