Luo tunnus!
Kirjaudu
lauantai, 11.02. 2012 @ 18:05
 
Lisää Facebook-sivustolle

Nyt se on alkanut! Ungdomshuset häädetty

Tietoa Suomessa järjestettävistä tukimielenosoituksista täällä.

Perjantain tapahtumat koostettuna täällä

Yhteenottoja on ollut sekä Nörrebrossa että Christianshavnissa. Ungdomshuset on julistanut huomispäivän "toimintapäiväksi". Jokainen voi osallistua. Etsikää lähin Tanskan valtion edustusto ja ilmaiskaa mielipiteenne parhaaksi katsomallanne tavalla!

Aamun häätöä seuranneen päivän tapahtumia
Päivitetty 3.3. 00:24 Helsingin aikaa

(Ajat Tanskan Valtakunnan aikaa, tunnin jäljessä Helsingin ajasta)

02:55 - Kööpenhaminassa tilanne on poliisin mukaan rauhoittunut Nörrebron kaupunginosassa, mutta Christianshavnissa on edelleen levotonta. Poliisi on ottanut kiinni lähes kaksisataa henkilöä, joista 34 on siirretty tutkintavankeuteen. Kiinniotetuista 17 on ulkomaalaisia. Uutistoimisto Ritzaun mukaan heidän joukossaan ei ole suomalaisia. [STT]

22:15 - Surukulkue on kasvanut matkallaan kohti Nørrebrota. Eräs lähde, joka vähän aikaa sitten arvioi osallistujien määräksi 200, arvelee että se on kasvanut nyt yli 700:aan. Mielenosoitus on nyt poistumassa Åboulevardenilta.

22:11 - Noin pari sataa ihmistä on kokoontunut surukulkueeseen, joka on äsken lähtenyt Raatihuoneelta. Moni mielenosoittaja kantaa soihtua, ja kulkueen mukana on kolme arkkua. Yhteen arkkuun on maalattu sana "ilmaisunvapaus", toiseen "vapaus" ja kolmanteen "moninaisuus". Mielenosoitus kulkee Vester Voldgadea pitkin kohti Nørrebrota.

Poliiseja ei erityisemmin näy demon lähistöllä, joka tosin onkin ilmoitettu väkivallattomaksi.

21.45 - Mellakat Nörrebrogadella ovat kiihtyneet voimakkaasti yhä useampien roihujen ja barrikadien myötä. Aktivisteja virtaa Nörrebrogadelle ottaakseen alueen jälleen haltuunsa. Poliisi yrittää samalla lähestyä, mutta saa aina vastaansa kivisateen.

21:43 - Torvegade on suljettu Prinsessegaden kohdalla. Christianiassa on autoja tulessa.

21:32 - Tanskan Radion mukaan 18-vuotias nainen ja 36-vuotias mies on vangittu mm. poliisin väkivaltaisesta vastustamisesta. Poliisi kertoo että kaikkiaan 160 ihmistä on tähän mennessä otettu kiinni.

21.17 - Uusia mellakoita Nörrebrokadulla, jossa noin 300 mielenosoittajaa on rakentanut barrikadeja. Samaan aikaan yhteenottoja sivukaduilla ja Christianshavnissa. Mielenosoittajien keskuudessa kulkee viesti kokoontua uudelleen raatihuoneella klo 22.00.

21.03- Nörrebrogaden sivukaduilla jatkuvia levottomuuksia. Useita nuotioita ja autoja palaa Christanshavnissa och väki haalii yhä lisää rojua roihuihin. Poliisi on yrittänyt useampaan otteeseen murtautua Christanshavniin, mutta yritykset on estetty piikkimattojen ja palavien barrikadien avulla.

21.00 - Motkraft.netin mukaan poliisi on nyt hyökännyt myös Christianiaan, mutta kohdannut ankaraa vastarintaa paikallisilta asukkailta.

20.45 - Siniset lieskat loimuavat alati useissa paikoissa Nørrebrossa. Juuri nyt levottomuuksia Sankt Hansgaden ja Ravnsborggaden tienoilla. Pieniä ryhmät sytyttävät roihuja.

Poliisi on jättänyt monet paikat, joissa on aiemmin ollut roihuja, mm. Nørrebrogaden ja Blågårdsgaden risteys. Uusia roihuja sytytetään monissa näistä paikoista. Blågårds Pladsilla ovat Café Blågårds Apotek -kapakan vieraat jääneet sisälle loukkuun. Paikasta poistumista yrittäneet asiakkaat ovat saaneet poliisilta käskyn palata takaisin sisälle. Kapakka sijaitsee alueella, jonka kaduilla on suuria määriä kyynelkaasua, ovat asiakkaat valittaneet.

20.23 - Suuri roihu, mukana myös auto, palaa Torvegadella Christanshavnissa.

20.16 - Ankaria mellakoita on juuri äsken puhjennut Christianshavnissa ja Torvegadella.

20.02 - Norrebrogatan alkaa hiljalleen tyhjentyä väestä, ja sen sijaan mellakoita on meneillään monilla sen sivukaduilla. Mielenosoittajat heittävät kiviä ja pulloja, samaan aikaan poliisi käyttää kyynelkaasua hajottaakseen väkijoukkoja. Useita barrikadeja on sytytetty palamaan ja kaikkialla ympäri aluetta sekä muualla Kööpenhaminassa on katusulkuja.

19.52 - 150 ihmistä heittelee lumipalloilla Tanskan suurlähetystöä Oslossa...

19.50 - Katutaistelut ovat siirtyneet suurilta kaduilta pienemmille sivukaduille, joilla mm. kivet lentelevät reippaasti.

19.40 - Koko Nörrebro on suljettu ja barrikadeja rakennellaan joka puolella. Poliisilla ei tunnu tilanne olevan millään tapaa hallinnassa.

19.10 - Poliisi ampuu kyynelkaasua aktivisteja vastaan Griffenfeldsgadella.

Nörrebrogadella poliisin maijat ajelevat edes takaisin, ja yrittävät tyhjentää barrikadeja - joita koko ajan pystytetään uudelleen niiden perässä. Poliisi yrittää saada kaikki ihmiset häipymään kaduilta, viittaamalla pykäliin väkivaltaisesta mellakasta.

19.00 - Aktivistit ovat rakentaneet barrikadeja Nörrebrogadelle, Griffenfeldsgaden kohdalle, ja heittelevät poliiseja kivillä. Mielenosoittajat, jotka poliisin ryntäykset barrikadeja vastaan ovat painaneet taaksepäin, ovat paenneet Griffenfeldsgadelle. Edempänä kadulla on sytytetty tuleen pikkubarrikadeja.

18.40 - Aktivistit ovat yhteisen mielenosoituksen hajottua rakentaneet barrikadeja Fælledvejlle ja ottaneet siellä yhteen poliisin kanssa. Sen jälkeen he ovat vetäytyneet takaisin Sankt Hans Torv'lle, joka sijaitsee poispäin Ungdomshusetilta.

HS kertoo, että "uutistoimisto Ritzaun arvion mukaan poliisi näytti menettäneen tilanteen hallinnan."

18.30 - Poliisin taktiikkana on ollut ajaa ajoneuvoillaan mielenosoitusta päin ja jakaa se kolmeen osaan, jotka he sitten voivat pidättää. Sen sijaan että rauhoittaisivat tilannetta, laajentavat he näin väkivaltaa merkittävästi. Tämän seurauksena ihmiset ovat alkaneet juosta paikalta eri suuntiin, ja mellakat tulevat leviämään suuriin osiin Nörrebrota. Ungdomshusetin edustalla on nyt useita satoja mielenosoittajia, tilanne paikalla on rauhallinen. Poliisi pitää toista osaa mielenosoituksesta Nörrebrogadella, jossa ne tekevät pidätyksiä.

18:16 - Suuri mielenosoitus on paikalla olevien mukaan hajonnut ainakin kolmeen osaan. Ungdomshusetia lähinnä olevassa ryhmässä on noin pari sataa aktivistia, jotka joutunevat poliisin saartamiksi.

18.10 - Mellakoita Nörrebrossa sen jälkeen kun poliisi oli hyökännyt demoa vastaan. Mielenosoitus on nyt jaettu kahteen osaan, ja suurin osa aktivisteista juoksee ympäri läheisiä pikkukatuja - aivan kuten 16. joulukuutakin. Viranomaiset ovat asettuneet kahden joukon väliin. Poliisi tekee joukkopidätyksiä ja yrittää jakaa läheisryhmiä. Aktivistien mukaan Malmöstä pääsee tulemaan junalla ongelmitta, asemilla ei ole poliiseja. Jos et pääse yli sillan kautta, niin laivat kulkevat tavalliseen tapaan Helsingborgin-Helsingörin väliä. Matka kestää 40 minuuttia kauemmin.

Poliisi pyytää megafonien välityksellä mielenosoittajia pysymään aloillaan, ja sanovat antavansa yhdelle osalle uuden päämäärän ja reitin sinne. Poliisia kohti on ammuttu ilotulitteita.

Panssaroituja poliisiautoja ajelee ympäri aluetta, aktivistit ovat monin paikoin hyökänneet niitä vastaan. Yksi katu on kertoman mukaan poliisikoirien voimin suljettu.

18.03 - Oslo: Useita satoja vahva tukimielenosoitus matkalla Blitzhusetilta Tanskan suurlähetystölle.

18.00 - Väki ryhtyy haastamaan poliisin saartorengasta heittämällä kiviä Nörrebrogadella. Politiken.dk:n mukaan poliisi on ampunut kyynelkaasua ja yrittää tehdä joukkopidätyksiä. Poliisi on kertonut että Ungdomshusetilla kiinniotetut pidetään vangittuina, siitä huolimatta että pidätykset sujuivat rauhallisesti.

17.55 - Blågårds Pladsilta lähtenyt mielenosoitus on puhjennut levottomuuksiksi. Mielenosoituksessa olevien lähteiden mukaan mielenosoittajat ovat heitelleet maalia ja pulloja Nørrebrogadelta Peter Fabersgaden suuntaan. Politiken kirjoittaa että poliisi on jälleen vastannut kyynelkaasulla.

17.40 - Useita tuhansia mielenosoittajia kulkee Nørrebrogadea Jagtvejn suuntaan (jossa Ungdomshuset sijaitsee). Jagtvejllä poliisi kaivelee kaasunaamareitaan ja valmistautuu kyynelkaasun käyttöön.

17:22 - Mielenosoitus kulkee kohti Nørrebrogadea. Poliisi on sulkenut Nørrebrogaden kaupungin suuntaan.

17.15 - Poliisi hyödyntää mellakkasäädöksiä ja yrittää hajottaa paikalle kokoontuneen suuren mielenosoituksen. Pienempi ryhmä poliiseja on julistanut megafonilla mielenosoituksen "peruutetuksi" (just joo). Kun kulkue Christianiasta oli juuri päässyt paikalle, ajoi poliisi panssariajoneuvonsa sisään, yrittäen saartaa Blågårplatsille kokoontuneet sulkemalla Nörrebrogaden ja Åboulevardin. Koko Blågårdsplats ja Blågårdsgade ovat täynnä mielenosoittajia.

17.04 - Pian sen jälkeen kun poliisi oli ilmoittanut että mielenosoitus on peruutettu, poliisiajoneuvot ajavat sisään Nørrebrogadea ja Åboulevardenia pitkin, sulkien Blågårdsgade-kadun. Näyttää siltä että mielenosoitus on saarrettu. Blågårds Plads on samaan aikaan enemmän kuin täynnä mielenosoittajia. Väkeä riittää pitkin Blågårdsgadea.

16:59 - Pienempi ryhmä viranomaisia (?) on ilmoittanut megafonien välityksellä että mielenosoitus Blågårds Pladsilla on peruttu. Samaan aikaan Christianiasta tullut mielenosoitus oli juuri saapunut paikalle.

16.50 - Tukholma: Solidaarisuusdemo on päättynyt ja hajaantunut.

16.37 - Yksi mielenosoitus kulkee nyt pitkin Gothersgadea. Se on tulossa Christianiasta, missä aktivistit ovat toimineet monta kertaa päivän kuluessa. Mielenosoitus on noin 500 hengen vahvuinen ja matkalla Nørrebrohon, kohti Blågårds Pladsia, jossa suurempi mielenosoitus alkaa klo 17.00. Paikalle on kokoontunut jo monia mielenosoittajia.

16.40 - Tukholma: Solidaarisuusmielenosoitus on kääntynyt Drottninggatanille ja kulkee kohti Ruotsin Valtiopäivätaloa.

16.37 - Malmö: Poliisi aikoo rajoittaa väkeä kulkemasta junalla Kööpenhaminaan. Aftonbladetin mukaan poliisi on ottanut kiinni kolme ihmistä erään aktivistimestan lähistöllä, koska he olivat "pukeutuneet mellakkaa varten".

16.32 - Tukholma: Solidaarisuusdemo on lähtenyt liikkeelle. Poliisi estää heitä menemästä suurlähetystölle, mielenosoitus kulkee sen sijaan kohti Sergelin toria.

16.30 - Politiken.dk:n mukaan noin sata ihmistä on pidätetty päivän aikana Tanskassa, joista 35 Ungdomshusetilla, ennen kuin yksikään suuri mielenosoitus on edes alkanut.

16.14 - Solidaarisuusmielenosoituksia valmistellaan monissa kaupungeissa mm. Saksassa - Lista solidaarisuusdemoista.

16.08 - Neljän maissa ilmoitettiin, että Ruotsin ja Tanskan välinen raja suljetaan siinä pelossa että ruotsalaisia olisi matkustamassa paikalle osallistuakseen protesteihin Ungdomshusetin häätöä vastaan.

16:06 - "Häätö sujui täysin suunnitelmien mukaan, ja siksi ei minun mielestäni ole kovin mukavaa nähdä tiedotusvälineiden lietsovan tästä väkivaltaista välienselvittelyä." Näin sanoo Politiken-lehdelle oikeusministeri Lene Espersen. Hän tarkoittaa, että sekä median, aktivistien että kansalaisten pitäisi suhtautua asiaan iloisesti.

16:02 - Reclaim The Streets-demo on saapunut Blågårds Pladsille Nørrebrossa.

15.46 - Tukholmassa on juuri kokoontunut 60-70 ihmistä Kungsträdgårdeniin, spontaaniin mielenosoitukseen joka aikoo lähteä kohti Tanskan suurlähetystöä.

15.40 - Noin 200 mielenosoittajaa kulkee Vester Voldgadea, Indre Byssä, kohti Nørrebrota. He tulevat raatihuoneelta ja osittain Reclaim The Streets-demosta.

15.11 - Mielenosoituksia järjestetään Aalborgissa ja muissa Tanskan suuremmissa kaupungeissa klo 17.00 alkaen.

15.10 - Poliisin puhemies sanoo päivän aikana kiinniotetun 90 henkilöä

15.06 - Poliisi pysäyttelee jalankulkijoita ja pyöräilijöitä ydinkeskustasta Nörrebrohon vievällä sillalla, ja ottaa näiden henkilötietoja ylös

14.50 - Opiskelijalakkoja on puhjennut VUC-kouluissa Hvidovressa ja Amagerissa protestina Ungdomshusetin häätöä vastaan. Kadunvaltausdemossa on nyt 300 ihmistä, ja se liikkuu kohti Ströget-ostoskatua.

14.40 - Poliisin saavuttua kadunvaltauspaikalle Nörreportiin blokki puolustautui, ja aktivistit liikkuvat nyt kohti Rådhusplatsenia (raatihuonetta).

14.30 - Kadunvaltausmielenosoitus sulkee risteyksen Nörreportin aseman vierestä ydinkeskustassa. Arviolta sata aktivistia on blokannut ajoradan.

14.14 - "Lisää vapaita tiloja vaativat feministit" (Feminister för fler fristäder) -ryhmä on juuri blokannut Amagerbrogaden [Tanskan pisin ja suurin ostoskatu], jossa he ovat mm. pitäneet Ungdomshusetia tukevia puheita. Nörrebron vapaa lukio järjesti symbolisen surukulkueen Nörrebrossa. 50 opiskelijaa kulki arkun kanssa koulusta kohti kaupunkia, mellakkapoliisijoukon seuraamana.

14.00 - Ungdomshuset on esittänyt kadunvaltauskutsun klo kahdeksi, kokoontuminen tapahtuu Nørreportin vieressä, Israelin aukiolla, joka on Nörrebrohon johtavan sillan edustalla. Ungdomshuset on myös pystyttänyt Infopisteita, joista saa käytännön informaatiota kaupungilla liikkumisesta, väenkeittiöistä, tapaamispaikoista ja yöpymismahdollisuuksista.

Stengadella Nörrebrossa soittomesta Stengade 30 on pystyttänyt juhlateltan, jossa he jakavat kahvia ja juomia aktivisteille ja paikalliselle väelle. Teltan eteen he ovat pystyttäneet kyltin: "Poliisit, teillä on valinnan mahdollisuus!".

Poliisi aikoo myöhemmin tänään viedä Ungdomshusetin ostanutta, kristillistä Faderhuset-lahkoa johtavan Ruth Evensenin tarkastamaan talon. Hän päättää haluaako hän kulttuurihistoriallisesti arvokkaan vanhan Folkets husin purettavaksi välittömästi. Poliisi on valmistautumassa pitkään kestävään piiritykseen talolla ja on pystyttämässä huusseja joukoilleen.

12.50 - Poliisi pysäyttelee Kööpenhaminaan matkaavia autoja, yrittäen estää lisäaktivisteja saapumasta kaupunkiin

11.32 - Poliisi tunkeutuu Folkets Husetina tunnettuun rakennukseen Folkets Parkin vieressä

10.38 - Poliisi pidättää 15 aktivistia Folkets Parkista Nörrebrossa

10.20 - Palavat roskalaatikot sulkevat Torvegaden Christianian lähellä

10.16 - Poliisi valmistautuu purkamaan Nörrebrogaden barrikaadeja

10.05 - Ympäri kaupunkia tapahtuu. Aktivistit ovat hajaantuneet kaikkialle. Muiden joukossa "Feministit "vapaiden tilojen" puolesta" -niminen ryhmä on tehnyt 12 katusulkua pitkin kaupunkia.

9.49 - 100 - 150 aktivistia rakentaa barrikadeja Nörrebrogadelle. Poliisi koittaa purkaa barrikadeja ajamalla autolla niitä päin. Aktivistit ovat vihaisia ja turhautuneita.

09.15 - Politiken.dk:n mukaan poliisi on valloittanut koko talon. 20 ihmistä istuu kiinniottetuna talossa. Protestit kuitenkin jatkuvat ulkopuolella. Kööpenhaminan politiikot ovat valinneet väkivallan mieluummin kuin neuvottelut ja rauhanomaisen ratkaisun. Tanskalaisen poliisiradion mukaan poliisi odottaa paljon aktivisteja olevan tulossa alueelle junalla Ruotsista auttamaan tanskalaisia tovereita.

08.35 - Poliisi alkaa ottaa alueella kiinni ihmisiä jotka eivät tottele poliisin hajaantumiskäskyä. Yhä enemmän aktivisteja saapuu alueelle koko ajan. Ungdomshusetin uutispalvelu vahvistaa että hyökkäyssuunnitelma pitää: Tänään klo 17.00 lähtee iso protestimarsi Blågårdsplatsenilta. Huomenna 2. maalikuuta on toimintapäivä koko Kööpenhaminassa.

08.30 - Poliisi eristää alueen Ungdomshusetin ympärillä suunnilleen viidellätoista autolla. Tanskalaisen TV2:n mukaan aktivistit on tuotu ulos Ungdomshusetista käsiraudoissa. Tv-kanavan mukaan talon purkaminen aloitetaan heti kun aktivistit on saatu ulos talosta, ettei uudelleenvaltaus olisi mahdollista. Aktivisteja keräntyy alueelle, Poliisi yritää hajottaa ihmismassan "Kuningattaren nimissä".

08.25 - Ungdomshuset.dk kertoo että on mahdollista päästä hyvin lähelle taloa, poliisi on vielä tässä vaiheessa eristänyt talon ainoastaan muovinauhalla ja odottaa lisävoimia.

08.15 - 50-100 aktivistia on hyökännyt poliisin barrikadeja vastaan ulkopuolelta, poliisi on ottanut panssariajoneuvot ja koirat käytöön. Aktivisteja on tulossa alueelle.

08.10 - Ungdomshusetin uutisryhmä kertoo politiken.dk:lle että talossa on noin sata aktivistia. Poliisi vahvistaa olevansa hyökkäämässä Ungdomshusetiin. Tanskalaisen Modkraft.dk:n mukaan poliisi on käyttänyt kontteja voidakseen hyökätä talon ikkunan tai seinän läpi.

07.55 - Poliisilla on paljon siviilipukuisia kuvaajia liikkumassa alueella

07.45 - Poliisi on pistänyt helikopterilla poliisin erikoisryhmän Ungdomshusetin katolle. Poliisi ampui sisään vesitykillä ja heitti ulkopuollella olevat rauhanvartijat pois. Poliisi purki barikkadit vesisuihkulla. 200m alue Ungdomshusetin ympärillä suljettu.

07.30 - Poliisi aloittaa hyökkäyksen vähän seitsemän jälkeen.

Demo tänään klo 17.00 Blågårds platsenilta. Näytä tukesi menemällä sinne tai hankkiudu sisään lähimpään Tanskalaiseen lähetystöön tai konsulaattiin!!!

Ungdomshuset overgir sig aldrig!!!
Taistelu jatkuu!!!

Lähteet:
motkraft.net
modkraft.dk
indymedia.dk



Hesarin nettisivuilta:

Tanskassa noustiin barrikadeille vallatun talon puolesta

Poliisit ja aktivistit ottivat yhteen kun poliisi tyhjensi vallatun talon.

Julkaistu: 11:04, Päivitetty: 13:47

Annukka Oksanen
KRISTIAN SÆDERUP / AP

KÖÖPENHAMINA. Kööpenhaminan poliisi on tyhjentänyt kiistellyn vallatun talon Nørrebron kaupunginosassa. Operaatiosta alkoi levottomuuksien sarja; aktivistit vastustivat talon tyhjennystä barrikadeilla eri puolilla Tanskan pääkaupunkia.

Myös Saksassa ja Ruotsissa aiotaan järjestää mielenosoituksia.

Poliisin erikoisjoukot alkoivat tyhjentää vallattua taloa torstaiaamuna seitsemältä. Joukot laskeutuivat talon katolle helikopterilla, jotta ne saivat poistettua valtaajien sinne keräämät katukivet ja mellakka-aseet.

Talon tyhjennys sujui ilmeisesti jokseenkin suunnitelmien mukaan. Poliisi käytti kuitenkin kyynelkaasua ja vettä. Ainakin yksi saksalainen loukkaantui vakavasti. Joidenkin tietojen mukaan vakavasti loukkaantuneita oli kaksi.

Puoleenpäivään mennessä poliisi oli pidättänyt kuutisenkymmentä aktivistia.

Levottomuudet alkoivat heti aamulla Nørrebron kaupunginosassa, missä taloa puolustavat nuoret rakensivat barrikadeja Nørrebrogadelle, joka on yksi kaupungin pääkaduista. Myöhemmin päivällä talon puolustajien rakentamia katusulkuja ilmestyi myös Christianshavniin Christianian vapaakaupungin lähellä ja Østrebron kaupunginosaan. Myös ydinkeskustassa oli levotonta.

Pankit ja monet Nørrebron liikkeet sulkivat ovensa, samoin koulut ja päiväkodit. Alue eristettiin, ja osa lähitalojen asukkaista istui kotonaan, koska poliisi kielsi heitä lähtemästä mihinkään. Poliisi kehotti ihmisiä pysymään poissa Nørrebrosta.

Taloa puolustavilla aktivisteilla on ollut jo pitkään toimintasuunnitelma talon tyhjennyksen varalta. He aikovat järjestää Kööpenhaminassa lähipäivinä lukuisia mielenosoituksia ja pysäyttää liikennettä.

Tiistaina aktivistit pyysivät nettisivuillaan talon tukijoita ulkomailta matkustamaan Kööpenhaminaan ja tukemaan taistelua. Nørrebrohon taloa puolustamaan kutsuvat tekstiviestiketjut alkoivat levitä heti aamusta.

Saksassa järjestetään illalla taloa puolustavia mielenosoituksia kuudessa kaupungissa. Myös Tukholmassa on mielenosoitus iltapäivällä.


HS: Nuorten mielestä kaupunki söi sanansa

Julkaistu: 13:53

Kööpenhaminan kaupunki antoi Jagtvej 69:ssä sijaitsevan talon nuorten käyttöön 1982. Siitä on kehittynyt kansainvälisesti tunnettu vaihtoehtokulttuurin keskus.

Kaupunki myi talon vuonna 2000 Human-yhtiölle, jolta talo siirtyi vuonna 2001 Faderhuset-uskonlahkolle. Nuorten mielestä kaupunki rikkoi nuorten kanssa tekemänsä sopimuksen talon käyttöoikeudesta.

Oikeus päätti vuonna 2006, että uskonlahkolla on oikeus heittää nuoret talosta. Nuorten piti poistua talosta 14. joulukuuta mennessä. 14. joulukuuta Kööpenhaminassa oli useita rauhanomaisia mielenosoituksia talon puolesta. Niihin osallistui paljon Tanskan kulttuurielämän julkkiksia.

Talon puolustajat ovat perustaneet kymmeniä yhdistyksiä, ja niissä on mukana useita tanskalaisen yhteiskunnan merkkihenkilöitä.

16. joulukuuta Ungdomshusetin käyttäjät järjestivät ilmoittamatta mielenosoituksen, joka riistäytyi käsistä. Väkivaltaisuuksissa pidätettiin 273 ihmistä. Mukana oli useita suomalaisiakin.

Poliisi lupasi tyhjentää talon vuodenvaihteen jälkeen. Sen jälkeen osapuolet ovat kyräilleet toisiaan.

8 kommentti(a)

Allaolevista kommenteista on vastuussa vain niiden kirjoittaja. Sivusto ei ole vastuussa niistä.
Nyt se on alkanut!!!
Anonyymi, torstai, 1.03. 2007 @ 15:20
Tanskan edustustoja:

Tanskan Suurlähetystö
PL 1042
Keskuskatu 1 A
FI-00101 Helsinki
Finland

Puh: +358 (0)9 684 1050
Faksi: +358 (0)9 684 10540

danmark@kolumbus.fi
helamb@um.dk

Konsulaatit

Hanko/Hangö:
Konsuli Axel Eric Liljefors, 1985
Danmarks konsulat
Esplanaden 134
10900 Hangö
Puh: (019) 24 81 996
Mobil: 0400 486 188
Fax: (019) 24 82 301
Email: liljefors@surfnet.fi
Virastoaika: 9-16.

Kokkola/Karleby:
Konsuli Carl-Hemming Övind Alexander Renlund, 1991
Danmarks konsulat
Långbrogatan 24
PB 35
67100 Karleby
Puh: (06) 831 0201
Fax: (06) 82 25 327
Virastoaika: 10-15.

Kotka:
Konsuli Henrik Birgersson Sundén, 1998
Danmarks konsulat
c/o Danisco Sweeteners Oy
Sokeritehtaantie 10
PL 213
48101 Kotka
Puh: (05) 220 3111
Konsuli suoraan puh: (05) 220 3300
Fax: (05) 220 3235
E-mail: henrik.sunden@danisco.com
Virastoaika: 9-15.

Kuopio:
Konsuli Raimo Sonninen, 1995
Danmarks konsulat
c/o Bella-Veneet Oy Bella Boats
Välikröntie 10
70700 Kuopio
Puh: (017) 2883 801
Konsuli yksit: (017) 3642 199
Mobil: 400 672 414
Fax: (017) 2811 650
Virastoaika: 8-16.

Maarianhamina/Mariehamn:
Konsuli Rolf Granlund, 1992
Danmarks konsulat
Östernäsvägen 51
22100 Mariehamn
Yksit: (018) 17605
Email:
Fax:
Virastoaika: 8-16.

Oulu/Uleåborg:
Konsuli Tom Hakalax, 1992
Danmarks konsulat
c/o PKC Group Oyj
Kiveläntie 10
PL 174
90440 Kempele
Puh: 020 1752 111
Yksit: (08) 5573284
Mobil: 040 682 131 (GSM), 0400 311 080 (bil)
Fax: 020 1752 211
Email: tom.hakalax@pp.inet.fi
Virastoaika: 8-16.

Pietarsaari/Jakobstad:
Konsuli Leif Eklund, 1979
Danmarks konsulat
Kanalesplanaden 19 B 12
PB 128
68601 Jakobstad
Puh: (6) 72 32 234
Yksit: 0500 362 214
Fax: (6) 72 37 031
Virastoaika: 9-16.

Pori/Björneborg:
Konsuli Jyrki Nyyrikki Paavola, 1991
Danmarks konsulat
c/o Oy Hacklin Ltd.
Mäntyluoto
28880 Pori
Puh: (02) 628 2111
Yksit: (02) 6416 384
Fax: (02) 628 2106
Email: jyrki.paavola@hacklin.fi
Virastoaika: 8-16.

Porvoo/Borgå:
Konsuli Ingmar Karlsson
Danmarks konsulat
c/o Lähivakuutus
Biskobsgatan 30
06100 Borgå
Puh: 020 522 7402
Fax: 020 522 7418
Email: ingmar.karlsson@lahivakuutus.fi
Virastoaika: 10-15.

Rauma/Raumo:
Konsuli Jukka Jalmar Paasikivi, 1986
Danmarks konsulat
c/o Oras Oy
Isometsäntie 2
26100 Rauma
Postiosoite:
Peuratie 29
26200 Rauma
Puh: (02) 8316 270
Yksit: (02) 8210 141
Fax: (02) 8316 200
Email: jukka.paasikivi@oras.com
Virastoaika: 7.30-16.30.

Tampere/Tammerfors:
Konsuli Vilhelm Franck, 1989
Danmarks konsulat
Rautatienkatu 20 C32
33100 Tampere
Puh: (03) 313 88800
Konsuli yksit: (03) 21 33 631
Fax: (03) 313 88820
Email:vilhelm@francknet.org
Virastoaika: 8.30-16.

Turku/Åbo:
Konsuli Leif Jokinen
Danmarks konsulat
Itäinen Pitkäkatu 4
20520 Turku
Puh: (02) 276 5000
Fax: (02) 276 5001
Virastoaika: 8-16.

Vaasa/Vasa:
Konsuli Kaj Ericsson
Kgl. Dansk Konsulat
c/o Harry Schaumans Stiftelse
Hovrättsesplanaden 16
FIN-65100 Vasa
Puh:(6) 317 3231
Konsuli yksit: (6) 317 9882
GSM: 0500 207 711
Fax: (6) 317 3122
E-mail: kaj.ericsson@hss.fi
Virastoaika:8-16
Nyt se on alkanut!!!
Anonyymi, torstai, 1.03. 2007 @ 15:48
Nyt se on alkanut!!!
Anonyymi, torstai, 1.03. 2007 @ 16:18

Kööpenhamina odottaa mielenosoituksia

Kööpenhamina, 1.3. Ulkomaat stt 283
Kööpenhaminan tyhjennetyn nuorisotalon puolustajat kutsuvat kannattajiaan kaduille. Talon nettisivuilla kerrotaan, että kello 17 tänään keskustassa pidetään mielenosoitus. Aktivistien sivuilla ihmisiä kutsutaan myös kymmeneltä illalla "surumarssiin".

Mielenosoituksia pidetään myös Ruotsissa ja Saksassa. Tanska on kiristänyt rajavalvontaansa estääkseen ulkomaalaisia aktivisteja pääsemästä maahan.

(STT–Ritzau)

Nuorisotalon tyhjennys aiheutti kaaosta Kööpenhaminassa
Anonyymi, torstai, 1.03. 2007 @ 17:34

STT on lukenut takkua :)

Nuorisotalon tyhjennys aiheutti kaaosta Kööpenhaminassa

Tanskan poliisi tyhjensi torstaina aamulla kiistellyn nuorisokeskuksen Kööpenhaminan Nörrebrossa. Tämä sai Jagtvej 69:ssä sijaitsevan talon puolustajat osoittamaan mieltään eri puolilla kaupunkia. Mielenosoitukset levisivät ja myös ainakin Ruotsiin ja Saksaan.

Kööpenhaminassa iltaviideksi koolle kutsuttuun mielenosoitukseen Raatihuoneen torille alkoi saapua alkuillasta satoja ihmisiä. Poliisi uhkasi hajottaa mielenosoituksen, koska siitä ei ollut ilmoitettu etukäteen.

Taloa puolustavilla aktivisteilla on ollut jo pitkään suunnitelma talon valtaamiseksi takaisin. Mielenosoittajia kutsuttiin torstaina iltakymmeneksi "surumarssiksi" nimettyyn protestiin. Perjantai on nimetty koko maan laajuiseksi toimintapäiväksi.

Tukea myös naapurimaista

Nuorisotalo kehotti verkkosivuillaan keskuksen puolustajia myös ulkomailta saapumaan Kööpenhaminaan osoittamaan tukeaan. Suomessa anarkistisivusto julkaisi Tanskan lähetystön ja konsulaattien osoitteet ja kehotti ihmisiä mielenosoituksiin niiden läheisyyteen.

Tanskan poliisi puolestaan kertoi lisänneensä rajavalvontaa aikeenaan pysäyttää Kööpenhaminaan mielenosoituksiin matkalla olevat ulkomaalaiset aktivistit. Myös Tukholman poliisi kertoi tehostaneensa valvontaa tanskalaislähetystöjen ympäristössä.

- Olemme pyytäneet lisävoimia kaikista kaupungeista, Poliisin edustaja Flemming Steen Munch kertoi.

Poliitikot antoivat laajan tukensa poliisin toimille.

- Nuoret ovat pitkään suunnitelleet talossa erilaisia mielenosoituksia ja toivoneet apua ulkomailta, oikeistolaisen Tanskan kansanpuolueen puheenjohtaja Peter Skaarup sanoi.

Paikalliset asukkaat ovat vaatineet poliitikkoja etsimään nuorille nopeasti uuden paikan, koska he pelkäävät väkivaltaisia protesteja.

Päiväkoteja ja kouluja suljettiin

Poliisi aloitti keskuksen tyhjentämisen laskemalla helikopterilla poliisin erikoisryhmän nuorisotalon katolle. Poliisi ampui sisään ja nuorten barrikadeja kohti vesitykillä. Poliisi kertoi ottaneensa kiinni ainakin 70 ihmistä. Yksi mielenosoittaja loukkaantui ja vietiin sairaalaan.

Myöhemmin päivällä taloa puolustavien barrikadeja syntyi eri puolille kaupunkia. Lähiseudun liikkeitä, päiväkoteja ja kouluja suljettiin puolen päivän aikaan. Poliisi eristi alueen ja kehotti ihmisiä pysymään poissa Nörrebrosta.

Nuorten vuonna 1982 valtaama talo on ollut häätöuhan alla pitkään. Kaupunki luovutti rakennuksen nuorten käyttöön mutta myi sen myöhemmin uskonnolliselle Faderhuset-yhdistykselle.

Yhdistys on kieltäytynyt myymästä taloa Jagtvei 69 -säätiölle, jonka talon tukijat ovat perustaneet. Sen sijaan omistaja aikoo purkaa talon ja myydä tontin.

- Jos talo puretaan, se on kai oma asiamme, sanoi Faderhusetin johtaja Ruth Evensen.

Joulukuussa edellinen häätöyritys päättyi mellakoihin, joissa poliisi pidätti lähes 300 ihmistä. Useita mielenosoittajia loukkaantui.

(STT–Ritzau–DPA)

Nyt se on alkanut! Ungdomshuset häädetty
Anonyymi, torstai, 1.03. 2007 @ 19:13
TV-uutisten näkemys tapahtumista:
http://www.youtube.com/watch?v=UiSlHPKd-CQ
Nyt se on alkanut! Ungdomshuset häädetty
Admin, torstai, 1.03. 2007 @ 22:38
Tanskan kieltä taitaville on tarjolla myös valtamedian näkökulma (jos siis joku haluaa samaistua vallanpitäjiin turvallisesti poliisin selän takaa) minuutti-minuutilta: http://www.dr.dk/Nyheder/Indland/2007/03/01/130056.htm
Tukimielenosoitukset suomessa
aropupu, torstai, 1.03. 2007 @ 23:38

Tukimielenosoitukset Ungdomshusetin häätöä vastaan huomenna (perjantai 2.3) seuraavasti:

Tampere, lähtö klo 15 Rautatieasemalta.
Helsinki, lähtö klo 14 Stockmanin kellon alta.
Nyt se on alkanut! Ungdomshuset häädetty
Anonyymi, torstai, 1.03. 2007 @ 23:48
Ylen pääuutislähetyksen horinaa:
http://www.youtube.com/watch?v=wXuMRD5mB08

Yleistä sivuista

Takku on tee-se-itse mediaprojekti, joka sanojen voimalla haluaa rohkaista meitä tavallisia ihmisiä välittömään, puolue-, ammattiliitto- ja järjestötoiminnasta riippumattomaan kapinaan (itse)tuhoisaa (epä)todellisuutta vastaan... Lue lisää

Miten osallistua

Takun toiminta perustuu käyttäjien lähettämään sisältöön. Kuka tahansa voi osallistua sisällön tuottamiseen ilman käyttäjäksi rekisteröitymistä... Lue lisää

Käyttäjiä paikalla

Vieraita sivustolla: 18

Tapahtumat

Pääkalenteri

lauantai 11.02.2012

Miete

Historically, revolutions are bloody, oh yes they are. They have never had a bloodless revolution. Or a non-violent revolution. That don't happen even in Hollywood. You don't have a revolution in which you love your enemy. And you don't have a revolution in which you are begging the system of exploitation to integrate you into it. Revolutions overturn systems. Revolutions destroy systems.
Malcolm X
Speech @ King Solomon Baptist Church, Detroit, Michigan  (April 12, 1964)

Oma tunnukseni





Rekisteröidy uutena käyttäjänä
Unohtuiko salasana?

-


Mediakeskus


Uutisia ja ajankohtaista maailmalta

15M Suomi

15M Suomi

Vallattomia ääniä Tampereen kaduilta banneri

Vallattomia ääniä Tampereen kaduilta -feed

JKLDiy

fifi

Hyökyaalto

Vallankumouksen hedelmiä

Väärinajattelija

Wikikko

Mustan Kanin Kolo

Hirvitalo

Vastavirta