Tarina Ungdomshusetista

kirjoittanut anarkistitrubaduuri David Rovics

On joitain juttuja jotka pistävät silmään heti kun saapuu Tanskaan. Yksi niistä on se, etenkin jos tulee siitä suuresta osasta maailmaa mikä on edes vähän lähempänä päiväntasaajaa, että suoraa auringonvaloa hädin tuskin esiintyy. Suurimman osan ajasta on hämärää. Kesällä on oikeasti pimeää vain noin tunnin, mutta missään vaiheessa ei myöskään ole täysin valoisaa. Talvella on pääosin pimeää, ja pimeyttä säestää usein kylmä tihkusade. Nopeasti huomaa myös sen, että vaaleahiuksisia ja sinisilmäisiä ihmisiä, suhteessa koko väestöön, on täällä enemmän kuin melkeinpä missään muualla, ja mihin tahansa aikaan suurin osa heistä ajaa pyörällä. Kaikissa kaupungeissa on tyylikkäät pyörätieverkostot ja paljon kävelykatuja. Maa on pitkälti suunniteltu pyörällä, jalan ja junalla liikkumista varten, ja suurin osa ihmisistä ajattelee että niin sen pitää ollakin. Terveydenhuolto ja korkeakoulutus on kaikille avointa ja ilmaista, ja jokainen tapaamani tanskalainen on sitä mieltä että tämä on ehdottoman hyvä asia.

Vaikka Tanska saattaa olla helppo ja mukava paikka sosiaalidemokraatille, asia mutkistuu jos satut olemaan anarkisti ja talonvaltaaja. Jos torjut yksityisomaisuuden käsitteen, olet yhteiskuntasopimuksen ulkopuolella. Jos ajattelet, että kun talo on hylätty ja tyhjillään, ihmisillä on oikeus muuttaa siihen ja käyttää sitä, välittämättä siitä mikä taho (yksilö tai yhtiö) omistaa sen virallisesti, olet hylkiö jota täytyy mustamaalata, väkivaltaisesti vastustaa, tai joka täytyy "ostaa pois", mikä vaan toimii.

Joulukuun alussa 2006, niukan auringonvalon ja pyöräilevien blondien lisäksi, huomaa nopeasti yhden asian. Jotkut ovat olleet ahkeria suurten julisteiden ja liisterikannujen kanssa, ja koko Kööpenhamina on tapetoitu kuvalla jonkun nyrkistä ja sanoilla "Ungdomshuset - Viimeinen Taistelu." Sen alla on yksityiskohtaisempaa tietoa - Viimeinen Taistelu käydään joulukuun kolmannentoista ja seitsemännentoista päivän välillä, ja niin edelleen. Nyrkkiin on tatuoitu numerot "69" tarkoittamaan Ungdomshusetin osoitetta, Jagtvej 69. Ungdomshuset tarkoittaa Nuorisotaloa - tällaisten kirjaimellisten nimien käyttäminen on erittäin yleistä Skandinaviassa.

Viimeinen taistelu ei välttämättä ole suuri uutinen suurimmassa osassa maapalloa, mutta Tanskassa se on otsikkoainesta. Ungdomshuset on viimeinen anarkistien pyörittämä vallattu sosiaalikeskus Tanskassa Christianian ulkopuolella, ja sillä on tärkeä symboliarvo ympäri Skandinaviaa. Ollessani kiertueella Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa, jokaisessa kaupungissa missä vierailen on helppo löytää julisteita kutsumassa ihmisiä Viimeiseen Taisteluun, rohkaisten kaikkia nousemaan busseihin mitkä vievät Oslosta, Trondheimista ja huhujen mukaan jopa Moskovasta, Ungdomshusetille.

80-luku oli autonomiliikkeen kulta-aikaa Tanskassa, Saksassa ja muualla Euroopassa. Tuhannet pääosin nuoret ihmiset valtasivat satoja hylättyjä rakennuksia kymmenissä kaupunkikeskuksissa, luoden yhteisöllisyyttä, taidetta, musiikkia sekä kuluttajuuden ja imperiumin torjuvaa vastarintakulttuuria ylistäviä vaihtoehtoyhteisöjä. Sellaisia yhteisöjä luotiin, mitkä torjuivat monikansallisten yhtiöiden ja niitä tukevien hallitusten maailmanvallan, olivat nämä valtiot sitten suoria sotilasvaltioita kuten USA, tai lepsuja NATO-jäseniä kuten Tanska. He puolustivat vallattuja talojaan taistellen poliisia vastaan, ja samaan aikaan väittelivät seksismistä liikkeensä sisällä ja organisoivat protesteja pakolaisten tueksi ja ydinvoimaa vastaan. Liike oli lähes jatkuvassa saartotilassa. Poliisit lopettivat voimalla monet valtaukset, toisia valtauksia taas laillistettiin.

Ungdomshusetin lähellä on Bumzen, yksi nykyään laillisista entisistä valtauksista, millä edelleen on vallatun talon dynaaminen ilmapiiri, asukkaiden tehdessä jatkuvasti taiteellisia ja rakenteellisia parannuksia asuttamaansa viisikerroksiseen rakennukseen. Suurin osa asukkaista on aktiivisesti mukana Ungdomshusetin päivittäisessä arjessa. He pyörittävät Ungdomshusetin kirjakauppaa, myyvät kaljaa baarissa, järjestävät keikkoja jossain talon useista esiintymistiloista, käyttävät joitain yläkerroksien monista huoneista treenikämppinä bändeille, tai pitävät niissä työryhmiä, tapaamisia tai leffanäytöksiä. He kokkaavat vegaaniruokaa yhteisölle keittiön suurilla kattiloilla ja pannuilla.

Muistan kun soitin ensimmäisiä kertoja Ungdomshusetilla. Seisoin baarissa ja ympärilläni oli mustia pääkallolippuja ja kaikenikäisiä ihmisiä, mutta suurin osa oli 20-30 vuotiaita. Suurin osa oli pukeutunut mustaan, lukuunottamatta nenärenkaiden, huulirenkaiden, silmäkulmarenkaiden ja muiden erilaisten kasvolävistysten kimaltelevaa hopeaa. Huoneessa oli arviolta sata ihmistä, joista suurin osa kuunteli paljon enemmän punkkia kuin akustista folkkia. Tarjolla oli pelkkiä seisomapaikkoja, mutta kun aloin soittamaan, huoneessa oli täysin hiljaista kaikkien kuunnellessa jokaista sanaa.

Jokainen oppii Tanskassa jo nuorena englantia koulussa, mutta englannin sujuvuudessa on eroja. Lähes kaikki Kööpenhaminan anarkistit puhuvat erittäin hyvää englantia, ja usein osaavat hyvin vielä paria muutakin kieltä. He ovat erittäin oppineita, paljon matkustellutta väkeä, yhtä tottuneita puhumaan Maailmanpankin politiikasta tai Espanjan historiasta, kuin he ovat puolustamaan itseään poliisin väkivallalta. Autonomiliikkeen huippuhetket Tanskassa saattavat olla takanapäin, mutta Ungdomshusetilla pyöriessä saa sellaisen tunteen että on keskellä liikettä joka on kaukana kuihtumisesta. Saa tunteen, että on keskellä luonnonvoimaa, militanttia ja silti syvällistä ilmiötä, jolla on kollektiivinen tietoisuus itsestään.

Soitin tuon keikan vuosia sitten ja jotkut baaria pyörittäneet tyypit veivät minut Bumzeniin muutaman korttelin päähän, missä majoituin seuraavat päivät. He näyttivät minulle kattosviittini, mikä oli jonkinlainen ullakkotila pienellä parvekkeella, josta aukeni näköala Nörrebron kaupunginosan yli. Ennen kuin kiipesin pieneen huoneeseeni johtavia tikkaita, minulle annettiin puhtaat petivaatteet, lamppu, herätyskallo ja pussukka pilveä. (He olivat varmoja siitä että olen hippi, ja arvasivat oikein että tykkäisin moisesta lahjasta.) Katsellessani ullakkokämppääni, huomasin pienellä kuun valaisemalla parvekkeella kadun yläpuolella ison korin täynnä tyhjiä pulloja. Bumzen on laillistettu tällä hetkellä, mutta silti on ongelma satunnaisista natsijengeistä, jotka eivät pidä ulkomaalaisista tai anarkisteista, ja on tärkeää olla valmiina.

Nyt on vuoden 2006 viimeinen kuukausi ja olen taas Ungdomshusetilla. Pitäisi taas soittaa keikka. Paikka on jopa normaalia "tomerampi". Adam, yksi kollektiivin jäsen, kysyy haluanko kierroksen talossa. Olen väsynyt tuntikausien ajamisesta enkä ajattele selkeästi, kysyn onko mitään uutta sitten viime käynnin. "Barrikadien rakentajat ovat tehneet helvetisti hommia," hän vastaa.

Ai niin, on kuun alku ja yhteisö on ollut valmiustilassa joitain viikkoja. Taistelut oikeussalissa ja sen ulkopuolella on ilmeisesti hävitty, ja tämä 25 vuotta kukoistanut vallattu sosiaalikeskus on kohtaamassa isoimman haasteensa. Koko omituinen juttu menee niin, että oikeistolainen kristitty lahko nimeltään Faderhuset (Isän Talo) on ostanut historiallisen rakennuksen voidakseen tuhota sen. Lahkon johto tuntuu yhtä innokkaalta tämän hyvin tunnetun anarkistikeskuksen tuhoamiseen, kuin mitä se on rahan tekemiseen kiinteistömarkkinoilla.

Nykyään Ungdomshusetiksi kutsutun viisikerroksisen talon rakensi Tanskan työväenliike 1897, ja se tunnettiin vuosikymmeniä nimellä Folkets Huset (Kansan Talo). Lenin puhui siellä ennen kuin käynnisti Venäjän vallankumouksen. Toinen Internationaali kokoontui siellä. Siitä talosta julistettiin ensimmäinen Kansainvälinen Naistenpäivä. Talo pääsi ränsistymään 70-luvun lopulle tultaessa. Supermarketketju osti sen, halusi purkaa sen ja rakentaa paikalle uuden supermarketin, mutta kaupunki ei sallinut historiallisen rakennuksen tuhoa. Kun anarkistinuoriso valtasi talon ja julisti sen Ungdomshusetiksi 1982, kaupunki päätti lopulta antaa heidän pitää sen, mutta tästä on aina ollut kiistaa, kuten myös siitä kuka on rakennuksen virallinen omistaja.

Ensimmäistä kertaa sen jälkeen kun talo vallattiin, on Kööpenhaminan kaupunginvaltuustossa nyt enemmistö talon säilyttämisen puolesta, mutta he sanovat etteivät he voi tehdä mitään, sillä talon omistaa nyt Faderhuset ja omaisuuslaki on omaisuuslaki. Vaikuttaa siltä että puolet Tanskan tunnetuista bändeistä soittavat talossa joulukuun alkupuolella, ja monet nimekkäät artistit ja muut julkkikset puhuvat Nuorisotalon puolesta. "Ungdomshuset blir" - Ungdomshuset pysyy - on muodostunut jokaisen itseään kunnioittavan tanskalaisen vasemmistolaisen iskulauseeksi. Anarkistinuoriso on järjestänyt monia protesteja viime kuukausina, joihin on vastattu mielivaltaisella poliisiväkivallalla. Osa poliisiväkivallasta on päässyt valtamediaan, mutta protestit ja poliisiväkivalta jatkuvat entiseen malliin.

Poliitikot ovat koittaneet neuvotella Faderhusetin kanssa, jotta tämä myisi talon vasemmistolaiselle rahastolle joka sitten antaisi talon nuorisolle, mutta tämän kristitty lahko ei suostu neuvotteluihin. Samaan aikaan kun neuvotteluja yritetään, hallitus valmistautuu aseelliseen hyökkäykseensä Ungdomshusetia vastaan. Huhuja liikkuu, ja yksi niistä on sellainen, että taloon hyökkäävät poliisit koostuvat täysin vapaaehtoisista - kytistä jotka todella tykkäävät ajatuksesta päästä pieksemään punkkarinuorisoa.

Ungdomshusetin sisällä puolustusvalmistelut saavat talon muistuttamaan päivä päivältä enemmän keskiaikaista linnaa. Kaksi lahjakkainta barrikadinrakentajaa pidätettiin viimeisimmässä mielenosoituksessa Faderhusetin päämajalla, ja he molemmat odottavat karkotusta Pohjois-Amerikkaan. Massiiviset teräksellä vahvistetut puuparrut sulkevat rappukäytävät ja ikkunat, ja jos yksi puolustus murtuu, sen takana on uusi. Mieleen tulee muut raskaasti suojatut rakennukset missä olen käynyt, kuten se kun minun piti mennä USA:n Lontoon suurlähetystöön hakemaan uutta passia, tai se kun vierailin Sinn Feinin päämajassa Dublinissa.

Viimeisimmissä hyökkäyksissä poliisi on tullut katon kautta, tai nostureita käyttämällä toisen kerroksen ikkunoista, sen sijaan että olisivat yrittäneet tulla katutason vahvoista barrikadeista läpi. Ikkunoita on liikaa jotta koko rakennuksen voisi muuttaa samanlaiseksi linnakkeeksi kuin katutaso on, mutta vaivannäössä ei säästellä sitä yritettäessä. Yläkerran ikkunat joista aiemmin pystyi katselemaan naapurustoa, on nyt täysin barrikoitu, ja ainoa valo mikä Undomshusetissa nyt paistaa on keinovalo.

Tanskan historian tunnetuin rockbändi Savage Rose, vasemmistobändi joka on soittanut loistavaa musiikkia 60-luvulta asti, soittaa Ungdomshusetilla 13 joulukuuta. Silloin tuhannet Nuorisotalon kannattajat kaikkialta Skandinaviasta, Saksasta ja muualta Euroopasta ovat saapuneet Kööpenhaminaan. Seuraavana päivänä on mielenosoitus kaupungintalolla. Sitä seuraavana päivänä pitäisi kaupungin mukaan nuorison poistua rakennuksesta. Mutta julisteiden kutsuessa ihmisiä Viimeiseen Taisteluun ympäri Skandinaviaa, kaupunki on muuttanut mielensä, ja sanoo nyt että he asettavat myöhemmin päivän jolloin talo tullaan häätämään.

Myöhemmin, sen jälkeen kun Nuorisotalon tukijat ovat palanneet kotiin. Myöhemmin, ehkä myöhään yöllä, mahdollisesti neljältä maanantaiaamuna, kun edellisillan aktiviteetit ovat jo pitkään olleet ohi, kun ainoat hereillä olevat ihmiset ovat muutamat omistautuneet vahtivuorolaiset. Ehkä barrikadit pidättelevät poliiseja riittävän pitkään, että kutsu saavuttaa tukijat ympäri kaupunkia, niin että he ehtivät nähdä kun kolmesataa raskaasti aseistautunutta mellakkapoliisia rynnäköi taloon muurinmurtajien, nostureiden ja helikoptereiden tukemana.

Mutta historiaa ei ole vielä kirjoitettu, viime hetken yllätyksiä on tapahtunut aiemminkin, ja Nuorisotalon tukijat Tanskassa kasvavat tasaisesti päivien kuluessa. Ammattiliitot ovat sanoneet etteivät he tule työskentelemään poliisisuojelua vaativissa olosuhteissa. Ilman heitä Faderhusetin täytyy löytää riittävästi rikkurityövoimaa voidakseen purkaa talon ja rakentaa jotain sen tilalle. Ei mikään pikkujuttu maassa jossa työläisten suuri enemmistö kuuluu liittoon.

Viimeinen Taistelu tulee todennäköisesti tapahtumaan tavalla tai toisella, ja miten tanssi autonomisen nuorison, viranomaisten ja yhteiskunnan välillä tulee päättymään, jää nähtäväksi. Kuitenkin, mitä tahansa tapahtuu, Tanskan media tulee uutisoimaan siitä ja kansainvälinen media jättää sen huomiotta. Muulle maailmalle ei ole olemassa mitään sellaista kuin Tanskan autonominen nuorisoliike. Muulle maailmalle Tanska tulee jatkossakin olemaan lempeä sosiaalidemokratia missä blondit ajavat polkupyörällä ja missä kaikilla on kehdosta hautaan terveydenhuolto, ja missä aina on hämärää. Ei maa, missä valtion järjestyksenvalvojat hyökkäävät yhteisökeskusten ikkunoista sisään järjestelmällisesti pieksemään pampuillaan nuorison murskaksi.