Luo tunnus!
Kirjaudu
lauantai, 11.02. 2012 @ 19:54
 
Lisää Facebook-sivustolle

HS: Suomen varauduttava tulviin ja metsäpaloihin

Suomi joutuu varautumaan ilmastonmuutoksen edetessä sekä metsäpalojen ja kuivuuden että rankkasateiden ja tulvien lisääntymiseen. Kuivuuskaudet lisääntyvät erityisesti Etelä-Suomessa ja metsäpalojen riski kasvaa.
"Kun lämpötila nousee, haihdunta lisääntyy eivätkä sateet riitä korvaamaan haihduntaa. Etelä-Suomessa ja rannikolla lisääntyvät ne päivät, jolloin annetaan metsäpalovaroitus", varoittaa professori Seppo Kellomäki Joensuun yliopistosta.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että metsät alkaisivat Suomessa laajasti palaa.

"Jos varaudutaan hyvin, ei tule suuria vahinkoja. Suomessa on hyvä valvontajärjestelmä, tiheä metsäautotieverkosto ja tehokas palontorjunta. Varuillaanolo kuitenkin lisääntyy, ja se maksaa", Kellomäki muistuttaa.

Seppo Kellomäki on yksi kansainvälisen ilmastopaneelin IPCC:n uusimman raportin toimittajista. Osaraportti käsittelee ilmastonmuutoksen vaikutuksia ja siihen sopeutumista.

Raportin mukaan Pohjois-Eurooppa voi aluksi hyötyä muutoksesta, kun esimerkiksi sadot ja metsien tuottavuus nousevat. "Ongelmat lisääntyvät kuitenkin tämän vuosisadan lopussa", Kellomäki sanoo.

Metsänkasvu hidastuu kuivuuden takia. Suomessa vähenevät kuuset, mikä muuttaa kasvien ja eläinten elinympäristöjä.

"Pohjoisen lajit eivät pääse siirtymään enää pohjoisemmaksi, koska siellä tulee Jäämeri vastaan. Lajien väheneminen on hyvin todennäköistä."

IPCC:n raportti toteaa, että sopeutuminen on välttämätöntä, jotta ilmastonmuutoksen vaikutuksista selvittäisiin.

Suomessa käynnistettiin viime vuonna ilmastonmuutokseen sopeutumisen tutkimusohjelma Isto, jossa selvitetään Suomen sopeutumista muutokseen. Tähän mennessä on käynnistetty 15 tutkimushanketta, joissa tutkitaan muun muassa maa- ja metsätalouden sopeutumiskykyä.

Isto-tutkimusohjelman koordinaattori Pirkko Heikinheimon mukaan jokaisen toimialan pitäisi tehdä oma sopeutumissuunnitelmansa.

"Esimerkiksi kuljetusalan pitäisi suunnitella vaihtoehtoisia reittejä, jos tulvat sulkevat teitä. Etelän laskettelukeskuksissa kannattaisi miettiä, pitäisikö niiden keskittyä laskettelun sijasta golfaukseen, kun lumi vähenee", Heikinheimo toteaa.

2 kommentti(a)

Allaolevista kommenteista on vastuussa vain niiden kirjoittaja. Sivusto ei ole vastuussa niistä.
HS: Suomen varauduttava tulviin ja metsäpaloihin
Anonyymi, perjantai, 20.04. 2007 @ 15:32
eihän täällä oo edes metsiä enää.
terveisin etelä-suomessa asuva.
HS: Suomen varauduttava tulviin ja metsäpaloihin
Anonyymi, perjantai, 20.04. 2007 @ 17:41
kyllähän se metsäherraa kirpasee jos mäntyplantaasit palaa ennenku ne ehditään avohakkuilla "hoitaa" rahaks herrojen taskuun...

Yleistä sivuista

Takku on tee-se-itse mediaprojekti, joka sanojen voimalla haluaa rohkaista meitä tavallisia ihmisiä välittömään, puolue-, ammattiliitto- ja järjestötoiminnasta riippumattomaan kapinaan (itse)tuhoisaa (epä)todellisuutta vastaan... Lue lisää

Miten osallistua

Takun toiminta perustuu käyttäjien lähettämään sisältöön. Kuka tahansa voi osallistua sisällön tuottamiseen ilman käyttäjäksi rekisteröitymistä... Lue lisää

Käyttäjiä paikalla

Vieraita sivustolla: 15

Tapahtumat

Pääkalenteri

lauantai 11.02.2012

Miete

Musta tuntuu, että kaikkia alko niinkö tympiä se poliisin toiminta. Koulut alkoi ja kaikki oli jotenki vähän stressin päällä, että pitää jotaki… Kun ei o oikein mittää tekemistä niin kai se sitte pitää niitä ikkunoita särkiä, että emmä oikeen tiiä...
Sipe (Oulun mellakasta 1990)
Sinikka Laine: Oululaista ajankuvaa (http://www.ouka.fi/kirjasto/kirjailijat/laine/oululaista.htm)  (1990)

Oma tunnukseni





Rekisteröidy uutena käyttäjänä
Unohtuiko salasana?

-


Mediakeskus


Uutisia ja ajankohtaista maailmalta

15M Suomi

15M Suomi

Vallattomia ääniä Tampereen kaduilta banneri

Vallattomia ääniä Tampereen kaduilta -feed

JKLDiy

fifi

Hyökyaalto

Vallankumouksen hedelmiä

Väärinajattelija

Wikikko

Mustan Kanin Kolo

Hirvitalo

Vastavirta