Ungdomshusetissa pidätetyille 4 viikkoa lisää tutkintavankeutta
Ungdomshuset | sunnuntai, 1.04. 2007 @ 13:44
Katselukertoja: 756
15 maaliskuun ensimmäisenä päivänä tapahtuneen häädön aikana Ungdomshusetista pidätettyä pysyvät tutkintavankeudessa vielä ainakin 28 päivää. Ketään ei tunnu kiinnostavan että kaksi tuomaria käytti täysin vastakkaisia perusteluja samoille päätöksille.
Yhteensä 36 ihmistä pidätettiin talosta maaliskuun ensimmäisenä. 21 heistä on vapautettu. Loput 15 ovat olleet vankilassa häädöstä asti.
Neljän tunnin oikeuskäsittelyn jälkeen kaikkia viittätoista tutkintavankeutta jatkettiin. Syyttäjän mukaan vapautus olisi yleistä oikeuskäsitystä vastaan, ja että on olemassa suuri riski sille että nämä ihmiset yrittäisivät häiritä tutkimuksia, jos heidät päästettäisiin vapaaksi. Syyttäjä ei täsmentänyt miten tutkinnan häirintä olisi mahdollista nyt kun "rikospaikka" on kokonaan purettu.
Viisitoista vangitsemiskäsittelyä käytiin kahdessa erillisessä oikeussalissa ja kaksi tuomaria tarkasteli juttua hyvin eri tavoin, vaikka kaikki syytteet olivat samanlaisia. Toinen tuomareista oli sitä mieltä ettei tutkinnan häiritseminen olisi mahdollista, mutta päätti jatkaa tutkintavankeuksia yleisen oikeuskäsityksen nimissä. Toisella oli täysin päinvastainen asenne, että yleisellä oikeuskäsityksellä ei tässä ole väliä, mutta epäily tutkinnan häirinnästä on riittävä perustelu.
Kaikkia viittätoista syytetään vakavista rikoslain rikkomuksista. Väkivallasta ja väkivallan yrityksestä poliisiviranomaista kohtaan, päällekarkauksesta ja laillisen omistajan pääsyn estämisestä omaisuudelleen (laki, jota ei ole käytetty vuoden 1960 jälkeen).
21 muuta jotka olivat myös talossa, mutta jotka on jo vapautettu, ovat pääasiassa muiden maiden kansalaisia. Vaikkakin pidätyksien tausta on täysin samanlainen kuin niiden jotka ovat yhä vankilassa, syyttäjä ei vaatinut näiden tutkintavankeuksien jatkamista. Vaikka Ruotsi on lähempänä Kööpenhaminaa kuin suurin osa Tanskasta, poliisi ei pitänyt välttämättömänä pitää säilössä Ungdomshusetista pidätettyjä ulkomaalaisia.
Vain hyvin harva talosta pidätetty Tanskan kansalainen on vapautettu. Yksi heistä oli häädöstä dokumenttia tekevä journalisti.
Myöhemmin tällä viikolla pitäisi vielä olla oikeuskäsittelyjä joillekin häätöä seuraavien päivien aikana kaduilta pidätetyille ihmisille. Yli 850 ihmistä on pidätetty sen jälkeen kun poliisi iski taloon, ja noin 60 ihmistä (mukaanlukien 15 aiemmin mainittua) on yhä vankilassa.
28. maaliskuuta 2007