Jeff Luersin viesti vankilasta
Pohdinnat | lauantai, 3.03. 2007 @ 16:59
Katselukertoja: 734
Torstai 15.2. 2007 oli minulle kuin mikä tahansa muu aamu. Heräsin kuudelta, menin aamupalalle ja söin kavereiden kanssa. Tulin takaisin selliini ja pistin aamu-uutiset päälle. Sellitoverini meni takaisin nukkumaan, peittäen silmänsä TV:n valolta, samalla kun itse keitin kahvia.
Olin juuri alkanut kiinnittää huomiota ruutuun, kun sen alaosassa juoksevissa uutisotsikoissa luki: "Kolme kaupunkimaasturia ympäristöprotestina tuleen sytyttäneen miehen tuomio lyhenee alkuperäisestä."
'Se olen minä,' oli ensimmäinen ajatukseni. Toinen (ja paljon äänekkäämpi) ajatukseni oli: 'voitin vetoomukseni'. Huutoni häiritsi sellitoveriani ja herätti naapureita.
Sellitoverini katsoi telkkaria, kun ruudussa luki että 'Vetoomustuomioistuin on päättänyt Jeff Luersin tuomion olevan laiton.'
'Se olet sinä!', sellitoverini huusi, toistaen ensimmäisen ajatukseni ja herättäen lisää naapureita. Sellitoverini hyppäsi pois sängystään kun teksti ruudussa kertoi: 'Luers lähetetään takaisin Lanen piirikunnan oikeuteen uudelleen tuomittavaksi.'
Naapurit pyysivät meitä olemaan hiljempaa. Sellikamuni kääntyi kaltereiden puoleen ja huusi: 'sellitoverini vetoomus on mennyt läpi!' Ja aamuhiljaisuus keskeytyi huutonäytökseen, millaisen voi löytää vain vankilasta, kaikkien alkaessa onnitella minua.
Olen puhunut asianajajani kanssa, ja edessämme on yhä monia taisteluja. Vaikeita valintoja täytyy tehdä. En ole missään nimessä lähelläkään pääsemistä vapaaksi, vain askelta lähempänä. Tämä on voitto, ja vaikka oma henkilökohtainen taisteluni edistyy, toisten taistelu on vasta alkamassa.
23. tammikuuta kahdeksan entistä Mustaa Pantteria (Ray Boudreaux, Richard Brown, Hank Jones, Richard O'Neal, Harold Taylor, Francisco Torres, sekä Herman Bell ja Jalil Muntaqim - joista molemmat ovat olleet poliittisia vankeja vuodesta 1978) pidätettiin, ja heitä syytettiin vuonna 1971 tapahtuneesta poliisimurhasta. Tayloria ja Bowmania syytettiin ensi kertaa siitä 1975. Tuomari kuitenkin hylkäsi jutun kun kävi ilmi että miehiä kidutettiin fyysisesti ja pakotettiin tunnustamaan.
Nämä miehet eivät ole ainoita uhreja meneillään olevassa Bushin hallinnon harjoittamassa poliittisessa noitavainossa. SHAC7 on vankilassa nettisivun ylläpitämisestä. Rod Coronado odottaa oikeudenkäyntiä puhuttuaan julkisesti roolistaan Eläinten Vapautusrintaman kampanjassa, mistä hän istui vankilassa 90-luvulla.
Bush on hiljattain, ja kaikessa hiljaisuudessa, säätänyt lakeja joilla Kansalliskaarti saadaan liittovaltion käskyvallan alaisuuteen osavaltion sijasta. Hän on säätänyt lakeja sallimaan ihmisten postin avaamisen ilman oikeuden päätöstä. Lähes joka päivä säädetään lakeja jotka heikentävät kansalaisoikeuksia ja antavat poliisille ennenkuulumatonta valtaa. Bushin hallinto hallitsee luomalla pelkoa, ja käyttää sitten tätä pelkoa oikeuttamaan keskusvallan kasvattamista sekä ihmisoikeusrikkomuksia ja sotarikoksia.
Samalla kun demokraatit hakevat 'sitoumuksetonta' ratkaisua Irakin sotaan, syyttömät irakilaiset ja jenkkisotilaat kuolevat. Ja minkä takia? Taas yhden imperialistisen öljysodan!
Bush sanoo meidän sotivan vapautemme suojelemiseksi. Hän ei selvästikään voi viitata niihin kansalaisoikeuksiin jotka hän on vienyt. Sen sijaan hänen täytyy tarkoittaa vapauttamme olla maailman suurin ilmastomuutoksen aiheuttaja; vapautta olla maailman ahnein kansakunta, joka kuluttaa enemmän maapallon luonnonvaroja kuin mikään toinen kansakunta historiassa.
Ja nyt kun tämä ihmisen aiheuttama ilmaston lämpeneminen tunnustetaan todellisena uhkana, mitä tehdään? Lisää väittelyjä ja samaa toiminnan puutetta.
Amerikkalaisten valtavirta on laittanut uskonsa demokraattien hallitsemaan kongressiin ja senaattiin. Todellakin, demokraatit saatavat tarjota joitain ratkaisuja, mutta he eivät koskaan luo yhteiskunnallista muutosta. Se tehtävä on historiallisesti jäänyt ihmisten hoidettavaksi.
Useita sukupolvia aktivisteja ja vallankumouksellisia on taistellut korruptoituneita vallanpitäjiä vastaan yhteiskunnallisen muutoksen luomiseksi. Useiden sukupolvien poliittisia vankeja on yhä edelleen kaltereiden takana, ja hiljainen sota jatkuu edelleen. Vaikka jokainen sukupolvi ja jokainen yksilö on kohdannut omat taistelunsa, tehden uhrauksia asiansa eteen, on meillä kaikilla yhteinen unelma. Me kaikki uskoimme ja uskomme edelleen siihen että parempi maailma on mahdollinen: maailma, mikä pohjautuu oikeudenmukaisuuteen, tasa-arvoon ja vapauteen kaikille.
Uskomme riittävän vahvasti siihen että olemme laittaneet elämämme ja vapautemme peliin sen vuoksi. Koska tiedämme vain toiminnan voivan luoda muutosta.
Jokainen soturisukupolvi on taistellut saadakseen jotain parempaa. Jokainen soturisukupolvi on pyytänyt sinua - ja kaikkia ihmisiä - seisomaan rinnallaan, solidaarisuudesta. He ovat pyytäneet tukeasi ja tekojasi muutoksen luomiseksi.
En sano tai pyydä mitään uutta. Todellakin, paljon itseäni suuremmat ihmiset ovat pyytäneet samaa asiaa sukupolviltaan taistelun nimissä. Joten mikä saa minut uskomaan että tällä kertaa asia on erilainen?
Ei mikään. Toivon vain että tällä kertaa teet enemmän kuin vain kuuntelet ja nyökyttelet päätäsi merkiksi siitä että olet samaa mieltä. Rukoilen että tällä kertaa otat itseäsi niskasta ja teet jotain; ja otat perheesi, ystäväsi ja naapurustosi mukaan. Pyydän sinua uskomaan että muutos on mahdollinen, ja yhdessä voimme sen tehdä.
Osoita kesäkuussa* solidaarisuutesi minulle ja kaikille niille jotka ovat taistelleet, menneisyydessä ja nyt, tehdäkseen tästä maailmasta paremman paikan. Taistele kanssamme. Järjestä mielenosoituksia tai kokoontumisia liittovaltion rakennusten tai USA:n lähetystöjen luona ja vaadi muutosta. Sillä ei ole väliä minkä asian tai aatteen puolesta taistelet - olemme kaikki yhteydessä toisiimme. Väliä on vain sillä että olemme yhtenäisiä ja saamme äänemme kuuluviin.
- Jeffrey 'Free' Luers
Kirjoita osoitteeseen:
Jeffrey Luers
#13797671
Oregon State Prison
2605 State Street
Salem, Oregon 97310
* Kesäkuussa on vuosittainen Jeff Luersin tukipäivä jolloin järjestetään jälleen ympäri maailmaa toimintaa ja tapahtumia Jeffin ja muiden poliittisten vankien tueksi