Luo tunnus!
Kirjaudu
lauantai, 11.02. 2012 @ 12:29
 
Lisää Facebook-sivustolle

15 000 osoitti mieltään vapaiden tilojen puolesta Kööpenhaminassa

Arviolta 15 000 ihmistä osoitti mieltään Kööpenhaminassa lauantaina solidaarisuutena Christianialle ja Ungdomshusetille.

Mielenosoitus lähti Christianiasta kahdelta iltapäivällä ja täytti kadut kaikenlaisilla ihmisillä punkeista ja vanhoista hipeistä lapsiperheisiin. Kaikki vaativat uutta nuorisotaloa ja Christianiaan kohdistuvan aggression täydellistä loppua.
Kun suurdemo kulki Kööpenhaminan ydinkeskustan läpi, ei missään vaiheessa voinut nähdä sen toisesta päästä toiseen. Ihmisiä oli niin uskomattoman paljon.

Liikkuvilta lavoilta soitettiin musiikkia ja pidettiin puheita. Erikoiskiitos annettiin kaikille ympäri maailman, jotka ovat tehneet paikallisia solidaarisuustoimia tai olleet Kööpenhaminassa tukemassa taistelua. Täydellisesti ajoitettuja uutisia tuli Puolasta, jossa solidaarisuusbanderolli ripustettiin näkyvälle paikalle Poznanissa ja lentolehtisiä jaeltiin Puolan eri kaupungeissa.

Mielenosoituksen jälkeen sadat ihmiset jatkoivat matkaa läheiselle vankilalle metelöimään ja osoittamaan tukeaan ihmisille jotka ovat vielä muurien sisällä. Niistä yli 850:stä häädön jälkeen pidätetystä 37 on yhä vangittuna. 7 vapautettiin perjantaina ja Tanskan Korkein Oikeus pohtii nyt kuutta muuta tapausta, joissa ihmisiä pidetään vankilassa käytännössä ilman mitään syytä.

1. huhtikuuta 2007

0 kommentti(a)

Yleistä sivuista

Takku on tee-se-itse mediaprojekti, joka sanojen voimalla haluaa rohkaista meitä tavallisia ihmisiä välittömään, puolue-, ammattiliitto- ja järjestötoiminnasta riippumattomaan kapinaan (itse)tuhoisaa (epä)todellisuutta vastaan... Lue lisää

Miten osallistua

Takun toiminta perustuu käyttäjien lähettämään sisältöön. Kuka tahansa voi osallistua sisällön tuottamiseen ilman käyttäjäksi rekisteröitymistä... Lue lisää

Käyttäjiä paikalla

Vieraita sivustolla: 11

Tapahtumat

Pääkalenteri

lauantai 11.02.2012

Miete

Networks do great harm by appearing enough like real communities to create expectations that they can manage human social and psychological needs. The reality is that they cannot. Even associations as inherently harmless as bridge clubs, chess clubs, amateur acting groups, or groups of social activists will, if they maintain a pretense of whole friendship, ultimately produce that odd sensation familiar to all city dwellers of being lonely in the middle of a crowd. Which of us who frequently networks has not felt this sensation? Belonging to many networks does not add up to having a community, no matter how many you belong to or how often your telephone rings.
John Taylor Gatto
We Need Less School, Not More 

Oma tunnukseni





Rekisteröidy uutena käyttäjänä
Unohtuiko salasana?

-


Mediakeskus


Uutisia ja ajankohtaista maailmalta

15M Suomi

15M Suomi

Vallattomia ääniä Tampereen kaduilta banneri

Vallattomia ääniä Tampereen kaduilta -feed

JKLDiy

fifi

Hyökyaalto

Vallankumouksen hedelmiä

Väärinajattelija

Wikikko

Mustan Kanin Kolo

Hirvitalo

Vastavirta