Luo tunnus!
Kirjaudu
lauantai, 4.02. 2012 @ 21:07
 
Lisää Facebook-sivustolle

STT: Kanadalaisyhtiön kultatehdas nousee hyvää vauhtia Lapissa

Lapissa sijaitseva Euroopan suurin kultakaivos valmistuu hyvää vauhtia.

Kanadalaisen Agnico-Eagle-yhtiön 100 miljoonan euron investointi on edennyt suunnitellusti Kittilän Suurikuusikossa, ja kaivoksella juhlittiin torstaina harjannostajaisia.

Agnico-Eagle Finlandin toimitusjohtaja Ingmar Haga vakuuttelee yhtiön elävän vahvaa kasvuvaihetta myös muualla maailmassa.
- Agnico-Eagle rakentaa parhaillaan kahta kultakaivosta Kanadan Quebecissä ja suunnittelee kaivosprojektia Meksikoon. Lisäksi yhtiö on ostamassa toista kaivosyhtiötä, jolla on suuri kultakaivoshanke Pohjois-Kanadassa, Haga kertoo.

Kittilän kultakaivoksen osuus on noin neljännes koko kanadalaisyhtiön kullantuotannosta.

Kittilän Suurikuusikon rakennukset ovat nousseet nopeasti kaivosalueelle, ja muun muassa rikastamorakennus on jo valmis. Lisätutkimuksia varten rakennettava maanalainen vinotunneli on edennyt jo 600 metriä pitkäksi. Tarkoituksena on päästä puoli kilometriä maanpinnan alapuolelle tekemään lisätutkimuksia esiintymästä.

Kultasuonta ympäröivällä avolouhoksella käy vilske, kun maa-ainesta siirretään pois noin kilometrin pitkältä ja puoli kilometriä leveältä alueelta. Tavoitteena on päästä käsiksi varsinaiseen kultaesiintymään.

Alueella työskentelee paraikaa noin 230 henkilöä rakennus- ja louhintatöissä. Koko kaivosinvestoinnin suuruus on noin 113 miljoonaa euroa.

Geologian tutkimuskeskus (GTK) löysi ensimmäiset kultaviitteet Suurikuusikon kultaesiintymästä jo vuonna 1986. Kanadalaisyhtiö Agnico-Eagle Mines Ltd julkisti Suurikuusikon kaivoksen investointipäätöksen kesäkuussa 2006. Kullantuotanto alkaa ensi kesänä.


(STT)

3 kommentti(a)

Allaolevista kommenteista on vastuussa vain niiden kirjoittaja. Sivusto ei ole vastuussa niistä.
STT: Kanadalaisyhtiön kultatehdas nousee hyvää vauhtia Lapissa
Anonyymi, perjantai, 20.04. 2007 @ 15:28
Vau. Kohta saadaa avainlippu -merkittyä kultaa...
Mahtaa olla tyly näky tuo kaivos.
Helvetti kun jengin pitää juosta kaiken kiiltävän perässä.
STT: Kanadalaisyhtiön kultatehdas nousee hyvää vauhtia Lapissa
Anonyymi, perjantai, 20.04. 2007 @ 17:37
joo siirtomaaherrojen "suomalaista" kultaa valloitetuilta mailta, kyllä nyt on hienoa olla "suomalainen", kuka sit ikinä tahtoo sellanen olla. valloittajan risti kaulaan kittilän kullasta, ja lippu korkeelle prkl.
STT: Kanadalaisyhtiön kultatehdas nousee hyvää vauhtia Lapissa
Anonyymi, keskiviikko, 4.02. 2009 @ 00:33

Kittilän kaivoksella esiteltiin kultaharkkoa

MTV3-Hannu Alsta

Suomessa on ensi kertaa valettu kultaharkkoja kaivoksella. Louhinta kanadalaisen Agnico-Eagle -yhtiön omistamalla Kittilän kultakaivoksella alkoi jo viime keväänä.

Syksyllä päästiin tuottamaan kultarikastetta ja pari viikkoa sitten valettiin ensimmäinen kultaharkko. Tänään valettu viides kultaharkko päätettiin esitellä myös julkisuudelle.

- Tämä harkko painaa runsaat 25 kiloa ja sen arvo on runsaat puoli miljoonaa euroa. Tämä on juuri sitä tavaraa, mitä haluamme, sanoo kaivoksen johtaja Carol Plummer.

Kittilän kaivos tuottaa kultaa noin 5000 kiloa vuodessa eli yli 100miljoonan euron arvosta.

Näin aluksi käytössä on avolouhos, mutta vaiheittain kolmen vuoden kuluessa toiminta siirtyy maan alle.

- Itse asiassa kairaamme tässä kaivospiirialueella. Kaivoksen syvyysjatkeita ollaan vielä tutkimassa ja ne näyttää jatkuvan alaspäin. Kairaamme isolla kapasiteetilla, kahdeksan konetta käynnissä koko ajan, kertoo Agnico-Eaglen johtaja Ingmar Haga.

http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/arkistot/kotimaa/2009/02/793814

Yleistä sivuista

Takku on tee-se-itse mediaprojekti, joka sanojen voimalla haluaa rohkaista meitä tavallisia ihmisiä välittömään, puolue-, ammattiliitto- ja järjestötoiminnasta riippumattomaan kapinaan (itse)tuhoisaa (epä)todellisuutta vastaan... Lue lisää

Miten osallistua

Takun toiminta perustuu käyttäjien lähettämään sisältöön. Kuka tahansa voi osallistua sisällön tuottamiseen ilman käyttäjäksi rekisteröitymistä... Lue lisää

Käyttäjiä paikalla

Vieraita sivustolla: 13

Uutta

Artikkeleita


Kommentteja 4 päivää


Kirjasto 7 päivää

Ei uutuuksia kirjastossa

Linkit 7 päivää

Ei uusia linkkejä

Wiki 14 päivää

Ei mitään uutta

Tapahtumat

Ei tulevia tapahtumia

Miete

Democracy is Two Wolves and a Lamb Voting on What to Have for Lunch. Liberty is a Well-Armed Lamb Contesting the Vote.
Benjamin Franklin
tunnetun lainauksen alkuperäinen versio 

Oma tunnukseni





Rekisteröidy uutena käyttäjänä
Unohtuiko salasana?

-


Mediakeskus


Uutisia ja ajankohtaista maailmalta

15M Suomi

15M Suomi

Vallattomia ääniä Tampereen kaduilta banneri

Vallattomia ääniä Tampereen kaduilta -feed

JKLDiy

fifi

Hyökyaalto

Vallankumouksen hedelmiä

Väärinajattelija

Wikikko

Mustan Kanin Kolo

Hirvitalo

Vastavirta