Kyyneleitä Länsi-Papualta - heimokansojen viesti maailmalle
Alkuperäisväen vastarinta | perjantai, 8.09. 2006 @ 19:11
Katselukertoja: 2 376
Länsi-Papua on Australiasta pohjoiseen sijaitsevan Uuden-Guinean saaren läntinen puoli.
- Länsi-Papuan heimokansat kamppailevat ensisijaisesti itsenäisyyden saamiseksi Indonesian raa'an hallinnon alaisuudesta.
- Toiseksi, kamppailemme luontomme, kulttuurimme ja ympäristömme puolesta.
- Kolmanneksi, haluamme vapaaksi muista taloudellisista, luontoamme ryöväävistä kolonisointihankkeista.
Länsipapualaiset ovat etnisesti melanesialaisia, eivät aasialaisia, australialaisia, polynesialaisia tai muita ryhmiä, vaan 100% melanesialaisia. Maantieteellisesti Länsi-Papua on lumihuippuista vuoristoa ja trooppista sademetsää.
Länsi-Papua koostuu 250:stä eri heimosta ja kielestä, jokaisella heimolla on oma kulttuurinsa. Kamppailemme maan puolesta, oman maamme, sillä maa on äitimme ja metsä varantomme, koska metsä antaa meille elämän ja kaiken mitä tarvitsemme.
Kun katsomme nyt Länsi-Papuaa, huomaamme että lähes kaikki on katoamassa, kaikki mitä meillä on. Meitä ihmisiä esimerkiksi tapetaan, puut kaadetaan, hyvin, hyvin nopeasti, ja se tuhoaa meidät ja tapamme elää.
Emme halua kehitystänne missään muodossa, koska kehitys tuo mukanaan isoja ongelmia heimomaailmaan.
Jättäkää meidät rauhaan, mitä tahansa me olemme, sillä me tiedämme mitä me olemme - olemme tienneet jo tuhansia vuosia. Olemme asuttaneet koko Melanesian alueen, etenkin Länsi-Papuan, kauan ennen kuin teidän sivilisaationne oli edes syntynyt.
Kun läntinen sivilisaatio tuli maailmaamme - tuoden mukanaan kaiken niin sanotun kehityksen - se alkoi tuhota luonnollista elämäntapaamme.
Aiemmin esivanhempamme elivät sovussa, kunnioittaen toisiaan. Me kunnioitamme luontoamme, kunnioitamme tapojamme ja olemme myös varmoja siitä mitä meillä on. Nyt näemme kaiken kuitenkin hyvin eri tavalla, koska läntiset lähetyssaarnaajat toivat uusia kulttuureita ulkopuolisesta maailmasta. Niinpä meidän kulttuurimme, maailmamme, nyt katoaa.
Sen takia haluamme vain yksinkertaista elämää.
Emme ole kiinnostuneita kehityksestä
Emme ole kiinnostuneita läntisestä elämäntavasta
Emme halua enempää kansamme kolonisaatiota
Emme halua sivilisaatiotanne
Jättäkää meidät rauhaan!
Benny Wenda
Kotekan heimoneuvoston johtaja
BennyWenda [at] fPcN-global [dot] org














