Paikallaolijan kuvaus maaliskuun 2. päivän tapahtumista

Osallistuin perjantaina 2. maaliskuuta mielenosoitukseen Ungdomshusetin puolesta. Tiesin että siellä tulee todennäköisesti olemaan yhteenottoja poliisin kanssa, ja olin sopinut Skt. Hans Torvin lähellä asuvan ystävän kanssa, että menen hänen luokseen, jos asiat menevät liian pahaksi. Kun mielenosoitus päättyi ja musiikki lakkasi, suurin osa ihmisistä oli edellen Skt. Hans Torvilla. Poliisihelikopteri lenteli aukion yläpuolella, pitäen niin kovaa ääntä että keskustelu kävi lähes mahdottomaksi. Pian sen jälkeen poliisin sireenit alkoivat huutaa ja he sulkivat Elmegaden ja Faelledvejn, käskien meidän poistua alueelta.
Aloimme kävellä rauhallisesti kohti Skt. Hans Gadea päästäksemme pois ja mennäksemme Ravnsborggadella asuvan ystäväni luoksi. Emme olleet päässeet edes puolimatkaan (1-2 minuuttia sen jälkeen kun sireenit alkoivat huutaa), kun poliisi ampui runsaasti kyynelkaasua väkijoukkoon. Kuulin myöhemmin että he olivat varoittaneet meitä, mutta emme kuulleet sitä helikopterin ja sireenien takia. Ihmisiä meni paniikkiin ja alkoi juosta poispäin alueelta. Ainoa poispääsyreitti kaasusta oli Skt. Hans Gade.

Mutta kulman takana poliisi oli sulkenut kadun kahdella poliisiautolla ja 20-30 poliisia oli valmiina pamput ylhäällä. Ensimmäisellä tapaamallani poliisilla ei ollut kaasunaamaria ja hän vaikutti yhtä pelokkaalta kuin me. He eivät päästäneet meitä läpi ja alkoivat huutamaan meille että meidän pitää poistua. Olin raivoissani, koska he olivat sulkeneet ainoan poistumistien, ja huusin heille että aukiolla on kaasua ja että meidän TÄYTYY päästä tätä kautta. Hän sanoo ettei mitään kaasua ole ja että meidä täytyy vain poistua.

Toisen poliisiauton takana tämän kytän kollegat pukevat kaasunaamareita ja huudettuani aukiolla olevan kaasua, muutkin poliisit pukevat naamarit itselleen. He käskivät edelleen meidän mennä toiseen suuntaan. En halunnut joutua pidätetyksi tai tappeluun heidän kanssaan, joten peitin kasvoni ja juoksin niin lujaa kun pystyin kaasun läpi Blegdamsvejlle. Kuljin aina Laessogadelle asti ennen kuin pääsin kaasusta ulos ja tuntui vihdoin siltä etten ole tukehtumassa.

Istuin jalkakäytävälle. Silmät, nenä, suu, kurkku ja keuhkot olivat tulessa ja alueelta oli mahdotonta päästä pois. Yhteenotot olivat alkaneet takanani. Istuin paikallani arviolta kymmenen minuuttia ennen kuin siirryin ystäväni luokse. Joimme muutaman oluen ja juttelimme pari tuntia tapahtumista. Kaikki olivat hyvin vihaisia, sillä he eivät mielestään saaneet mitään varoitusta ennen kyynelkaasun käyttöä.

Noin kolmen aikaan aamuyöstä päätin lähteä kotiin. Kävelin Guldbergsgadea ja Fensmarkgadea, ja tulin Jagvejlle postin kohdalla. Oikealla puolellani oli paljon poliiseja ja poliisiautoja. He sulkivat koko Jagtvejn ja pääsyn Dagmarsgadelle, jonne olin menossa. Nörrebrogaden risteykseen oli tie vapaa, ja siellä oli myös paljon poliiseja. Se oli ainoa reitti mitä pystyin kulkemaan kotiin. Muuta reittiä ei ollut, eikä mielenosoittajia näkynyt missään.

Pidin etäisyyttä poliiseihin kävelemällä toisella puolen katua, sillä en halunnut joutua vaikeuksiin. Olin edelleen raivoissani siitä mitä illan aikana oli tapahtunut, ja risteyksessä huusin kadun toisella puolella oleville poliiseille: "Voitte valita puolenne. Ei tämä ole teidän taistelunne." Poliisit eivät reagoineet mitenkäänv ja jatkoin matkaani. 7-Eleven -kioskin ja Qvickly-supermarketin välisellä alueella on neljä poliisia, ja kun he näkevät etteivät risteyksessä olleet poliisit pysäyttäneet minua, he juoksevat luokseni.

Laitan kädet pääni päälle osoittaakseni etten halua mitään ongelmia. He tarttuvat minuun ja työntävät minua katua pitkin, sekä käskevät minua pitämään kädet alhaalla. Kerron heille olevani vain matkalla kotiin Stefansgadelle, ja että minulla on oikeus itseilmaisuun. He sanovat että minulla on oikeus ainoastaan pitää turpani kiinni ja tehdä niin kuin he käskevät. Kolme poliiseista peittää näköyhteyteni kadulle niin ettei kukaan ohikulkija voi nähdä minua, neljännen poliisin heittäessä minut seinää vasten. Hän huutaa ja karjuu minulle erittäin aggressiivisesti ja käskee minun tehdä niin kuin sanotaan. Hän käskee minua tyhjentämään taskuni ja kertomaan heille nimeni, sosiaaliturvatunnukseni ja osoitteeni, minkä teen epäröimättä. Ei ole epäilystäkään siitä etteikö hän vain etsi tekosyytä vetää minua turpaan, joten teen niin kuin käsketään.

Povitaskussani on banderollin maalaamiseen käytetty spraykannu. Kerron poliiseille että spraykannuni on jo heidän tiedossaan. Poliisi ei selvästikään ole kiinnostunut kuulemaan mitä minulla on sanottavaa ja huutaa vain että olen kaupunkia tuhoava graffitisika. Yritän uudestaan selittää miksi minulla on se, ja että poliisi on sen jo minulta rekisteröinyt. Kun he ovat tyhjentäneet taskuni, muistan että puhelimeni on sivutaskussa ja otan sen. Tämä tekee poliisin vielä entistäkin vihaisemmaksi ja hän huutaa useaan otteeseen että minut tulee tehdä vain sitä mitä käsketään.

Nyt hän haluaa tarkistaa taskuni ja kysyy hyvin töykeästi onko minulla neuloja taskuissa. Suutun ja kysyn häneltä "mitä luulet? Näytänkö nistiltä?" Tämän seurauksena hän lyö minua neljä kertaa päällään, jossa tietysti on kypärä. Ja hän huutaa uudestaan että minun tulee tehdä mitä poliisi sanoo, ja että hän on tullut vasta tänään, eikä ole ollut yhteenotoissa. Ymmärrän että jos en tee mitä hän sanoo, saan turpaani.

Sanon hänelle ettei minulla ole yhtään mitään taskuissani, ja hän alkaa tutkia niitä erittäin kovakouraisesti. Hän ei löydä mitään, ja se selvästikin harmittaa häntä paljon. Yksi kolmesta muusta poliisista on tällä välin tarkistanut tietoni ja sanoo ettei minua etsitä mistään.

Sen tajuaminen, että hän saattaa joutua päästämään minut menemään, ärsyttää häntä niin paljon että hän käy nyt sisäistä taistelua itsensä kanssa keksiäkseen jotain. Hän miettii noin minuutin ja käskee sitten minua tiputtamaan housuni. Kysyn että mitä hän haluaa, ja sanon etten todellakaan tiputa housuja nilkkoihin. Tietoni tarkistanut poliisi katsoo minua ja selvästikin ajattelee tilanteen muuttuvan noloksi. Hän kääntyy ympäri ettei hänen tarvitse todistaa mitä tapahtuu.

Ensimmäinen poliisi huutaa minulle että minun tulee tehdä mitä poliisi sanoo ja pudottaa housuni. Kun kieltäydyn, hän yrittää vetää minulta housut nilkkoihin. Vyöni kuitenkin estää häntä ja se ärsyttää häntä niin paljon että hän vetää jopa lujempaa ja housuni ja kalsarit valahtavat nilkkoihin. Vedän kalsareita takaisin jalkaan ja kysyn mitä helvettiä hän tekee. Hän huutaa minua pitämään turpani kiinni ja tekemään niinkuin poliisi sanoo. Hän seisottaa minua siinä joitakin minuutteja ennen kuin käskee minua keräämään kamani ja häipymään.

Olen jo niin vihainen että alan huutaa hänelle. Millainen tapa tuo on toimia? Kuka maksaa housuni? Halusin hänen poliisinumeronsa ja nimensä ja myös spraykannuni takaisin. Olin niin vihainen etten enää välittänyt siitä pidätetäänkö minut tai joudunko hakatuksi. Hän kieltäytyi antamasta minulle nimeään ja numeroaan. Hän sanoo että ainoa mitä saan on sakot häiriökäytöksestä, vai miten sitä nyt satutaankaan kutsumaan.

Kun olen kerännyt kamani, hän huutaa minua poistumaan ja työntää minut kadulle. Onnistuin pääsemään kotiin kohtaamatta enempää poliiseja. Kun sakko tulee, aion valittaa siitä ja viedä sen oikeuteen, vaikka tiedän jo valmiiksi miten siinä tulee käymään.,

- Kasper Fischer, 35 vuotta, huonekalupuuseppä