Luddite & Monkly: Suuntaa vaaroille

Vuonna 1941, kun natsit hyökkäsivät Neuvostoliittoon, Valkovenäjä valloitettiin. Saksalaiset alkoivat välittömästi tappaa juutalaisia ja pakottamaan heitä ghettoihin. Eräs perhe, Bielskit, suuntasivat puschaan, tiheään metsään. Neljä veljestä kokoontui: Tuvia, Asael, Zus, ja nuorin Aron. Aron tunsi metsän polut ja reitit parhaiten, ja toimi vanhempien veljesten viestinviejänä ja salaisena agenttina. Usein hän ei edes tiennyt kuinka löysi heidät. Hän vain tunsi missä hänen veljensä olisivat, meni tiettyyn paikkaan ja odotti heidän puikahtavan esiin puiden lomasta.
Bielskit keräsivät pian yhteen seudun kaikki selvinneet sukulaiset, yhteensä noin kahdeksantoista. He eivät tienneet kuinka selvyityisivät, mitä söisivät tai kuinka väistää saksalaiset, mutta he päättivät pelastaa niin monta juutalaista kuin vain pystyisivät.

"Rakas Yehuda,
Piileskelemme metsissä, emmekä aio antautua saksalaisille. Tuo vaimosi, joitain hyviä miehiä, ja kehitämme jotain yhdessä. Ethän epäröi. Toivon näkeväni sinut pian metsässä."
-Serkkusi Tuvia

Elokuussa 1943, kun Hitler lähetti joukkonsa metsiin tarkoituksena tappaa kaikki ryhmän jäsenet, Bielskit johdattivat kahdeksan sataa ihmistä syvemmälle metsään. Monet olivat jo iäkkäitä (Tuvia, ryhmän johtaja, julisti että pelastaisi mieluummin yhden vanhan juutalaisnaisen kuin tappaisi kymmenen saksalaissotilasta). Toivottomasti piiritettyinä he rämpivät läpi suon, korkean heinikon suojassa, keskellä suota olevalle saarelle. He pysyivät siellä kaksi viikkoa ja onnistuivat kaikki pakenemaan saksalaisilta.

Vastarintaväki rakensi kokonaisia kyliä, hankki aseita, kävi taisteluita ja harjoitti sabotaasia saksalaisia vastaan. Kaiken tämän he tekivät pienistä metsätilkuista käsin, joista jotkut olivat vain kilometrin päässä ghetosta. Usein he onnistuivat kostamaan suloisesti ja verisesti natsien kanssa yhteistyötä tehneille, jotka olivat ilmiantaneet tai murhanneet ryhmän jäseniä. Vielä merkittävämpää oli, että he tarjosivat vaihtoehdon ghettojen juutalaisille, innoittaen monia pakenemaan ja tarjoten heille suojapaikkaa paossa onnistuneille.

Metsässä oli jotain tuttua, ja pahimmassakin tapauksessa saatoimme paeta puiden kätköön.
-Tuvia Bielski

"Mitä väliä sillä on jätämmekö gheton tai emme? Jos me kuitenkin kuolemme pian, miksi emme vain kuolisi täällä?" sanoi eräs mies joka oli vastikään menettänyt tyttärensä - ja ilmeisesti myös halun elää. Jotkut ihmiset ghetoissa olivat huolissaan paleltumisvaarasta, jos he eläisivät ulkona metsissä läpi talven. Mutta ne jotka metsään tulivat, ymmärsivät siellä piilleen voiman.

Ghettoihin verrattuna se tuntui taivaalta. Metsässä olimme vapaita. Muuta en osaa sanoa. Meillä oli vapaus.
-Charles Bedzow

Sodan loppuun mennessä lähes kaikki juutalaiset lähiseudun ghetoissa oli tapettu, mutta 1 200 selvisi metsässä.

--
Laurel Ludditen ja Skunkly Monklyn kirjasta "Fire and Ice", s.115-116.