Luo tunnus!
Kirjaudu
lauantai, 11.02. 2012 @ 12:28
 
Lisää Facebook-sivustolle

Päivityksiä Ungdomshusetin taistelusta 6.3.

Ajat Tanskan valtakunnan aikaa

14:23 - Kaksi rekka-autoa tuikattiin tuleen viime yönä 3x34 -kuljetusfirman pääkonttorin edessä. Firma kirjoittaa nettisivullaan että he saivat kuljetustilauksen osoitteesta Jagtvej 69 perjantaina 2.3. Yhtiö on saanut uhkauksia henkilökuntaansa ja kalustoaan kohtaan. Yhtiö kirjoittaa että "3x34 on poliittisesti neutraali yhtiö ja täyttää kaikki tilaukset välittämättä siitä kuka sitä pyytää." Tästä huolimatta he ovat päättäneet etteivät enää tee Ungdomshusetin purkuun liittyviä urakoita.

14:10 - Ungdomshusetista on jäljellä enää kaksi kerrosta etuosasta. Loppu on mennyttä. Paikalla on yleisöä, joista suurin osa edustaa mediaa. Paikalla on myös joitain nuoria jotka halaavat toisiaan ja itkevät.

14:07 - Milanon konsulaatin sisällä olevan valtaajan mukaan, aktio tapahtuu protestiksi Tanskan hallituksen "hyökkäykselle Kööpenhaminan nuorisoa vastaan. Tanskan valtio luulee että he voivat tuhota liikkeen tuhoamalla Ungdomshusetin. Mutta he ovat väärässä. Koska Ungdomshuset on nyt kaikkialla. Tuemme kamppailua vapaiden yhteisöllisten tilojen saamiseksi, ja vaadimme että Tanskan hallitus lopettaa hyökkäyksensä ystäviämme vastaan ja vapauttaa vangitut toverimme, " sanottiin puhelimessa Milanosta.

14:00 - Valtaajat ovat poistumassa Venetsian konsulaatilta. Tavattuaan Tanskan konsulin lyhyesti, valtaajien vaatimuksiin suostuttiin ja konsulaatista lähetettiin protestikirje Tanskan hallitukselle. Ulkoministeriön edustajien mukaan kaikki tapahtui rauhallisesti.

13:56 - Tanskan konsulaatti Milanossa on vallattu vain muutama tunti Venetsian konsulaatin valtauksen jälkeen, ja myös Milanossa kyltti maalattiin pinkiksi ja sen päälle "69".

13:02 - Pelkästään jumalan silmät eivät valvo Faderhusetia ja tuhotöitä Jagtvejlla. Nettisivulta http://www.ruthsvenner.dk löytyy lista Ungdomshusetin purkutöihin liittyvistä firmoista. Sivulla on myös kuvia purkutyöstä. Sivun pitäjien mukaan he tulevat myös kertomaan tontilla tulevaisuudessa tapahtuvista rakennustöistä.

12:52 - Ruth Evensen piti "voitonpuheen" seurakunnalleen Faderhusetilla sunnutaina. Paikalla ollut "Ingenioren" -lehden toimittaja kuvailee tapahtumia blogissaan. Ruth Evensen sanoi muun muassa että Nörrebron nuoret ovat demoneiden riivaamia, mutta että Jumala oli voitollinen Saatanaa vastaan. Seuraava taistelu käydään homoseksuaalisuutta, pedofiliaa, pornografiaa, aborttia ja saatanallisia leluja vastaan.

12:24 - 18 vuotiasta tyttöä pidetään tutkintavankeudessa kaksi viikkoa ilman todisteita. Tytön äidin kuvaus tapahtumista tanskaksi osoitteessa: http://www.modkraft.dk/hist/EYE_02.html

11:50 - Psykologinen terapiaryhmä Gaderummetissa tarjoaa kollektiivista apua ihmisille jotka tuntevat tarvetta puhua kokemuksistaan viime päivien protestien aikana. Gaderummet on jatkuvasti auki oleva tila kodittomille ihmisille. Ryhmä on aiemmin tarjonnut tukea toukokuussa 1993 tapahtuneiden mellakoiden jälkeen.

11:49 - Valtaajat pitävät edelleen hallussaan Tanskan konsulaattia Venetsiassa. Poliisi on paikalla, mutta ovet on lukossa eikä kytät pääse sisään. Valtaajat ovat lähettämässä faksia Tanskan hallitukselle missä he vaativat vangittujen mielenosoittajien vapauttamista ja Ungdomshusetin tuhoamisen lopettamista.

10:41 - Jo kuukauden Raatihuoneenaukiolla seissyt mielenosoittajaryhmä on vaihtanut banderollia. Ennen häätöä bandiksessa luki "Ungdomshus Nyt". Torstaista lähtien bandiksessa on lukenut "Hävetkää. Kuka antoi teille oikeuden ottaa talomme pois?" Ryhmä koostuu entisistä valtaajista ja Ungdomshuset-aktiiveista.

10:50 - 20-30 tyyppiä valtasi Tanskan konsulaatin Venetsiassa. Valtaajat haluavat osoittaa solidaarisuutta Ungdomshusetille. Tanskan vaakuna on maalattu pinkiksi ja sen päälle on kirjoitettu "69". Poliisi on matkalla konsulaatille.

0 kommentti(a)

Yleistä sivuista

Takku on tee-se-itse mediaprojekti, joka sanojen voimalla haluaa rohkaista meitä tavallisia ihmisiä välittömään, puolue-, ammattiliitto- ja järjestötoiminnasta riippumattomaan kapinaan (itse)tuhoisaa (epä)todellisuutta vastaan... Lue lisää

Miten osallistua

Takun toiminta perustuu käyttäjien lähettämään sisältöön. Kuka tahansa voi osallistua sisällön tuottamiseen ilman käyttäjäksi rekisteröitymistä... Lue lisää

Käyttäjiä paikalla

Vieraita sivustolla: 13

Tapahtumat

Pääkalenteri

lauantai 11.02.2012

Miete

... Work has not only become the center of every concern, but confident in it's independence, it also imposes it's measure on free time, amusement, encounters and relection. In short, it is presented as the measure of life itself. In fact, since this is their social identity, almost everyone is defined in terms of the job they carry out, i.e., in terms of misery
Massimo Passamani
Letter on Specialization 

Oma tunnukseni





Rekisteröidy uutena käyttäjänä
Unohtuiko salasana?

-


Mediakeskus


Uutisia ja ajankohtaista maailmalta

15M Suomi

15M Suomi

Vallattomia ääniä Tampereen kaduilta banneri

Vallattomia ääniä Tampereen kaduilta -feed

JKLDiy

fifi

Hyökyaalto

Vallankumouksen hedelmiä

Väärinajattelija

Wikikko

Mustan Kanin Kolo

Hirvitalo

Vastavirta