Luo tunnus!
Kirjaudu
sunnuntai, 12.02. 2012 @ 07:53
 
Lisää Facebook-sivustolle

Mehiläisyhdyskuntien massakuolemat yleistymässä

GM-Watch

Der Spiegel -lehti (levikki n. miljoona) raportoi saksalaisten mehiläistuottajien olevan huolissaan USA:ssa räjähdysmäisesti lisääntyneen mehiläisyhdyskuntien massakuoleman leviävän myös Eurooppaan.


Itä-saksalaisen Hallen yliopistossa professorina toimiva Hans-Hinrich Kaatz kertoi, että Jenan yliopistossa hänen johdollaan suoritetussa pienimuotoisessa kokeessa vuosina 2001-2004 kävi ilmi, että BT-maissin levittämä tuholaismyrkky ilmeisesti pinnoitti mehiläisten sisäelimet tavalla, joka saattaa helpottaa loisten pesimistä mehiläisiin tai sitten se toimii toistepäin, eli lisätutkimuksia tarvitaan. Havaintoja BT-maissin myrkyllisyydestä ei ensin havaittu, mutta kun pesiin siirrettiin loisia, ei BT-maissia syöneillä ollutkaan vastustuskykyä.

Saksan mehiläistuottajien yhdistyksen puheenjohtaja Walter Haefeker sanoi että syynä voi olla myös Aasiasta tulokaslajina tullut varroa-punkki tai maataloudessa yleinen käytäntö käyttää monokulttuureja, sekä suihkuttaa villikukkia torjunta-aineilla. Mahdollinen syy on kuitenkin myös GM-kasvien käyttöönotto, sillä USA:ssa, jossa mehiläisyhdyskuntien massakuolemat ovat jo vaarantaneet koko mehiläistuotannon olemassaolon jo 40 % viljellystä maissista on geenimuunneltua.

Se että myös muut hyönteiset ja mehiläiset jättävät kuolleet pesät koskemattomiksi, viittaa siihen että niissä on jotakin myrkyllistä itsessään, eikä syy kuolemaan ole ollut esim. kylmät talviolosuhteet.

"Jos mehiläinen häviää maapallolta, on ihmisellä vielä 4 vuotta elinaikaa. Kun ei ole mehiläisiä, ei ole enää pölyttäjiä, minkä jälkeen ei ole enää kasveja, eikä eläimiä, eikä liioin ihmistäkään."
- Albert Einstein

###

Sierra Clubin lehdistötiedote 22.3.2007 epäilee, että USA:ssa tällä hetkellä meneillään oleva mehiläisten massakuolema (Colony Collapse Disorder, CCD) joka on johtanut pahimmillaan mehiläisyhdyskuntien 80 %:een tuhoutumiseen johtuu geenimuunneltujen organismien päästämisestä yleiseen viljelyyn.

Viimeisen vuosikymmenen aikana olemme kokeneet täysin uuden ilmiön räjähdysmäisen sovelluksen, jota ei planeetallamme aikaisemmin ole tiettävästi koettu. Kuten tri. Barry Commoner jo aikoja sitten totesi, seuraukset voivat olla katastrofaaliset ja tiedemaailmassa ymmärretäänkin nykyisin että gm-tekniikasta saattaa seurata mitä tahansa odottamattomia sivuvaikutuksia. Kuitenkaan sen enempää USDA- kuin EPA virastotkaan eivät ole tehneet tutkimuksia gm-kasvien ja niistä johdettujen tuotteiden (kuten esim. maissisiirapin) syöttämistä mehiläisille. Kun säädösten laatijat eivät tarkastele asiaa, ongelmia ei tietenkään löydetä.

Sierra Club jätti USA:n senaatin maatalouskomitean puhemiehelle esityksen GM-kasvien kattavasta moratoriosta, mikäli esim. gm-maissisiirappi osoittautuu mehiläisyhdyskuntien massatuhon syyksi.

GM WATCH daily
www.gmwatch.org

###

Aiemmin takussa uutisoitu ja keskusteltu:
YLE: Mehiläisten joukkokuolema ihmetyttää Yhdysvalloissa
Gm-watch hakkerihyökkäyksen kohteena

Aiheeseen liittyen myös:
COLLAPSING COLONIES - Are GM Crops Killing Bees? (Gunther Latsch, Der Spiegel)
Sierra Club: GE and bee Colony Collapse Disorder -- science needed!

0 kommentti(a)

Yleistä sivuista

Takku on tee-se-itse mediaprojekti, joka sanojen voimalla haluaa rohkaista meitä tavallisia ihmisiä välittömään, puolue-, ammattiliitto- ja järjestötoiminnasta riippumattomaan kapinaan (itse)tuhoisaa (epä)todellisuutta vastaan... Lue lisää

Miten osallistua

Takun toiminta perustuu käyttäjien lähettämään sisältöön. Kuka tahansa voi osallistua sisällön tuottamiseen ilman käyttäjäksi rekisteröitymistä... Lue lisää

Käyttäjiä paikalla

Vieraita sivustolla: 9

Tapahtumat

Ei tulevia tapahtumia

Miete

Love and violence, properly speaking, are polar opposites. Love lets the other be, but with affection and concern. Violence attempts to constrain the others freedom, to force him to act in a way we desire, but with ultimate lack of concern, with indifference to the other's own existence or destiny. We are effectively destroying ourselves by violence masquerading as love.
R.D. Laing

Oma tunnukseni





Rekisteröidy uutena käyttäjänä
Unohtuiko salasana?

-


Mediakeskus


Uutisia ja ajankohtaista maailmalta

15M Suomi

15M Suomi

Vallattomia ääniä Tampereen kaduilta banneri

Vallattomia ääniä Tampereen kaduilta -feed

JKLDiy

fifi

Hyökyaalto

Vallankumouksen hedelmiä

Väärinajattelija

Wikikko

Mustan Kanin Kolo

Hirvitalo

Vastavirta