Olemme vasta aloittaneet!

Kiitos upeasta viikonlopusta. On ollut ihmeellistä lähteä kaduille teidän kaikkien kanssa. Kukaan meistä ei tämän jälkeen ole enää entisensä.

Ritt (Kööpenhaminan pormestari) kokosi Tanskan koko poliisivoiman Kööpenhaminaan estääkseen meitä reagoimasta Ungdomshusetin häätöön. Se ei estänyt meitä. Me uhmasimme kaikkea ja teimme historiaa. Sotilaallisella täsmällisyydellä poliisi teki kirurgisen leikkaushaavan. Mutta kuohunta, jonka he luulivat ajavansa pois hetkessä, levisi nopeasti ympäri kaupunkia ja paikkoihin kuten Hampuri, Köln, Berliini, Göteborg, Trondheim, Malmö, Oslo, Tukholma, Istanbul, Wien, Århus, Horsens, Uumaja, Karlskrona ja moniin muihin. Sitä seurasivat kaikki Tanskan tiedotusvälineet, ja se oli ykkösjuttu CNN:llä, BBC:llä ja Al Jazeeralla.
Tänä viikonloppuna olemme kerta kaikkiaan osoittaneet että me emme ole marginaalinen alakulttuuri, vaan suuri, kasvava nuorten ihmisten ryhmä. Kun ihmiset mellakoivat tänä viikonloppuna nähdyssä laajuudessa, se todistaa että jotain on täysin pielessä. Demokraattisessa maassa pitäisi kaikkien hälytyskellojen soida, kun koko poliisivoima lähetetään tukahduttamaan sosiaalista ja kulttuurista kapinaa. Mutta sosiaalinen ja kulttuurinen kapina voi saada monia muotoja. On yksi asia polttaa autoja, on jotain muuta viedä taistelu jokapäiväiseen elämäämme.

Nyt on maanantai-aamu. Arki on taas alkanut. Arki, jolloin mennään töihin ja kouluun, ostoksille päivällistä hakemaan, ajetaan bussilla. Ja ehkä epäilys alkaa kampittaa meitä. Saako järjestelmä viimeisen sanan, jos tänä aamuna herää, juo kahvinsa ja menee töihinsä tavalliseen tapaan? Kapitalistinen yhteiskunta on kiinni meidän kurkussamme, mutta olemme osoittaneet ettei niin tarvitsisi olla.

Kun epäilys nostaa päätään, on meidän silloin opittava siitä. Se on siinä ilmeisistä syistä. Ystäviämme on vangittu suurina joukkoina epäoikeudenmukaisista syistä. Meitä on myrkytetty kaasulla, hakattu patukoilla, ja meidän kotimme on ratsattu. Ei ole väärin olla peloissaan. Mutta voimmeko jatkaa elämäämme niinkuin mitään ei olisi tapahtunut? EMME! Koska tämä maanantai ei ole kuten muut maanantait. Irti päässyttä luovuutta ja energiaa voidaan käyttää kamppailun jatkamiseen, ja juuri me päätämme miten taistelua jatketaan. Me tulemme takaisin yhä uudelleen. Kerta toisensa jälkeen me murramme järjestelmän ymmärrykselle asettamat kehykset. Me jatkamme selittämättömien ja itsensä selittävien asioiden tekemistä. Odottamattomien ja arvaamattomien. Me haluamme kaiken.

Otimme pitkän askeleen ja näytimme miten tärkeä tämä sosiaalinen ja kulttuurinen kamppailu on. Kamppailu jossa hyvin monet tulevat panemaan alttiiksi hyvin paljon saadakseen ympärillään olevan maailman huomion. Mutta kamppailu useampien vapaiden tilojen puolesta, joissa voimme näyttää vastarintaamme sitä normalisaation suuntausta vastaan, joka haluaa vain tehdä ihmisistä tehokkaampia, helpommin käsiteltäviä ja tottelevaisempia, täytyy käydä kouluissa, työpaikoilla ja sosiaalitoimistoissa.

Se energia, jota näytimme viikonlopun aikana, on yhteiskunnan ydin, joka kannattelee paljon muutakin kuin cafe lattea, ydinperheitä ja eläkerahastoja. On kyse paljon enemmästä kuin yhdestä talosta. On kyse elämistämme ja tulevaisuudesta, siitä miten yhteiskunnan kokonaisuudessaan pitäisi kehittyä.

Olemme kääntäneet maailman katseet taisteluun jota käydään kaikkialla. Me olemme tehneet historiaa, ja yhtenä päivänä historiaa ei unohdeta. Vaikka tänään onkin maanantai, niin kamppailu jatkuu. Älä torju jokapäiväistä rutiinia niinkuin sitä ei voisi muuttaa. Käytä sitä. Kerro opiskelijatovereillesi ja kollegoillesi kamppailustamme. Muista että meitä on monta.

Meidän on nyt pysyttävä yhdessä ja pidettävä huoli toisistamme. Meidän on tehtävä suuria suunnitelmia, ja kaiken lisäksi se tulee olemaan hyvin hauskaakin. Oletko valmis? Tämä on isompaa kuin Jagtvej 69.

---
Lähdeteksti tanskaksi: http://ligebegyndt.wikispaces.com/
englanniksi: http://ligebegyndt.wikispaces.com/We+only+just+started