Kasvisten yhteys syöpien ehkäisyyn saanut vahvistusta
Terveys | tiistai, 17.04. 2007 @ 16:41
Katselukertoja: 846
Käsitys runsaan kasvisten kulutuksen kyvystä suojata syövältä on saanut äskettäin lisävahvistusta, Reutersin uutisoimat tutkimukset osoittavat.
Amerikkalaistutkimuksen mukaan kuusi annosta kasviksia päivässä 1 000 kilokaloria kohden vähensi riskiä sairastua pään ja kaulan alueen syöpään 29 prosenttia puoleentoista kasvisannokseen verrattuna. Tyypillisen aikuisen ravinnontarve on noin 2 000 kilokaloria päivässä.
Tutkimusaineisto koostui 500 000 amerikkalaisesta eläkeläisestä. Osallistujien ruokavaliosta tehtiin ensin tiedustelu, jonka jälkeen heitä seurattiin viiden vuoden ajan.
Flavonolit yhdistetty haimasyöpäriskin vähenemiseen
Eräässä toisessa tutkimuksessa todettiin äskettäin, että runsaasti flavonoleja sisältävä ruokavalio saattaa vähentää erityisesti tupakoivien riskiä sairastua haimasyöpään. Tutkimukseen osallistui 183 000 henkilöä Kaliforniasta ja Havaijilta.
Flavonoleja eniten saavilla henkilöillä oli 23 prosenttia pienempi riski sairastua haimasyöpään kuin niillä, jotka saivat niitä vähiten.
Flavonoideihin kuuluvia flavonoleja esiintyy yleisesti kasviksissa, mutta erityisen paljon sipuleissa, omenoissa, marjoissa, sekä lehti- ja parsakaalissa.
Kasvisten yhdisteet saattavat estää syövän leviämistä
Kalifornian yliopistossa tehdyssä solukokeessa saatiin äskettäin lisää tietoa kasvisten syöpää ehkäisevistä mekanismeista.
Soijasta ja kasviksista saatavat yhdisteet, genisteiini ja niin sanottu DIM, vähensivät kahden rinta- ja munasarjasyövän leviämiseen tarvittavan proteiinin muodostumista. Yhdisteet voisivat siten estää syövän etäpesäkkeiden muodostumista.
(FINFOOD)













