Kuinka nukuimme ilmastovaroituksen ohi

Useimmat tietelijät luulivat 1900-luvun loppuun asti ymmärtävänsä ilmastojärjestelmän luonteen. Geologit vaalivat tieteenalansa perustana "uniformitaarista mallia" jonka mukaan Maan pinnanmuotoja ja ilmastoa muovaavat voimat ovat vähittäisiä, luontaisia, vakaita prosesseja joiden vaihtelu vei vähintään kymmeniä tuhansia vuosia.

Vuosisadan ajan jatkuneen, raamatullisen Nooan tulvan kaltaisia luonnonkatastrofeja koskeneen keskustelun myötä tästä ajatuksesta tuli heidän oppinsa keskeinen osa. Katastrofisen ilmastonmuutoksen käsite joutui huonoon maineeseen, kun se yhdistettiin kreationistisiin fanaatikkoihin jotka etsivät tieteellistä tukea fundamentalistisille raamatun tulkinnoilleen. Ja niinpä tällaisia tarinoita alettiin pitää silkan yliluonnollisina tapahtumina, joilla ei ole sijaa objektiivisessa tieteessä.

Kaikki vastakkaista osoittava todistusaineisto ...ja jälkeenpäin tarkasteltuna sitä oli paljon... hylättiin aluksi suoralta kädeltä. Epätäydellinen tilastollinen aineisto ja varhaisten tieteellisten metodien karkeus hämärsivät Maan menneisyyden äkillisiä ilmastonmuutoksia. Jos jossain havaittiin kiistämättömiä geologisia merkkejä äkillisestä muutoksesta, ne kuitattiin silkkoina alueellisina erikoistapauksina, jotka johtuivat yksinomaan paikallisista syistä - kuten metsäpalosta tai maanviljelyksen aloittamisesta - syistä joilla ei ollut mitään tekemistä ilmaston kanssa.

Ennen virheettömien ajoitusmentelmien kehittämistä, maapallon eri puolilta kerättyjen aineistojen ajallinen vertailu oli mahdotonta, eikä siihen ryhdytty heti sittenkään kun se jo oli mahdollista. Ilmaston maailmanlaajuiset muutokset aiheuttavat erilaisia vaikutuksia eri alueilla, mikä tekee asiasta vielä monimutkaisemman ja hämärtää äkillisten, maailmanlaajuisten ilmastonmuutosten todellista laajuutta.

Itse asiassa uniformitaarista ilmastoparadigmaa ei juurikaan kyseenalaistettu ennen 1950-lukua, jolloin ryhmä tieteilijöitä laati valtamerijärjestelmästä fysikaalisen mallin, joka osoitti että merivirtojen kierto saattaisi kiepsahtaa nopeasti yhdestä vakaasta olotilasta toiseen. Tieteilijät alkoivat tunnustaa, että muutos saattaisi tapahtua vain tuhansissa vuosissa.

Tämä käsitys ilmaston mahdollisesta muutosnopeudesta kutistui vain satoihin vuosiin seuraavien vuosikymmenien kuluessa, alkaen 1960-luvulta. Tuolloin laaditut matemaattiset mallit, jotka yhdistelivät ilmaston erilaisia palautekytkentöjä kuten lumi- ja jääpeitettä (albedoon eli maapallon heijastuskykyyn vaikuttavia tekijöitä), viittasivat siihen suuntaan että maailman ilmasto voisi suhteellisen lyhyessä ajassa todellakin muuttua valtavan paljon.

Syvänmeren pohjakerroksista 1960-luvun puolivälissä otetut näytteet paljastivat lopulta, että planeetta oli kokenut lukuisia jääkausijaksoja. Niiden aikana jäätiköt ovat muodostuneet 90 000 vuoden jaksoissa, jotka puolestaan ovat keskeytyneet nopeampiin, 10 000 vuoden sulamisjaksoihin. Koska ilmaston maailmanlaajuisten muutosten ja vastaavien syvänmeren lämpötilamuutosten välillä on valtava viive, jopa tämä aineisto pimitti merten pinnoilla, mantereilla ja ilmakehässä tapahtuneiden muutosten äärimmäistä suuruutta.

Nyt kuitenkin, kun nämä uudet teoriat kyseenalaistivat heidän vanhat käsityksensä, alkoivat tietelijät kiinnittää huomiota niihin aineistossaan oleviin merkkeihin, jotka viittasivat äkillisiin muutoksiin. Siitepölymerkit ja kehittyneet hiiliajoitustekniikat loivat 1970-luvulla kuvan vakaista ilmastojaksoista, jotka keskeytyivät perusteellisiin siirtymiin, joiden aikana tietyn alueen kasvillisuus muuttui täydellisesti vain sadassa tai kahdessa sadassa vuodessa.

Sen jälkeen muiden tutkimusten, kuten valtamerten pohjien ja jäätiköiden kerrostumista otettujen näytteiden tarkastelun tuottama todistusaineisto on kertynyt entisestään, kun menetelmät ovat tulleet yhä täsmällisemmiksi. Tämä on vahvistanut uraa uurtavan tutkimuksen oikeutusta, rohkaissut peräänantamattomia tutkijaryhmiä, jotka antautuvat rohkeasti vaarallisiin olosuhteisiin aaltoilevilla valtamerillä tai napajäätiköiden armottomissa korkeuksissa, saadakseen riittävän syviä ja toisistaan etäisiä näytteitä. Nämä näytteet tukevat yksiselitteistä kuvaa Maan geologisesta ja ilmastollisesta menneisyydestä, kuvaa joka osoittaa että väkivaltaiset, ällistyttävän valtavat lyhyen aikavälin muutokset ovat tavallisia.

Tämän johdosta tieteilijät alkoivat joukoittain elättämään mielessään äkillisen muutoksen mahdollisuutta. Tätä uutta asennetta heijasti myös Hallitustenvälisen ilmastonmuutospaneelin (IPCC) vuonna 1996 raportissaan esittämä väite, jossa otaksuttiin että "ilmastoyllätykset" olivat mahdollisia. Tätä näkökohtaa ei alleviivattu siihen aikaan, ja se sai vain vähän huomiota lehdistöltä. Monet tieteilijät myös torjuivat passiivisesti tosiasiat kieltäytymällä tarkistamasta totuttuja käsityksiään ilmastosta.

Vasta vuonna 2000 kaksi jääydinnäytettä, jotka hankki kaksi kilpailevaa ryhmää Grönlannissa, täsmäsivät toisiinsa ja osoittivat siten kiistattomasti että ilmaston äkilliset siirtymät tapahtuvat vain vuosikymmenien kuluessa (ks. R.B. Alleyn kirja 'The Two-Mile Time Machine'). Vastaavanlaiset ydinnäytteet porattiin Etelänapamantereelta, ja ne osoittivat näiden muutosten maailmanlaajuisen mittakaavan. Tämä pakotti ilmastoyhteisön löytämään yhteisymmärryksen.

Nyt arvostetut ilmastotutkijat ovat yhtä mieltä siitä, että mahdollisuus nopeaan ilmastonmuutokseen on todistetusti olemassa, ja sellainen voi yllättää ihmiskunnan meidän elinaikanamme. Tätä uutta paradigmaa ei kuitenkaan ole laajennettu maantieteilijöiden piirin ulkopuolella vaikuttavaan yhteisöön - taloustieteilijät ja muut spesialistit kääntävät huomionsa ilmastonmuutoksen vaikutuksiin kovin hitaasti, ja päätöksentekijät ja suuri yleisö ovat vieläkin tietämättömämpiä ihmiskunnan kohtaamista vaaroista.

Koska tiede on herännyt ilmastonmuutokseen myöhässä, olennaista tietoa ilmastomme mahdollisesta käyttäytymisestä on tullut päivänvaloon vasta aivan äskettäin. Järkähtämättä syntyvät ilmastoyllätykset ovat tehneet tuskallisen selväksi sen kuinka täysin riittämättömäksi ymmärryksemme ilmastojärjestelmästä edelleenkin jää. Ilmastonmuutos kerää voimaansa vuorenrinnettä alas vierivän lumipallon lailla, kiiruhtaen jopa kaikkein synkimpien ennusteiden edellä.

Oletko sinä silloin valmis?

--
How We Slept Through the Climate Alarm [infoshop.org]