Kirje intialaiselta maanviljelijältä

Olen 84-vuotias luomuviljelijä yli kuuden vuosikymmenen henkilökohtaisella kokemuksella monista ravintokasveista. Olen vuosien varrella harjoittanut useita erilaisia viljelykäytäntöjä, mukaanlukien kemiallinen metodi 50-luvulla, kunnes havaitsin siihen liittyvät ongelmat.

Väitän vakuuttuneena, että vain luonnonympäristön kanssa harmoniassa toimivalla luomuviljelyllä Intia kykenee tuottamaan ihmisilleen runsaasti hyvälaatuista ruokaa. Samoin se kykenee kohtaamaan kaikkien perustarpeen terveeseen elämään, kunnioitukseen ja rauhaan.
Alkuperäinen kirje sisälsi myös liitteitä, joita tähän käännökseen ei valitettavasti ole sisällytetty.

---

Avoin kirje:

Kirjoittaja: Bhaskar Save, 'Kalpavruksha' Farm,
Village Dehri, via Umergam,
Dist. Valsad, Gujarat 396 170
(Phone: 0260 2562126 & 2563866)

Kohde: Shri M.S. Swaminathan,
The Chairperson, National Commission on Farmers,
Ministry of Agriculture, Govt. of India

Heinäkuun 29. 2006

Aihe: Itsemurhia ja kansallispolitiikkaa viljelijöille

Hyvä Shri Swaminathan,

Olen 84-vuotias luomuviljelijä yli kuuden vuosikymmenen henkilökohtaisella kokemuksella monista ravintokasveista. Olen vuosien varrella harjoittanut useita erilaisia viljelykäytäntöjä, mukaanlukien kemiallinen metodi 50-luvulla, kunnes havaitsin siihen liittyvät ongelmat.

Väitän vakuuttuneena, että vain luonnonympäristön kanssa harmoniassa toimivalla luomuviljelyllä Intia kykenee tuottamaan ihmisilleen runsaasti hyvälaatuista ruokaa. Samoin se kykenee kohtaamaan kaikkien perustarpeen terveeseen elämään, kunnioitukseen ja rauhaan.

Sinut, M.S. Swaminathan tunnetaan Intian ns. "vihreän vallankumouksen" isänä ja olet vastuussa patoaltaan avaamisesta myrkyllisten agrokemikaalien tulvimiseen sekä maaperään, että miljoonien intialaisten maanviljelijöiden elämään viimeisen 50:n vuoden aikana. Enemmän kuin yksikään henkilö pitkässä historiassamme, juuri Sinä olet vastuussa maaperämme traagisesta kunnosta ja velkojen musertamista viljelijöistä, jotka päättävät päivänsä vuosi vuodelta enenevissä määrin itsemurhiin.

Kuin kohtalon muovaamana, olet tällä hetkellä "National Commission on Farmers":n puheenjohtaja ja sinulla on mandaatti luonnostella uutta maatalouspolitiikkaa. Vaadin, että käytät tätä mahdollisuutta hyväksi lastemme ja tulevien sukupolvien elämän parhaaksi.

Ymmärtääkseni Komissiosi toivoo saavansa maanviljelijöiltä näkökulmia uuden politiikan luonnosteluun. Koska tässä on kysymys avoimesta konsultaatiosta, olen lähettänyt kopion tästä kirjeestä myös pääministerille, maatalousliittojen ministerille, kansallisen neuvonantoneuvoston spuheenjohtajalle ja laajempaa kommunikaatiota harjoittaville medioille. Toivon että tämä nostaa esiin "sielua etsivää" ja avointa debattia kaikilla tasoilla näissä äärinmäisen elintärkeissä kysymyksissä. Tämä on tärkeää, jotta välttäisimme toistamasta samoja murheita, jotka johtivat nykyiseen syvästi sotkuisaan olotilaamme.

Suuri runoilija, Rabindranath Tagore viittasi taannoin "sujhalam, sufalam" -maahamme. Se oli itseasiassa merkittävän hedelmällinen ja rikas maa, multavine maaperineen, runsaine vesistöineen ja auringonpaisteineen, tuuheiden metsien peittämä biodiversiteetiltään vauras elinympäristö. Tämän lisäksi sitä asutti rauhaa rakastavia ihmisiä, joilla oli suuri tietotaito ja runsaasti viisautta maanviljelyksestä.

Viljely virtaa veressämme. Olen kuitenkin surullinen siitä, että nyt harmaantunut intialaisten viljelijöiden sukupolvi antoi itseään höynäytettävän adoptoimalla lyhytnäköisen ja ekologisesti tuhoisan viljelykäytännön tuotavaksi tähän maahan. Tämä tapahtui teidän kaltaistenne yksilöiden toimesta, joilla ei ollut käytännössä lainkaan henkilökohtaista viljelykokemusta!

Laskemiskykyni tuolle puolen yltävien sukupolvien saatossa tämä maa ylläpiti väestöntiheydeltään maailman korkeimpiin kuuluvaa ihmisryhmää. Tämä tapahtui ilman kemiallisia "lannoitteita", torjunta-aineita, eksoottisia kääpiöviljoja, tai uusia "jänskiä bioteknisiä kehitelmiä", joiden avulla näytät tällä hetkellä tavoittelevan mestaruutta. Vuosisatojen saatossa useat tunkeutujien aallot veivät tästä maasta niin paljon, mutta maaperämme hedelmällisyys säilyi kaikesta huolimatta.

Upanishadeilla on sanonta: "Om Purnamadaha Purnamidam Purnat Purnamudachyate Purnasya Purnamadaya Purnamewa Vashishyate", mikä tarkoittaa: "Tämä luomus on ehyt ja täydellinen. Kaikista kokonaisista luomuksista, jotka kukin ovat ehyitä ja valmiita. Ota kokonaisuus kokonaisuudesta, ja silti kokonaisuus jää jäljelle - paloittelemattomana ja täydellisenä!"

Metsissämme puut kuten ber (jujube), jambul (jambolan), mango, umbar (villiviikuna), mahua (Madhuca indica), imli (tamarindi), tuottavat satoaan kasvukautensa aikana niin runsaina, että oksat taipuvat hedelmien painosta. Vuotuinen sato puuta kohden on keskimäärin tonnin painoinen ja tämä toistuu vuodesta toiseen, vaurioittamatta maaperää kokonaisuutena.

Mistä nämä puut jotka voivat kasvaa myös kivikkoisilla vuorilla saavat vetensä, typpensä, fosforinsa ja kaliuminsa jne. ? Luonto itsessään tyydyttää tarpeet juuri siinä missä nämä puut seisovat. Tiedemiehet ja teidän kaltaisenne teknokraatit, joita viiraa mellova kutina näyttävät olevan sokeita tämän edessä. Millä perusteella kirjoitatte reseptinne, mitä puu tai kasvi tarvitsee, kuinka paljon ja milloin?

On olemassa sanonta, että siellä missä vallitsee ymmärryksen puute, naamioituu välinpitämättömyys "tieteeksi"! Näin on tapahtunut ainakin Sinun edistämäsi "tieteen" suhteen, sillä viljelijämme ovat luhistuneet masennuksen ahdistaviin kuoppiin. Vaikka ei ole häpeällistä olla välinpitämätön, niin tällaisen välinpitämättömyyden tiedostaminen on tarpeellinen ensiaskel ymmärryksen saavuttamiseen. Jos henkilö kieltäytyy näkemästä tätä, kysymys on itsepetoksesta.

Maatalouden harhaoppi

Tässä maassa on yli 150 maataloudellista yliopistoa, joista useat hallinnoivat tuhansien eekkerien maapinta-alaa. Heillä ei ole pulaa infrastruktuurista, välineistä, henkiökunnasta tai rahasta. Tämän lisäksi yksikään näistä raskaasti valtion varoin tuetuista yliopistoista ei tuota taloudellista voittoa tai kasvata merkittäviä määriä ruokaa, jos kykenevät edes ruokkimaan oman henkilökuntansa tai opiskelijansa. Tästäkin huolimatta näistä valmistuu joka vuosi useita satoja koulutettuja työttömiä, jotka on koulutettu ainoastaan harhauttamaan viljelijöitä ja levittämään ekologista rappeutumista.

Kaikkien kuuden vuoden tarkoitus, jotka oppilas tuhlaa maataloustieteiden maisterintutkinnon saavuttamiseksi on kapeasti tarkasteltu "tuottavuus". Tästä syystä viljelijää kannustetaan tekemään ja ostamaan satoja asioita. Ajatustakaan ei anneta sille, mitä viljelijän ei pitäisi milloinkaan tehdä jotta maaperä säilyisi vahingoittumattomana myös tuleville sukupolville ja muille olennoille. On tullut aika ihmisten ja hallitusten heräämiselle tajuamaan etteivät nämä instituutioiden promotoimat teolliset maanviljelystavat ole mitään muuta kuin perimmiltään rikollista ja itsetuhoista käyttäytymistä!

Gandhi julisti: "Missä on soshan, tai hyväksikäyttö, ei siellä voi olla poshan, eli huolehtiminen!" ja tähän Vinoba Bhave lisäsi, "Myötätunnon ja tieteen avioliitto voi tuoda paratiisin maan pinnalle, mutta väkivallatomuudesta erotessaan se pystyy aiheuttamaan vain massiivista tuhoa joka nielee meidät liekkeihinsä."

Pyrkimys lisätä Luonnon "tuottavuutta" on fundamentaalinen ryöstöretki, joka korostaa sinun kaltaistesi maataloustieteilijöiden välinpitämättömyyttä. Ihmisen pilaamaton luonto on jo valmiiksi mitä huomaavaisin satoisuudessaan. Kun riisinjyvä voi tuottaa tuhatkertaisen määrän jyviä kuukausien kuluessa, niin mistä nousee tarve lisätä sen tuottavuutta?

Myöskin monenlaiset hedelmäpuut kantavat elämänsä aikana useita satoja tuhansia kiloja maittavaa ravintoa! Tämä tapahtuu mikäli viljelijä ei levitä myrkkyjä ja sekoile puun ympärillä tavoitellessaan ahneuksissaan nopeita rahataloudellisia voittoja. Lapsella on oikeus äidinmaitoon, mutta mikäli me imemme myös Maaemon veren ja lihan, niin kuinka saatamme odottaa tämän olemassaolon edelleen jatkuvan?

"Yrittäjyyden ja teollisuuden" palveluksen ajatusmalli, joka ei piittaa mistään muusta on ongelmiemme lähde. Teollisuus vain muuttaa luonnosta saatavia raakamateriaaleja kulutushyödykkeiksi. Se ei itsessään kykene luomaan mitään. Vain luonto on todellisuudessa luova ja itseään uudistava kokonaisuus toimiessaan synergiassa päivittäin tuoreena virtaavan auringon energian kanssa.

Luonnon kuusi itseuudistuvaa avaintekijää

Maapallolla on havaittavissa jatkuva vuorovaikutus luonnon kuuden avaintekijän välillä ja ne kaikki toimivat vuorovaikutuksessa auringon valon kanssa. Näistä kolme ovat ilma, vesi ja maaperä. Näiden kanssa pareina työskentelevät kolme elämänmuotoa: "vanaspati srushti", eli kasvimaailma, "jeev srushti" eli hyönteisten ja pieneliöiden maailma, sekä "prani srushti" eli eläinten valtakunta. Nämä kuusi avaintekijää ylläpitävät dynaamista tasapainoa, harmonisoiden yhteisöllisesti luonnon suurta sinfoniaa ja kutoen sitä yhä edelleen myös uusin tavoin.

Ihmisellä ei ole oikeutta järkyttää yhtäkään näistä Luonnon avaintekijöistä. Moderni teknologia, joka on naimisissa kaupallisuuden kanssa viisauden tai myötätunnon sijaan, on osoittautunut tuhoisaksi kaikilla tasoilla... Olemme pilanneet ja saastuttaneet maaperän, veden ja ilman. Olemme pyyhkineet pois suurimman osan metsistämme ja tappaneet näissä eläneet olennot; ja siltikin moderni viljelijä ruiskuttaa tappavia myrkkyjä pelloilleen. Tämä on hyönteisten ja pieneliöiden maailmaan kohdistuva massamurha pyyhkii pois ne teeskentelemättä ahkerat pienet työläiset, jotka ylläpitävät maaperän ilmanvaihdon laatua ja kierrättävät elämänsä päättäneen biomassan kasvien ravinteiksi. Myrkylliset kemikaalit pilaavat kiistatta myös veden ja vaikuttavat sitä kautta eläinten valtakuntaan, joka pitää sisällään myös ihmiset.

Kestämättömyyden alkulähde

Kestävyys on moderni huoli, josta harvemmin puhuttiin niinä aikoina, joina sinä mittelöit "vihreän vallankumouksen" voittokulkua. Voitko kieltää että yli neljänkymmenen vuosisadan ajan meidän esivanhempamme viljelivät luonnonmukaisesti ilman havaittavaa maaperän hedelmällisyyden vähntymistä, mikä vuorostaan on suurissa määrin havaittavista viimeisen viiden vuosikymmenen viljelykäytäntöjen tuloksena ? Pystytkö kiistämään ettei ole tuhti tosiasia, että kemikaali- ja kasteluintensiivinen monokulttuurirahakasvien viljelytapa on ollut pääasiallisesti vastuussa ekologisen tuhon laajamittaiseen levitykseen tässä maassa? Kaikki tämä on tapahtunut yhden sukupolven elinaikana!

Viljelykasvien monimuotoisuuden jalostettu eroosio, orgaanisen aineksen harvinaistuminen ja maaperän rappeutuminen

Tämä maa kantoi huomattava monimuotoista kasvikantaa, joka oli vuosituhansien saatossa sopeutunut paikallisiin olosuhteisiin ja tarpeisiin. Meidän lukuisat kookkaat ja alkuperäiset viljalajimme tarjosivat enemmän maaperää auringon paahteelta varjostavaa biomassaa ja suojelivat sitä eroosiolta raskaiden monsuunisateiden aikana. Kasvien tuottavuuden lisäämisen tuloksena tuotiin eksoottiset kääpiölajikkeet, joita promotoitiin vahvasti sinun panostuksellasi. Tämä johti rikkakasvien yltyvään kasvuun, jotka kykenivät nyt kasvamaan menestyksekkäästi saadessaan enemmän valoa. Viljelijän täytyi käyttää enemmän työtään ja rahojaan kitkemiseen tai torjunta-aineiden ruiskutukseen.

Kääpiölajikkeiden korren kasvu väheni kolmannekseen alkuperäislajeihin verrattuna! Punjabissa ja Harayanassa tämäkin poltettiin, koska sanottiin kasvitautien lisääntyvän niissä. (Korsiaines oli myös liian myrkyllistä käytettäväksi eläinten rehuksi ja eläimet syrjäytettiin asteittain traktoreiden avulla). Näin paljon vähemmän orgaanista ainesta jäi paikallisesti saataville maaperän ravinteiksi kierrätettäväksi, mikä johti puolestaan ulkopuolisten tuotantopanosten tarpeeseen. Viljelijät turvautuivat käyttämään enemmän kemikaaleja, mikä puolestaan edelleen kiihdytti maaperän rappeutumista ja näin luotiin suotuisat olosuhteet eroosiolle.

Jalostetut tuholaiset

Kemiallisilla "lannoitteilla" kasvatetut eksoottiset lajitteet olivat alttiimpia tuholaisille ja taudeille, mikä johti edelleen lisääntyvään myrkkyjen käyttöön. Hyökkäyksen kohteeksi joutuvat hyönteislajit kehittivät vastustuskykyä torjunta-aineille ja lisääntyivät tästä huolimatta. Niiden luontaiset saalistajat, kuten esimerkiksi hämähäkit ja sammakot tuhottiin tästä piittaamatta. Samoin kävi monille hyödyllisille lajeille, kuten maaperän madoille ja mehiläisille.

Maatalousbisnes ja teknokraatit suosittelivat vahvempia annoksia, uusia ja usein myrkyllisempiä ja kalliimpia kemikaaleja. Tästä huolimatta tuholaisten ja tautien aiheuttamat ongelmat ainoastaan pahenivat. Siirryttiin ekologisten, taloudellisten ja ihmiskustannusten spiraaliin.

Vedenvähyyden ja kuolleen, suolaantuneen maaperän "kehittäminen"

Synteettisten lannoitteiden ja lisääntyvän rahakasvien viljelyn myöt keinokastelun tarve lisääntyi huomattavasti. Vuonna 1952 rakennettiin Bhakran pato Punjabiin, vedestä rikkaaseen osavaltioon johon virtasi viisi jokea Himalajalta. Useita tuhansia suurempia ja keskikokoisia patoja rakennettiin kaikkialle maahan, kulminoituen massiiviseen Sardar Sarovariin. Nyt hallituksemme leikkii ehdotuksella, (Rs 560,000 crore proposal) että näiden viiden joen virtauksia yhdistetään ja uudelleenohjataan. Tämä on silkaa "Tughlaqiaanista" megalomaniaa, ilman tuleville sukupolville annettua ajatustakaan!

Intiassa sataa Etelä-Amerikan jälkeen kaikkein eniten maapallolla. Vuotuinen sademäärän keskiarvo on melkein 4 jalkaa. Siellä missä tuuhea kasvillisuus peittää maan, maaperä on elävää ja vähintäänkin puolet sateesta imeytyy maahan ja pysyy maassa ja maaperän syvemmissä kerroksissa. Runsas määrä sateista imeytyy syvemmälle ja rikastuttaa pohjavesivarantoja.

Elävä maaperä ja sen alaiset lähteiköt tarjoavat siten jättimäisen, valmiiksitehdyn vesivaraston Luonnon ilmaisena lahjana. Erityisen tehokkaita veden talteen ottajia ovat metsien ja puiden peittämät maat. Vielä puoli vuosisataa sitten useimmissa osissa Intiaa oli tarpeeksi raikasta vettä saatavilla ympäri vuoden ja kauan senkin jälkeen kun sadekausi oli mennyt ohitse. Mutta jos metsät hakataan, maaperän kapasiteetti veden pidätykseen putoaa merkittävästi. Joet ja kaivot tyhjenevät. Tämä on tapahtunut jo liian monissa paikoissa maapallolla,

Vaikka pohjavesivarantojen täyttyminen on huomattavasti vähentynyt, sen hyväksikäyttö on lisääntynyt. Intiassa pumpataan tällä hetkellä yli 20 kertainen määrä vettä 1950-lukuun verrattuna. Suurin osa tästä on mieletöntä haaskausta vähemmistön toimesta. Suurin osa intialaisista jotka elävät käsin kannetun tai käsin pumpatun veden varassa pienissä kylissä ja harjoittavat sadevesiin perustuvaa viljelyä käyttävät yhä edelleen saman määrän vettä henkeä kohden, kuin sukuplvet vuosisatoja sitten.

Yli 80 % Intian veden kulutuksesta tapahtuu keinokastelussa, jota suoritetaan erityisesti kemiallisesti kasvatettujen rahakasvien viljelyssä. Maharashtrassa on esimerkiksi suurin mahdollinen määrä suuria ja keskikokoisia patoja tässä maassa. Yksistään sokeriruoko, jonka viljely kattaa vain 3-4 % kaikesta viljeltävästä maasta, nielee noin 70 % kaikesta kasteluvedestä!

Yksi eekkeri kemiallisesti viljellystä sokeriruo'osta vaatii saman määrän vettä, mikä riittäisi kattamaan 25 eekkeriä jowaria, bajraa tai maissia. Myös sokeritehtaat kuluttavat suunnattomasti. Viljelystä jatkojalostukseen jokainen kilo raffinoitua sokeria tarvitsee kahdesta kolmeen tonnia vettä. Tämä voitaisiin käyttää myös perinteisessä luomuviljelyssä tuottamaan non 150 - 200 kg ravinteikasta jowaria tai bajraa (nämä ovat alkuperäislajistoon kuuluvia hirssikantoja).

Siinä missä riisi soveltuu sateilla kasteltuun viljelyyn, sen ekstensiivinen keinokasteluun perustuva viljely niin talvella kuin kesälläkin vaatii samoin suunnattoman määrän vettä ja näivettää lähteet. Kuten sokeriruo'onkin osalla se myös romuttaa maaperän peruuttamattomasti suolaantumisen tuloksena.

Maaperän suolaantuminen on kasteluintensiivisen maatalouden suurin vitsaus, sillä tällöin progressiivisesti lisääntyvä suolakiteiden tiivistyminen kiihtyy. Jo miljoonia hehtaareja viljelymaata on pilattu tällätavoin. Vakavin ongelma näistä vedenahneista viljelykasveista, kuten ympärivuotisesti viljellystä sokeriruo'osta ja basmatiriisistä syntyy kun perinteiset sekakasvustot ja viljelykierrot hylätään, vaikka näissä tarvitaan vain vähäistä kastelua tai viljely perustuu täysin sateisiin.

Koska vähintäänkin 60% keinokasteluun tämän päivän Intiassa käytettävästä vedestä on liioittelua ja seurauksiltaan vahingollista, on tärkein ensiaskel kontrolloida tätä haaskuuta. Näin eivät ainoastaan pysähdy haudanvakavat liikakastelusta aiheutuvat tuhot, vaan säästyvät vesivarannot voidaan ohjata paikallisesti saataville ensisijaisesti sellaisille alueille, joissa akuutti vesipula on jo arkipäivää.

Säästäväistä kastelua ja pohjavesivarojen kasvatusta Kalpavrukshan tilalla

Tehokas luomuviljely tarvitsee kovin vähän kastelua, mikä on paljon vähemmän kuin yleisesti käytetään modernissa maanviljelyssä. Kasvien sadot ovat parhaimmillan kun maaperä on vain kosteaa. Riisi on ainoa poikkeus, joka kasvaa olosuhteissa joissa vesi tiivistyy ja siksi sitä pidetäänkin ensisijaisesti monsuunikauden kasvina alankoalueilla, joissa kosteutta on luontaisesti riittävästi. Ylenpalttinen kastelu kaikkien muiden kasvien osalla karkoittaa maaperän huokosiin kätkeytyvän ilman, joka on elintärkeää juuriston hengittämisen kannalta. Niinpä pitkittynyt tulva aiheuttaa juuristojen mätänemistä.

Minun maatilallani keinokastelulla on pieni merkitys verrattuna useimpiin moderneihin maatiloihin. Puuvartisten kasvien alla kasvavan tiheän kasvuston alainen maaperä on itseasiassa kuin pesusieni, joka likoaa ja varastoi lähteisiin tai pohjavesiin valtavan määrän vettä jokaisena monsuunikautena. Siten Kalpavrukshassa maahan varastoituvan veden määrä on paljon suurempi, kuin kaivon kautta kasteluun pumpatun veden määrä sellaisina kausina kun ei sada ollenkaan.

Siten maatilani on veden nettotoimittaja alueen ekosysteemille, sen sijaan että se olisi nettokuluttaja! On selvää että tapa varmistaa puhtaan veden ja ravinnon riittävyys tässä maassa on toteuttaa luomuviljelyä, joka yhdistää paikallisiin olosuhteisiin soveltuvia kasveja ja puita luonnontalouden toimintaperiaatteita noudattaen.

Tarve 30 % puupeitteelle

Meidän tulee palauttaa vähintäänkin 30 % maan puupeitteestä monipuolisesti alkuperäislajeihin kuuluvilla puilla ja metsillä seuraavan kahden vuosikymmenen kuluessa. Tämä on ekologisen vedenkeruun ensisijainen päämäärä ja avainasemassa luonnollisen vedenrunsauden palauttamisessa. Huikeita hyötyjä saavutetaan vuosikymmenessä verrattaen pienillä kustannuksilla. On surullista, että epäonnistumme usein ymmärryksessämme siitä, että maaperässä tapahtuvan luonnonmukaisen vedenvarastoinnin potentiaali on moninkertaisesti suurempi, kuin kaikkien suurten ja keskisuurten jo toteutettujen tai vielä suunnittelupöydällä olevien kasteluprojektien yhteenlaskettu kapasiteetti. Tällainen hajasijoittunut maanalainen vesivarasto on maanpäällisiin vesivarastoihin nähden paljon tehokkaampi, sillä tällöin vältytään auringon paahteessa tapahtuvalta korkealta haihdunnalta. Puiden istuttaminen tuo myöskin mukanaan monenlaisia hyödyllsiä tuotteita, joilla voidaan edistää suurten ihmismäärien hyvinvointia.

Jopa hylätyt joutomaat voidaan palauttaa terveiksi alle vuosikymmenessä. Istuttamalla samanaikaisesti lyhytikäisiä, keskipitkän elämänkaaren omaavia ja pitkä-ikäisiä kasveja ja puita on mahdollista turvata suunnitelmallisesti viljelijän ruokasato siihen saakka, kunnes siirtymävaihe päättyy pitkäikäisten hedelmäpuiden kypsyttyä satoikään. Biomassan ja maata peittävän kasvillisuuden korkeampi määrä ympärivuotisesti kiihdyttää myöskin maaperän elpymistä ja hedelmällisyyden palautumista.

Tuotanto, eriarvoisuus ja väestö

Brittivalloittajien häivyttyä Intialainen maatalous elpyi verkkaisasti. Maaseudulla, jossa 75 % Intian väestöstä eli ei ollut pulaa monipuolisesta ravinnosta. Todellinen syy "vihreän vallankumouksen" työntämiseen oli kapeassa tavoitteessa lisätä muutamien viljojen osalta kaupattavaa ylijäämää polttoaineeksi hallituksen mieleiselle teolliselle urbanisaatiolle.

Tämä uusi, loismainen viljelytapa, jota sitkeästi edistät hyödytti ainoastaan teollisuutta, kauppiaita ja vallanpitäjiä. Viljelijöiden kustannukset nousivat merkittävästi ja taloudellinen voittomarginaali kapeni. Yhdistettynä maaperän luonnollisen hedelmällisyyden eroosioon, heille ei jäänyt juurikaan mitään käsiinsä, lukuunottamatta kasvavaa velkataakkaa ja kuollutta maaperää. Useat luopuivat viljelystä. Yhä useammat haluavat tehdä niin, eläessään alati kasvavien kustannusten ahdingossa. Tämä on vähintäänkin traagista, sillä Luonto on anteliaasti lahjoittanut meille kaiken mitä tarvitaan luomuviljelyyn, joka tuottaa ennemminkin ehyttä, kuin myrkytettyä ravintoa!

Intialaisen maatalouden luonnollisen terveyden palauttaminen on polku joka ratkaisee toisiinsa liittyvät eriarvoisuuden, työttömyyden ja lisääntyvän väestön ongelmat. Maksimaalinen määrä ihmisiä voi tulla omavaraisiksi viljelyn kautta vain silloin kun tarpeelliset tuotantopanokset voidaan minimoida. Siksi viljelyn tuleekin perustua pienimpään mahdolliseen rahataloudelliseen pääomaan tai ostettuihin tuotantopanoksiin, pienimpään mahdolliseen työkalumäärään, pienimpään tarvittavaan työmäärään ja minimoituun ulkopuoliseen teknologiaan. Tällöin maatalouden tuottavuus lisääntyy kustannusten lisääntymättä. Eriarvoisuus poistuu ja väestön lisääntyminen tulee spontaanisti tarkasteluun.

Omavarainen viljely minimaalisin tai olemattomin ulkoisin tuotantopanoksin oli itseasiassa tapa jolla viljelimme menestyksekkäästi menneisyydessä. Sotien ja kolonialistisen alistamisen aikakausina viljelijämme olivat suuressa määrin omavaraisia ja tuottivat jopa ylijäämää, vaikkakin pienempiä määriä, mutta monenlaisia tuotteita. Näitä oli kuitenkin hankalampi kuljettaa pilaantumatta urbaaneille kauppapaikoille. Niinpä viljelijät painostettiin kasvattamaan kemiallisesti rahakasvien monokulttuureja, kuten vehnää, riisiä tai sokeria sen sijaan että olisivat harjoittaneet edelleen perinteistä monilajista viljelyä, joka ei vaatinut ostettuja tuotantopanoksia. Esimerkki tästä on perinteinen kuuden kasvin systeemi, joka perustuu puuvillan, kahden erilaisen hirssin ja kolmen syötävän palkokasvilajin samanaikaiseen viljelyyn samalla pinta-alalla. Tämä tuottaa myös vähäisten sademäärien seuduilla viljelijöille menestyksekkäästi enemmän satoa ympärivuotisesti ilman minkäänlaista keinokastelua tai ulkoisia tuotantopanoksia.

Yhteenveto

Toivon, että sinulla on valtaa tukea laajalle levinnyttä muutosta sekakasvustoihin perustuvaan luomuviljelyyn, puiden istuttamiseen ja metsien elvyyttämiseen (huomioiden paikalliset oikeudet) sillä se on mitä Intia tarvitsee. Olen iloinen jos saan vastata yhteenkään kysymykseen tai minuun kohdistettuun epäilyyn, mieluiten kirjoittamalla. Toivotan teidät myöskin tervetulleeksi vierailemaan maatilallani asianmukaisesti hyvissä ajoin etukäteen ilmoittaessanne. Vuosien saatossa olen laajentanut avoimen kutsuni toistaiseksi kenelle tahansa luonnollista tai luonnon mukaisesta viljelystä kiinnostuneelle vierailemaan Kalpavrukshassa minä tahansa lauantai-iltapäivänä klo 14-16 välillä.

Saatan lopuksi lisätä että tämä kirje on Bharat Mansatan englanniksi kääntämä ja se perustuu Gujaratissa käymiimme keskusteluihin.

Riippumatta siitä oletko esittämistäni näkökulmista samaa mieltä, odotan vastaustanne.

Ystävällisin terveisin,
Bhaskar H. Save

Suomennos: Luomuvegaaniverkosto