Luo tunnus!
Kirjaudu
maanantai, 21.05. 2012 @ 21:13
 
Lisää Facebook-sivustolle

G8 Heiligendamm 2007: Vain yksi vastahuippukokous lisää?

Liiku vikkelästi, iske ankarammin...

G8-sirkus on tulossa Heiligendammiin. Huippukokousten siirryttyä viime vuosina syrjäisemmille seuduille olemme tunteneet voimamme vähenevän, lähinnä siitä syystä että he kontrolloivat yhä enemmän pelikenttää ja kaikkea sen ympärillä. Seattlessa, Prahassa ja Genovassa kekseliäisyys ja poliisin yllättäminen olivat meidän vahvuuksiamme. Ne takasivat meille vapauden järjestää tehokasta suoraa toimintaa ja saada huippukokouksia sekaannukseen. On tullut aika ottaa aloite takaisin meille.
Olemme kaikki yhtä mieltä siitä että kokoontuminen Heiligendammiin ja toiminnan järjestäminen siellä voisi olla rakentava ja voimia antava kokemus. Aiemmat kokemukset joukkotoiminnasta huippukokousten yhteydessä ovat kuitenkin osoittaneet, että meidän protestiemme on jatkossa oltava joustavampia. Aidatuksi joutuminen ja tehokkaan suoran toiminnan estyminen, kuten Gleneaglesissa ja Pietarissa tapahtui, ei ole sen paremmin rakentavaa kuin voiman tunnetta antavaakaan.

Muutaman viime vuoden aikana osattomien tehokkain tapa hyökätä pääomaa vastaan on ollut tavaravirtojen suora tukkiminen. Tämän tekivät satamatyöläiset USA:n länsirannikolla 2002, työttömien liike Argentiinassa vuodesta 1997 alkaen, Algerian kapinalliset 2001 ja CPE-kamppailu Ranskassa viime vuonna. Meidän pitäisi ottaa opiksi tästä ja pyrkiä tukkimaan pääoman virrat - olipa kyseessä sitten numeroiden virta osakekaupan digitaalisessa maailmassa tai rahtirekkojen virta moottoriteillä.

Ehdotuksemme on, että kokoonnumme Heiligendammiin kapitalistista linnaketta vastaan ja koemme suurena ryhmänä toimimisen voiman ja energian, mutta vain niin kauan kuin olemme tehokkaita ja vain niin kauan kuin se lisää meidän voimaamme. Tämä tarkoittaa että yritämme nykyisiä näkemyksiä seuraten estää kokouksen ja tukkia kulun kaikkialla Meck-Pommin alueella; mutta tulemme paikalle samalla valmiina tekemään radikaaleja strategisia muutoksia: jos tulee aika jolloin meitä estetään toimimasta tehokkaasti, meidän pitäisi olla valmiita liikkumaan ja viemään taistelu kapitalistien luo siellä missä he ovat haavoittuvampia.

Tämän strategisen muutoksen avulla haluamme säilyttää sen voiman ja energian jota olemme aiemmin kokeneet järjestäytyessämme huippukokouksia vastaan, mutta samalla luoda uusia häirintävalmiuksia. Käytännössä, ja lähtökohtaisesti, meidän täytyy luoda yhteisiä valmiuksia nopeiden päätösten tekemiseksi, ja valmiuksia pystyä liikkumaan joka hetki. Meitä ei ole sidottu yhteen paikkaan niinkuin heidät on, ja tämä on suuri vahvuus, joka antaa meille mahdollisuuden pakottaa poliisi pysymään koko ajan askeleen verran meistä jäljessä, jäykkien rakenteidensa vankina. Tappioon tuomittujen piiritysten järjestämisen sijaan meidän pitäisi omaksua ketterästi paikkaa vaihtavien yllätyshyökkäysten taktiikka.

Tämä mielessämme kannustamme aktivisteja saapumaan Heiligendammiin valmistautuneina vaihtamaan taistelukenttää. Tämä edellyttää, että meidän jokaisen on itse oltava oma vaeltava perusyksikkömme. Mitä organisaatioon tulee, sitoudumme täällä valmistelemaan rakenteet informaation jakamista varten, ja sellaisen logistiikan hallintaa varten, joka pystyy kulkemaan mukanamme.

Virrat, joiden tukkimista ehdotamme, ovat globaaleja ja rajattomia. Ne vaikuttavat moniin, mutta vain harvoilla on varaa tulla paikalle Heiligendammiin. Kannustamme kaikkia niitä, jotka eivät pysty saapumaan G8-kamppailuun, osallistumaan siihen tukkimalla virtoja kaikkialla maailmassa.

Tulkaa valmistautuneina!

G8:n vastainen kansainvälinen tapaaminen,
11. helmikuuta 2007

1 kommentti(a)

Allaolevista kommenteista on vastuussa vain niiden kirjoittaja. Sivusto ei ole vastuussa niistä.
G8 Heiligendamm 2007: Vain yksi vastahuippukokous lisää?
Anonyymi, tiistai, 22.05. 2007 @ 16:35

Know Your Enemy!
Information about the security architecture
and strategies against it

Download pdf (59 pages)

"A presentation that keeps you informed about police preparations in germany: what they do, where they have their barracks, what is army doing, infos about the fence, and how to cope with all that. the second part contains information on german police strategies, traumatization and gives you helpful information on how to deal with it."

Yleistä sivuista

Takku on tee-se-itse mediaprojekti, joka sanojen voimalla haluaa rohkaista meitä tavallisia ihmisiä välittömään, puolue-, ammattiliitto- ja järjestötoiminnasta riippumattomaan kapinaan (itse)tuhoisaa (epä)todellisuutta vastaan... Lue lisää

Miten osallistua

Takun toiminta perustuu käyttäjien lähettämään sisältöön. Kuka tahansa voi osallistua sisällön tuottamiseen ilman käyttäjäksi rekisteröitymistä... Lue lisää

Käyttäjiä paikalla

Vieraita sivustolla: 9

Tapahtumat

Pääkalenteri

perjantai 18.05.2012 -
keskiviikko 23.05.2012
tiistai 22.05.2012
torstai 24.05.2012
perjantai 25.05.2012 -
sunnuntai 27.05.2012
perjantai 25.05.2012
perjantai 25.05.2012 -
sunnuntai 27.05.2012
perjantai 25.05.2012
torstai 31.05.2012 -
maanantai  4.06.2012
perjantai 15.06.2012

Miete

By refusing us the right to free labor society gives us the right to steal. In taking possession of the wealth of the world the bourgeois give us the right to take back, however we can, what we need to satisfy our needs. Anti-authoritarian, we have the burning determination to live free without oppressing anyone, without being oppressed by anyone. Current society, based on the absurd egoism of the strongest, on iniquity and oppression, denies us this. In order not to die of hunger we are forced to have recourse to various expedients: accept the stupefying and demoralizing existence of the wage earner: work, or the dangerous existence of the illegal: steal, and get ourselves out of our mess through means on the margin of the law.
Victor Sergé
Anarchists — Bandits  (1909)

Oma tunnukseni





Rekisteröidy uutena käyttäjänä
Unohtuiko salasana?

-


Mediakeskus


Uutisia ja ajankohtaista maailmalta