John Zerzan: Akseliaika - Sivilisaation rautainen koura
Pohdinnat | keskiviikko, 28.03. 2007 @ 21:22
Katselukertoja: 1 243
Paikalleen asettumisen ja kesyttämisen (domestikaatio) neoliittinen vallankumous, joka vakiinnutti sivilisaation, piti sisällään myös ihmismentaliteetin uudelleensuuntaamisen. Jacques Cauvin kutsui tätä sosiaalisen hallinnan alullepanon tasoa "eräänlaiseksi symbolismin vallankumoukseksi". (1) Kyseinen alistamisen voitto osoittautui kuitenkin epätäydelliseksi, sen perustusten kaivatessa hieman tukevoittamista ja uudelleenjärjestelyjä. Ensimmäiset suuret sivilisaatiot ja imperiumit Egyptissä, Kiinassa ja Mesopotamiassa säilyttivät perustansa heimokulttuurien tietoisuudessa. Domestikaatio, jota ilman yksikään sivilisaatio ei voi olla olemassa - oli selvästi jo tapahtunut, mutta uudet hallitsevat näkökulmat olivat edelleen läheisessä suhteessa niin luonnollisiin kuin kosmologisiinkin kiertokulkuihin. Ensimmäisen vuosituhannen eKr. alkaessa niiden totaalinen symbolinen ilmaisukyky ei vielä täysin vastannut rautakauden vaatimuksia.
Karl Jaspers hahmotteli käännekohdan ihmisen symbolisaation uudistumisessa, aksiaalikauden, tapahtuneen ajanjaksolla 800-200 eKr. sivilisaation kolmessa suuressa ilmenemispaikassa: Lähi-Idässä (Kreikka mukaanlukien), Intiassa ja Kiinassa. (2) Jaspers nosti esiin sellaisia kuudennen vuosisadan profeettoja ja henkisiä johtajia, kuten Zarathustra Persiassa, Deuterojesaja heprealaisten keskuudessa, Herakleitos ja Pythagoras Kreikassa, Buddha Intiassa ja Kungfutse Kiinassa. Nämä yksilöt antoivat samanaikaisesti, mutta toisistaan riippumatta lähtemättömän panostuksensa jälkineoliittiselle tietoisuudelle, osallistuen maailman suurten uskontojen synnyttämiseen. (3) Hämmästyttävän päällekkäisissä kehityskuluissa toteutettiin päättäväinen muutos jonka avulla sivilisaatio sai yhä tiukentuvan otteen ihmismielen henkisestä olemuksesta, maailmanlaajuisesti.
Kunkin edellä mainitun yhteiskunnan sisäinen kehitys särki aiempien pronssikautisten kulttuurien suhteellisen suuren vapauden ajankäytössä. Repivää muutosta ja uusia muutosvaatimuksia alkuperäisiin sykleihin oli nähtävissä useilla alueilla. Esimerkiksi maapallon kaupunkiväestö lähes kaksinkertaistui vuosina 650-450 eKr. (4) Tarvittiin ja toteutui - yleismaailmallinen muutos joka loi ihmisyyden henkiset perustat jotka ovat edelleen keskuudessamme. (5) Sivilisaation kiihtyvä rautakauden tahti oli nopeasti jättämässä yksilöä jalkoihinsa. Domestikaation alati kasaantuva työtaakka vaati tietoisuuden uudelleenkalibrointia, ihmisenkokoisen mittakaavan ja eheyden jäädessä taakse. Siinä missä varhaisemmissa Mesopotamian sivilisaatioissa esimerkiksi jumalolennot yhdistettiin läheisemmin erilaisiin luonnonvoimiin, kasvoi yhteiskunta nyt kokonaisuudessaan yhä erikoistuneemmaksi ja kuilu luonnollisen ja yliluonnollisen välillä laajeni. Luonnolliset prosessit olivat tietenkin edelleen arjessa läsnä, mutta lisääntyvät sosiaaliset ja taloudelliset jännitteet kuormittivat niiden lahjomattomuutta merkityksiä pulppuavina lähteinä.
Neoliittisella kaudella (nuorempi kivikausi), eikä vielä pronssikaudellakaan oltu vielä kohdattu täydellistä luonto-kulttuuri-tasapainon vinksahtamista. Ennen aksiaalista kautta kohteita määriteltiin kielellisesti niiden aktiviteettien perusteella. Aksiaalisesta kaudesta alkaen painotus kohdistuukin kohteiden pysyviin ominaisuuksiin, hyläten viitteet orgaanisiin prosesseihin. Toisin sanoen, tapahtui reifikaatio (vieraantumisen ja esineellistämisen prosessi, jossa todellisuus hahmotetaan virheellisesti teorian kaltaiseksi), jossa näkemykset (kuten esim. etiikka) kääntyivät tilannekohtaisesta diskurssista kohti abstraktimpaa, asiayhteyden ulkopuolista suuntautumista. Henry Bamford Parkesin sananparren mukaan uudet uskonnot tukivat ihmiskeskeistä pikemminkin kuin heimokohtaista maailmankuvaa. (6)
Koko pyhien paikkojen perintö, heimokulttuurien polyteismi ja kunnioitus maakeskeisyyttä kohtaan hajosi, sen rituaalien ja uhrausten jäädessä yhtäkkiä vanhentuneiksi. Rinnakkaisesti korkeampien sivilisaatioiden ja maailmanuskontojen nousun kanssa ilmestyi järjestelmällisyyden tuntu ja kodifikaation (tietojohtamisen strategia, johon sisältyy rakenteellisen ja selvästi julkilausutun tietämyksen koontia ja säilytystä tietämyskannoissa, jolloin muodostetaan uusi esim. varhaisemmat tekstit korvaava normi) tarpeesta tuli laajamittaista. (7) Spenglerin sanoin: koko maailma, dynaaminen järjestelmä, tarkka, matemaattisesti järjestelty, kelvollinen kokeellisesti tutkittavaksi ja numeerisesti määritettäväksi perimmäisiin syihinsä asti, jotta ihminen voisi hallita sitä. (8) Yleinen aspekti uudesta jäsentelystä oli yhden universaalin jumaluuden nousu, joka vaati moraalista täydellisyyttä varhaisempien seremonioiden sijaan. Lisääntyvä luonnon ja yhteiskunnan hallinta oli sidottu kehitykseen joka kulki kohti kiristyvää ihmisen sisäistä hallintaa.
Esi-aksiaalista, "animistista" ihmisyyttä ei pidetty yllä ainoastaan vähemmän totalisoivalla alistamisella, vaan myös elossa säilyneellä käsityksellä yhteisyydestä luonnolliseen todellisuuteen. Uusilla uskonnoilla oli taipumus katkaista sidoksensa moninaiseen, pakanalliseen maailmaan, pois sulkemalla kaiken "yliluonnollisen ja luonnottoman", sekä asettuen näitä vastaan.
Tämä sisälsi ja pitää yhä sisällään ilmiön, jota Mircea Eliade kutsuu "kosmisoinniksi": siirtymän tilannekohtaiselta, ehdolliselta tasolta ehdottomaan olemassaolon tapaan. (9) Buddhalaisuus edustaa "katon läpi murtautumista", maallisen tason ylittämistä sekä astumista yli-inhimilliseen todellisuuteen. (10) Uudet, tyypillisesti monoteistiset uskonnot katsoivat tämän ylittämisen merkitsevän kaikkien olemassaolon yksittäisten osatekijöiden ylitse kantavaa yhteenkuuluvuuden tunnetta. Jotta poliittisten ja uskonnollisten johtajien oli mahdollista selvitä lisääntyvästä kyvyttömyydestä rautakautisen tyytymättömyyden tarkoituksenmukaisessa hillitsemisessä, muodostui tarpeelliseksi yliminällinen auktoriteetti tai edustus, kulttuurillisesti kaikkein uusiutuvin, kognitiivisesti relevantein, sekä evolutiivisesti taipuisin uskonnon konsepti (11).
Suora, yksilöllinen suhde henkiseen todellisuuteen oli ilmiö, jonka syntyminen tarkoitti samalla yhteisöllisyyden murentumista. Aksiaalisen kauden tietoisuudelle oli luonteenomaista henkilökohtaisen uskonnollisen identiteetin kehittyminen riippumattomaksi ympäröivästä luonnollisesta todellisuudesta tai yksilön paikasta heimonsa keskuudessa. Henkisen matkan yksilöiminen ja etääntyminen maan muotoisista ihmisyhteisöistä tapahtuivat rinnakkain. Uudet oivallukset vähättelivät ja syrjivät alkuperäiskulttuurien perinteitä samalla kun ne vahvistivat sivilisaatiosta pakenemisen sokeaa harhakuvaa. Ihmisen sisäinen henkinen muodonmuutos ja sen "tie ylös" oli hengen avioeroa ruumiista, samsarasta erillistä nirvanaa. Jooginen vetäytyminen ja elämän kieltävä asketismi yms. oli lähes poikkeuksetta syvästi dualistista.
Kaikki tämä tapahtui samanaikaisesti ennennäkemättömän laajamittaisen päivittäisen elämän rationalisoinnin ja kontrolloinnin kanssa useilla eri alueilla, erityisesti noin 500 vuotta eKr. S. N. Eisenstadt viittasi tästä syntyneeseen "kapinaan pakkokeinoja, kuten työnjakoa, auktoriteettia, hierarkiaa ja ... ajallisen ulottuvuuden jäsentelyä vastaan .... (12) Aksiaaliset uskonnot muodostuivat sosiaalisen hajaannuksen aikakautena, jolloin pitkään olemassa olleiden tyytyväisyyden ja turvallisuuden lähteiden perustuksia heikennettiin ja varhaisempi heimojen ja kylien suhteellinen autonomia oli murenemassa. Yleisiä seurauksia olivat teknologisten järjestelmien vahvistuminen ja lähes samanaikaisesti tapahtuneet mahtavien imperiumien nousut Kiinassa (Qin Shi Huangdi), Intiassa (Maurya-dynastia), ja Lännessä (Hellenistiset imperiumit, sekä hieman myöhemmin Rooman imperiumi).
Kesyttäminen (domestikaatio)/sivilisaatio lähti luonteensa omaisesti kulkemaan tätä liikerataa, synnyttäen teknologian luonnon hallintana, sekä työnjakoon perustuvia järjestelmiä. Siinaissa harjoitettiin kaivostoimintaa 3000 vuotta eKr. (varhaisella pronssikaudella) ja tämän vuosituhannen aikana metallurginen teknologia kehittyi hyökyaallon tavoin. Näiden innovaatioiden kanssa samanaikaisesti tapahtui todellisten valtioiden ilmaantuminen, sekä kirjoitustaidon keksiminen. Kulttuurillisen kehityksen vaiheiden nimeäminen metallien mukaan on naseva todistus näiden keskeisestä merkityksestä. Metallurgia on jo pitkään stimuloinut kaikkia muita tuotannollisia aktiviteettejä. Viimeistään vuoteen 800 eKr. mennessä oli rautakausi saapunut länteen täydessä mitassaan, mukaan lukien standardisoitujen tuotteiden massatuotannon.
Massayhteiskunnallistumisesta oli tapana muodostua yleinen erikoistumiseen perustuva normi. Esimerkiksi pronssikautiset sepät etsivät, louhivat, sekä sulattivat malminsa, joista työstivät metalliseoksensa. Asteittain jokainen näistä prosesseista muuttui vastaavan asiantuntijan erityisalaksi, vähentäen autonomiaa ja omavaraisuutta. Keramiikan tapauksessa tämä yleinen kotitaito siirtyi ammattilaisten hallintaan. (13) Leipä tuli nyt useammin leipomoista kuin kotoa. Ei ole sattumaa, että rautakausi ja aksiaalinen kausi alkoivat kutakuinkin samaan aikaan, noin 800 vuotta eKr. Kuohunta ja mullistukset todellisessa maailmassa löysivät uutta lohtua ja hyvitystä henkisestä maailmasta - uusista yhteisöjen lisääntyvää pilkkomista varten kehitetyistä symbolisista muodoista. (14)
Homerosin Odysseija kahdeksannelta vuosisadalta eKr. kuvaa teknologisesti takapajuisten Kyklooppien elämää hämmästyttävän paljon helpompana verrattuna rautakauden kreikkalaisiin ihmisiin tuona aikana, jona tehdasjärjestelmien rakentaminen oli jo alkanut. Teräsaurojen sekä aseiden kehittäminen kiihdytti sekä luonnon tuhoamista (eroosiota, metsien hävittämistä yms.), että syvensi sodankäynnin tuhoisuutta.
Persiassa jalostettiin jo öljyä, ellei jopa porattukin. Siellä esiin noussut näkijä Zoroaster (Zarathustra) tarjosi sellaisia voimakkaita konsepteja kuten kuolemattomuutta, viimeistä tuomiota sekä Pyhää Henkeä (jotka sisällytettiin nopeasti juutalaisuuteen). Jumalaisen Ahura Mazdan dualistinen kamppailu pahaa vastaan oli teologisesti ylimpänä uskonnollisessa järjestelmässä, joka oli tiukasti kytketty valtion tarpeisiin. Itse asiassa Persian lainsäädäntö Akemenidisella kaudella (558-350 eaa.) oli lähes yhdenmukainen Zarathustralaisuuden kanssa, josta itse asiassa tuli nopeasti valtionuskonto. Harlen mukaan Zarathustralaisuus "syntyi vastauksena kysyntään sosiaalisesta järjestyksestä nopeasti muuttuvassa ja laajenevassa yhteiskunnassa." (15)
Zarathustralainen monoteismi ei tarkoittanut ainoastaan ehdotonta kääntymistä pois animismista ja vanhoista jumalista, vaan merkitsi myös hyvän ja pahan kategorioiden esiin nostamista yleismaailmallisina ja hallitsevina konsepteina. Molemmat näistä luonteenpiirteistä olivat Aksiaaliselle kaudelle ensiarvoisen tärkeitä. Spengler piti Zarathustraa "Israelin profeettojen matkakumppanina", joka myös ohjasi yleisiä uskomuksia pois panteististen, paikallisten ja luontoon suuntautuneiden rituaalien ja ajattelutapojen sumpusta. (16)
Heprealais-juutalainen perinne koki samankaltaisen muutoksen, erityisesti kuudennella vuosisadalla eKr., aksiaalisen kauden sydänaikana. Itäisen välimeren alueella, erityisesti Israelissa tapahtui rautakautisen urbanisaation hyökyaalto. Sosiaalisen järjestyksen säilymistä kuormitti merkittävästi kansallinen tarve identiteetille ja yhtenäisyydelle, erityisesti suhteessa voimakkaampiin, valtakuntiaan rakentaviin naapureihin. Israeliitit viettivät kaksi kolmannesta kuudennesta vuosisadasta eKr. babylonialaisten vankeina. Jahven asema nousi paikallisesta hedelmällisyyden jumalasta monoteistiseksi tavalla, joka vastasi uhattujen ja järkyttyneiden ihmisten tarpeisiin. Hänen suuruutensa ja kaikenkattavuutensa oli rinnasteista heprealaisten tarpeeseen saada voimaa vihamielisen maailman keskellä. (17) Kahdeksannella vuosisadalla eKr. Amos oli julistanut tämän näyn olevan rituaalit riisuva ja luonnollisesta todellisuudesta riippumaton henkinen suunta. Siten juutalainen ainutlaatuisuus kehkeytyi radikaalia ja yhtenäistä jumaluutta vasten.
Ezekielin "uusi ihminen" oli kuudennen vuosisadan alkupuolella eKr. osa uutta yliluonnollista ulottuvuutta, joka jälleen - sai kannatuksensa epävakaasta ajasta. Kuten Jacob Neusner osoitti, viimeistään kuudennella vuosisadalla eKr. talousjärjestelmä ei enää perustunut toimeentuloon tai omavaraisuuteen. (18) Työnjako ja massamittaistuvat markkinat olivat vähentäneet kotitalouden merkitystä suurissa määrin. Täydellistä alistumista vaativa kaikkivoipa jumala heijasteli hallitsijoiden pyrkimyksiä vakauttavaan ylhäältä alas suuntautuvaan hallintaan. Jahve, kuten Zeuskin, oli alunperin luontojumala, vaikkakin kesyttämiseen kytkeytynyt. Hänen valtansa tuli leijumaan kuningasvaltaan ankkuroidun moraalisen ja yhteiskunnallisen järjestyksen yllä. Kärsimyksen positiivisen, lunastavan roolin ilmestyminen tässä yhteydessä, hienostuneemmaksi jalostuneen poliittisen ylivallan rinnalla, ei ollut yllätyksellistä.
Deuterojesaja (toinen Jesaja), aksiaalikauden heprealaisista profeetoista suurin, loi kuninkaallisen ideologian kuudennella vuosisadalla eKr. (19) Hän ilmoitti että syvin olemus Jumalan kanssa tehdystä liitosta oli ruumiillistunut itseensä kuninkaaseen - että kuningas itsessään oli tuo liitto (20). Tämän ilmoituksen voima juontui universaalista kosmisesta laista, joka oli aistihavaintojen tuolla puolen ja vailla maallisia vastineita; luonnon ilmiöt olivat vain sen kuolevaisille käsittämättömissä äärettömyyksissä kirjoitettuja ilmauksia.
Sokrateen aikaa edeltäneessä Kreikassa, erityisesti Pythagoraan ja Herakleitoksen aikaan kuudennella vuosisadalla eKr. heimoyhteisöjä uhkasi hajoaminen, samaan aikaan kun uusia yhteisöllisyyden muotoja ja institutionaalisia komplekseja rakennettiin. Lauriumin hopeakaivoksissa työskenteli tuhansia orjia. Kaupunkien suurten työpajojen "kehittynyt valmistustekniikka" piti sisällään työvoiman korkea-asteista jakamista. Ateenalainen keramiikka valmistettiin tehtaissa, jotka saattoivat työllistää mestarin alaisuuteen jopa seitsemänkymmentä miestä. (22) Lakot ja orjakapinat olivat yleisiä (23) samalla kun kotituottajat ja pienviljelijät kamppailivat kilpaillakseen uutta massatuotantoa vastaan. Sosiaaliset jännitteet löysivät ilmenemismuotonsa, kuten aina, kilpailevista maailmankatsomuksista.
Hesiodos (kahdeksannella vuosisadalla eKr.) kuului Kultaisen ajan kannattajien traditioon, jotka ylistivät alkuperäistä, korruptoitumatonta ihmisyyttä. He näkivät rautakauden jälleen yhtenä askeleena kohti huonompaa, pois juurilta.
Ksenofanes (kuudennella vuosisadalla eKr.) sen sijaan julisti yksiselitteisesti, että uudempi oli parempaa, heijastellen aksiaalisen kauden juutalaisia profeettoja, jotka olivat antaneet merkittävän panoksen edistysuskolle. Hän meni niin pitkälle, että näki sivilisaation edistymisessä kaikkien arvojen alkuperän, huipentuen kaupungistumisessa ja yhä monimutkaistuvissa teknologisissa järjestelmissä. (24) Ksenofanes oli ensimmäinen edistysuskon julistaja. (25) Vaikka kyynikot säilyivätkin varhaisemman elämänvoiman ja riippumattomuuden kannattajina, kasvoi uuden uskon kannatus hiljalleen. Sofistit tukivat sen vaatimuksia ja vuoden 500 eKr. jälkeen laajalle levinnyt korkeamman sivilisaation hyväksyntä vaimensi varhaisemman kaipuun alkuperäiseen, vieraantumattomaan maailmaan.
Tämän muutoksen yliluonnollistava perusta voidaan nähdä lisääntyneessä ihmisten etäännyttämisessä maasta, joka oli tapahtunut monilla tasoilla. Pientuottajien maahan pohjautuva moninaisuus, johon kuuluivat polyteistiset sidokset paikallisiin tapoihin, koki muodonmuutoksen kaupungistumisen kasvun ja siihen liittyvän sosiaalisen kerrostumisen, sekä tähän sopivan erillisyyttä korostavan näkökulman johdosta. Platonin Valtio (noin 400 eKr.) on ajattelun ja yhteiskunnan standardisoiduksi ja eristyneeksi muuntautumisen nousevan suuntauksen jäätävä, ruumiista irtautunut tuotos. Tämä yhteiskuntamalli oli onnistunut huijaus uuden autoritaarisuuden toimesta, tyystin irrotettu niistä elämänrikkauden jäänteistä joiden kanssa sivilisaatio oli siihen asti elänyt rinnakkain.
Yhteiskunnallinen olemassaolo tunkeutui tietoisuuden syvimpiin sopukoihin ja kaksi ilmiötä, rautakausi ja aksiaalikausi, olivat limittäin ja vuorovaikutussuhteessa myös Intiassa. Ajanjakso vuosien 1000 ja 600 eKr. välillä merkitsi varhaisen rautakauden sosio-taloudellis-kulttuurillista siirtymävaihetta heimoyhteisöihin tai laidunnukseen perustuvasta elämäntavasta paikalleenasettumiseen ja maanviljelykseen. Ylijäämään ja paikalleenasettumiseen perustuva valtakunta laajeni ja sai merkittävästi potkua täysimittaisesta rauta- ja teräsauroihin perustuvasta maanviljelyksestä. Kaivokset ja varhaiset tehtaat keskittyivät myös Intiassa rautateknologian kehittämiseen ja edistivät kulttuurien yhtenäistämistä tämän ajanjakson Mauryaanisessa valtiossa. Kesyttämisen uudet aallot (kuten esim. hevoset), kaupungistuminen, suuret maatilat ja palkkatyö astuivat mukaan Gangesin laakson elämään samaan aikaan kun "heimokulttuurien tasavertaisuus", Romila Thaparin sanoin, antautui uuden, kehittyvän järjestelmän edessä vuoteen 500 eKr. mennessä. (26)
Tämä oli myös karkeasti arvioiden Gautama Buddhan aikaa. Buddhalaisuuden juuria ja merkitystä suhteessa rautakauden yhteiskunnan leviämiseen on jo jäljitetty. (27) Kanoniset kirjoitukset viittaavat varhaisten buddhalaisten opettajien olleen Intian valtion hallitsijoiden neuvonantajia, todistaen buddhismin suorasta käyttökelpoisuudesta uuden urbaanin järjestyksen tarpeisiin suurten muutosten aikakaudella. Useat kommentaattorit ovat nähneet buddhalaisen uudelleenmuotoilun hindulaisuuden perusoletuksista ideologiana, joka syntyi palvelemaan samanaikaisesti uhattuna ja nousemassa olevan uuden järjestelmän tarpeita. (28) On selvää, että sen varhaiset kannattajat kuuluivat suurelta osin joko kaupunkien tai maaseudun eliittiin. (29)
Buddhalle - kuten muillekin aksiaalikauden profeetoille yleensä - henkilökohtainen nousi etusijalle yhteisölliseen verrattuna. Hän oli ulkopuolinen tarkkailija, joka etsi vapautta maailmasta ja hyväksyi pääasiassa hyvin kapea-alaisen kentän huomion ja vastuuntunnon tapahtumapaikaksi. Tämä on verrattavissa buddhalaisuuden perustana olevaan fatalismiin, joka esittää kärsimyksen perimmäisenä totuutena, elämän olosuhteena joka on pakko hyväksyä. Dukkhan eli kärsimyksen viesti ilmentää ihmisen täydellistä kyvyttömyyttä sisällyttää olemassaoloonsa onnellisuutta.
Buddhalaisuus kuitenkin lupasi tien ulos yhteiskunnallisesta nyrjähdyksestä ja pahoinvoinnista (30) keskittymällä henkilökohtaiseen pelastukseen. Tavoitteena on "kaiken pois pyyhkiminen" tai Nirvana, maailmaa kohtaan tunnetun kiinnostuksen sammuttaminen niiden toimesta, jotka ovat päässeet siihen kohdistuvista harhakuvitelmistaan. Vastaavasti Buddhan esitys "kosmisesta prosessista" oli riisuttu kaikista maallisista prosesseista, olivatpa nämä ihmistä koskevia tai ei. Samalla kun hän kritisoi kastijärjestelmää ja periytyvää pappeutta, ei Buddha kuitenkaan ottanut aktiivista roolia näiden vastustamisessa. Buddhalaisuus oli hyvin muuntautumiskykyinen muuttuvien yhteiskunnallisten tilanteiden suhteen, ja siten se oli myös käyttökelpoinen hallitseville luokille.
Buddhalaisuudesta tuli jälleen yksi maailmanuskonto, jolla oli globaali levinneisyys ja omaleimaisia yli-inhimillisiä olentoja, joille rukoukset suunnattiin. Vuoteen 250 eKr. mennessä Buddhasta oli tullut tuttu istuva jumalhahmo ja buddhalaisuudesta Intian valtauskonto Ashokan, Mauryan imperiumin viimeisen hallitsijan määräyksestä.
Rautakausi tuli Kiinaan hieman Intiaa myöhemmin; valuraudan teollinen tuotanto oli laajalle levinnyttä neljänteen vuosisataan eKr. mennessä. Alueen varhaisempi pronssikautinen polyteismi sisälsi samoja elementtejä kuin muuallakin, henkien moninaisuutta, luonnon ja hedelmällisyyden juhlia jne., sopien yhteen vähemmän erikoistuneiden ja pienimuotoisempien elämäntapojen kanssa. Zhou-dynastia oli hajonnut asteittain kahdeksannelta vuosisadalta eKr. asti; jatkuvat sodat ja valtataistelut kiihtyivät Taistelevien läänitysvaltioiden aikakaudeksi (482-221 eKr.). Niinpä alkuperäiset henkiset perinteet, mukaan lukien shamanismin sekä paikalliset luonnonkultit jäivät ankarien teknologisten ja poliittisten muutosten jalkoihin.
Taolaisuus oli osa tätä kumouksellista aikakautta, tarjoten henkistä irrottautumista ja kosmisia ulottuvuuksia säilyttäen samalla piirteitä animistisesta henkisestä perinteestä. Itse asiassa varhainen taolaisuus oli aktivistiuskonto, jonka legendaarisista kapinallisista jotkut osallistuivat vastarintaan uusia, yhteiskunnallisia kerrostumia tuottavia suuntauksia vastaan, luokattoman Kultaisen Aikakauden uudelleenaloittamisen puolesta. (31)
Chuang Tzu:ssa on ilmiselvä primitivistinen teema joka säilyy myös Tao Te Chingissä, taolaisuuden huomattavimman äänen, Lao-tsen kuudennella vuosisadalla eKr. kirjoittamassa avaintekstissä. Yksinkertaisuuden korostaminen, sekä valtion vastainen ajattelutapa asettivat taolaisuuden Kiinassa törmäyskurssille korkeamman sivilisaation vaatimusten kanssa. Jälleen kerran vuosisata 500-400 eKr. oli keskeinen ajallinen kehys, jonka puitteissa Laotsen ja Kungfutsen vastakkaiset viestit ilmensivät tyypillisiä aksiaalikauden vaihtoehtoja.
Kontrastina Laotselle hänen vastakohtansa, Kungfutse (557-479 eaa.) hyväksyi valtion ja Uuden maailmanjärjestyksen. Sen sijaan että olisi kaivannut "jalojen villien" hyveellistä aikaa ennen luokkaeroja ja työnjakoa, koostui kungfutselainen oppi kulttuurillisen edistyksellisyyden yhdistämisestä luontoyhteyksien hylkäämiseen. Vuorten ja tuulten jumalia, esivanhempien henkiä ja sen sellaisia ei kielletty, mutta niitä ei enää pidetty keskeisinä tai edes tärkeinä.
Kungfutselaisuus oli selkeä mukautuma uusiin todellisuuksiin, asettumista vallan rinnalle konkreettisemmalla, helpommin käsitettävällä tavalla kuin jotkut muut aksiaalisen kauden henkiset suuntaukset. Kungfutselle käsityskyvyn ylittäminen (transsendenssi) oli pääasiassa sisäänpäin kääntynyttä, hän painotti eettistä jyrkkyyttä auktoriteettien palvelemisen suhteen. Näin sivilisaation kolonisaatio eteni yksilöllisen persoonallisuuden tasolle. Ankaran kurin sisäistäminen, lukuun ottamatta teologiaa, mutta yksityiskohtaisten käyttäytymiskoodien ojentamana, oli Kungfutselainen tapa joka vallitsi Kiinassa kahden tuhannen vuoden ajan.
Nämä äärimmäisen pintapuoliset tuokiokuvat aksiaalisen kauden yhteiskunnista voivat palvella, jos ei muuna niin ainakin johdantona Jaspersin muodostelmaan globaalista henkisestä "läpimurrosta". Kasvava konflikti kulttuurin ja luonnon välillä ja ihmisen olemassaolon lisääntyvät jännitteet ratkaistiin sivilisaation hyväksi, tuoden sen uudelle alistamisen tasolle. Domestikaation ies modernisoitiin ja soviteltiin uudelleen, aikaisempaa tiukemmin. Henkistä ulottuvuutta rajoitettiin ratkaisevasti ja varhaisemmat maahan perustuvat uskomukset tulkittiin vanhentuneiksi. Sivilisaation alkuperäinen voitto ihmisten vapaudesta ja terveydestä uudistui ja laajentui, niin monien asioiden tullessa uhratuksi päivitysprosessissa.
Henkisten harjoitusten perusta muutettiin kokonaisuudessaan massayhteiskunnan uusien vaatimusten mukaiseksi. Aksiaalisen kauden uskonnot tarjosivat "pelastusta", jonka hintana oli vapauden, omavaraisuuden ja suuren osan siitä mitä oli jäljellä kasvokkaisesta yhteisöllisyydestä menettäminen. Vanhassa järjestelmässä vallanpitäjien täytyi käyttää pakkokeinoja ja lahjontaa hallitakseen kohteitaan. Tästedes he kykenivät toimimaan vapaammin jo valloitetun palvelusten ja palvonnan ympäristön puitteissa.
Jumalat luotiin alun alkaen vastauksena ihmisten, joilta oli tasaiseen tahtiin viety heidän henkilökohtaiset voimavaransa ja autonomiansa, syvimpiin kaipuisiin. Vaikka aksiaalikauden muutos tukki ulospääsyn asteittaisesta huonontumisesta, sivilisaatiota ei ole koskaan hyväksytty täydellä sydämellä; useimmat ihmiset eivät ole koskaan kokonaisvaltaisesti samaistuneet henkistettyyn itseen. Kuinka näitä ideoita olisi voitu täysin hyväksyä - vaativathan ne perustakseen mammuttimaisen tappion? Spenglerille aksiaalisen kauden ihmiset, jotka omaksuivat nämä uudet uskonnot, olivat väsyneitä suurkaupunkilaisia. (32) Myös tämän päivän uskovaiset saattavat olla väsyneitä suurkaupunkilaisia aivan liian usein, kaikkien näiden vuosien jälkeen, edelleen uhrautumisen, kärsimyksen ja lunastuksen ideologioiden lumoamia. Uhraukset ovat olleet mittavia. Buddhalaisuuden esimerkiksi perusti mies joka hylkäsi vaimonsa ja vastasyntyneen lapsensa esteinä hänen henkiselle kasvulleen. Joitakin vuosisatoja myöhemmin Jeesus kehotti seuraajiaan tekemään samankaltaisia uhrauksia.
Tämänpäiväisellä auki kuoriutuvan katastrofin todellisuudella on paljon tekemistä uskonnon ja politiikan välisen suhteen kanssa perustavanlaatuisemmin, sivilisaation liikeradan hyväksymisellä väistämättömänä. Samainen "väistämättömyyden" tunne ajoi ihmisiä kuudennella vuosisadalla eKr. aksiaalisen kauden uskonnollisuuden valheellisiin ratkaisuihin; tänä päivänä väistämättömyyden tunteemme tekee ihmisistä avuttomia perikadon partaalla, kaikilla rintamilla. 2500 vuotta on meille riittävän pitkä aika jotta olisimme oppineet, että yhteisöllisyydestä ja maayhteydestä pakeneminen ei ole ratkaisu, vaan ongelmiemme perimmäinen syy.
Autenttinen henkisyys on tärkeällä tavalla osa maayhteyttämme. Saadaksemme ensin mainitun takaisin, meidän täytyy palauttaa jälkimmäinen. Sen asian suuruus, josta tulee meille ylittämätön este, kertoo samalla kuinka riistetyiksi olemme tulleet. Onko meillä vielä mielikuvitusta, voimaa ja päättäväisyyttä saavuttaaksemme jälleen eheyden, joka oli joskus synnynnäinen oikeutemme?
Alkuperäisteksti: The Iron Grip of Civilization: The Axial Age (Green Anarchy #22, 2006)
Linkkejä: greenanarchy.org, johnzerzan.net.
Viiteet:
(1) Jacques Cauvin, The Birth of the Gods and the Origins of Agriculture (Cambridge University Press, 2000), s. 2.
(2) Karl Jaspers, The Origin and Goal of History, eli Vom Ursprung und Ziel der Geschichte, alkuteos vuodelta 1949 (New Haven: Yale University Press, 1953), erityisesti ensimmäiset 25 sivua.
(3) Kristinusko ja Islam voidaan tulkita aksiaalikauden myöhemmiksi ilmentymiksi, joiden luonteet olivat muodostuneet joitain vuosisatoja aiemmin.
(4) Andrew Bosworth, "World Cities and World Economic Cycles," in Civilizations and World Systems, ed. Stephan K. Sanderson (Walnut Creek, CA: AltaMira Press, 1995), s. 214.
(5) Karl Jaspers, Way to Wisdom (New Haven: Yale University Press, 2003 [1951]), sivut 98-99.
(6) Henry Bamford Parkes, Gods and Men: The Origins of Western Culture (New York: Vintage Books, 1965), s. 77.
(7) John Plott, Global History of Philosophy. vol I (Delhi: Motilal Manarsidass, 1963), s. 8.
(8) Oswald Spengler, The Decline of the West. vol II (New York: Alfred A. Knopf, 1928), s. 309.
(9) Mircea Eliade, "Structures and Changes in the History of Religions," teoksessa City Invincible, eds. Carl H. Kraeling ja Robert M. Adams (Chicago: University of Chicago presss, 1958), s. 365.
(10) Ibid., sivut 365-366. Karl Barthin harppaus "uskon yläkertaan" on samankaltainen, siihen viitataan Seeyyed Hossein Nasrin teoksessa "Knowledge and the Sacred (Albany: State University of New York, 1989), s. 48.
(11) Scott Atran, In Gods We Trust: the Evolutionary Landscape of Religion (New York: Oxford University Press, 2002), s. 57.
(12) S.N. Eisenstadt, "The Axial Age Breakthroughs", Daedalus 104 (1975), s. 13. "May the Gods destroy that man who first discovered hours and who first set up a sundial here." - Plautus, kolmas vuosisata eKr.. Eisenstadtin on paras löytämäni yleisessee aiheesta.
(13) Kotonaan kangaspuilla kutovien ihmisten kohtalo lähes kolme vuosituhatta myöhemmin tulee mieleen; riippumattomat kutojakodit jäivät teollisen vallankumouksen tehdasjärjestelmän jalkoihin.
(14) On vahvasti ironista, että Nietzsche nimesi arkkityypisen "hyvän ja pahan tuolla puolen" -hahmonsa Zarathustraksi.
(15) Vilho Harle, Ideas of Social Order in the Ancient World (Westport, CT: Greenwood Press, 1998), s. 18.
(16) Spengler, op. cit. sivut 168 ja 205.
(17) V. Nikiprowtzky, "Ethical Monotheism," Daedalus 104 (1975), sivut 80-81.
(18) Jacob Neuser, The Social Studies of Judaism: Essays and Reflections, vol. 1 (Atlanta Scholars Press, 1985), s. 71.
(19) Paolo Sacchi, The History of Second Temple Period (Sheffield, Sheffield Academic press Ltd, 2000) s. 87.
(20) Ibid. sivut 99-100.
(21) Frederick Klemm, A History of Western Technology (New York: Charles Scribners Sons, 1959), s. 28.
(22) Charles Singer, E.J. Holmyard ja A.R. Hall, eds., A History of Technology, vol. I (Oxford, Clarendon Press, 1954), s. 408.
(23) C. Osborne Ward, The Ancient Lowly, vol I, (Chicago: Charles Kerr, 18888), Chapter V
(24) Ludwig Edelstein, The Idea of Progress in Classical Antiquity (Balimore: John Hopkins University Press, 1967), sivut 15-16.
(25) Ibid. s. 3.
(26) Romila Thapar, "Ethics, Religion, and Social Protest in India," Daedalus (104), 1975, s. 122 ja 118-121.
(27) Esim. Cibha Tripathi, ed. Archaeometallurgy in India (Delhi: Shrada Publishing House, 1998), erityisesti Cijay Kumar, "Social Implications of Technology.
(28) Katso Greg Bailey ja Ian Mabbet, The Sociology of Early Buddhism (Cambridge: Cambridge University Press, 2004), sivut 18-21. Bailey ja Mabbet:n kohdalla tulisi sanoa, että he näkevät asiasta muitakin kuin vain tämän näkökulman.
(29) Thapar, op. cit. s. 125.
(30) Bailey ja Mabbet, op. cit. s. 3.
(31) Joseph Needham, Science and Civilization in China, vol. 2 (Cambridge; Cambridge University Press, 1962) sivut 99-100, 119.
(32) Spengler, op. cit. s. 356.
