Vaistonvarainen väkivalta, oikeutettu väkivalta?

Keskustelin ystävän kanssa vallankumouksellisesta väkivallasta; hän kannatti oikeutta vahingoittaa tai tappaa itsepuolustukseksi, laajennettuna koskemaan jokaista murhaaviin käytäntöihin osallista valtion tai yhtiön toimihenkilöä. Koitin ilmaista miksi kyseinen ajatus ei tuntunut hyvältä. Ystäväni oli niskan päällä - loppujen lopuksi, jos on hyväksyttävää käyttää väkivaltaa sotilasta tai yhtiön palkkasoturia vastaan näiden murtautuessa kotiisi häätämään, vangitsemaan tai tappamaan sinut, miksi ei saisi käyttää väkivaltaa heidät lähettäneitä kenraaleja tai yritysjohtajia vastaan?

Uskon itsepuolustuksen olevan kaikkien elävien olentojen luontainen oikeus, ja uskon myös täydellisen pasifismin olevan mahdollista vain alistetussa valtioyhteiskunnassa, mikä on pitkään kannattanut passiivisen kansalaisuuden ideaa yhdessä auktoriteetin harjoittaman väkivallan laillisuuden kanssa. Toisaalta taas tunnen väkivallan olevan väärin, että jonkun vahingoittaminen, jopa pahimman suuryhtiön kusipään, on jollain tasolla kärsimyksen lähde, vaikka he saisivatkin vain ansionsa mukaan. Anarkisteille väkivalta on, tai ainakin sen tulisi olla, ongelmallista myös taktisella tasolla. Kaikessa väkivallassa on autoritaarisuutta. Se on lähes näkymätöntä heikomman osapuolen taholta, kunnes osat vaihtuvat ja alistetusta tulee alistaja. Jos väkivalta on välttämätöntä voiton saavuttamiseksi, onko se välttämätöntä myös sen säilyttämiseksi?

Osasyy sille miksen kyennyt ilmaisemaan vaivautuneisuuttani ja kumoamaan ystäväni näkökantaa, oli siinä että olin lähes samaa mieltä hänen kanssaan. Loppujen lopuksi vain päivää aiemmin olin saanut kunnon naurut lukiessani kahdesta Woomeran vastaanottokeskuksen vartijasta, jotka saivat huolella turpaan vangittuja turvapaikanhakijoita vapauttaneilta naamioituneilta anarkisteilta. Jollain tavalla sitä on surullista ajatella: joku köyhä, tyhmä robotti "tekemässä vain työtään," leukaperät paskana, polvilumpio murskana ja nenä auki, ihmettelemässä mitä helvettiä äsken tapahtui - eikö hän vain puolustanut isänmaataan, tehnyt mitä hänelle oli opetettu olevan oikein? Mutta toisaalta on äärimmäisen tyydyttävää ajatella kuinka sen lisäksi, että jotkut vangitut ihmiset voivat nyt juosta vapaina, myös muutamat siat saivat pieniä maistiasia päivittäin käyttämästään väkivallasta.

Vanginvartijoiden tapaus tuntuu varsin selvältä. He käyttivät väkivaltaa ihmisten vangitsemiseen, joten jotkut anarkistit käyttivät väkivaltaa - ei tarpeettomasti, vain sen verran mitä oli välttämätöntä - vapauttaakseen osan näistä ihmisistä. Voimme kutsua tätä oikeutetuksi väkivallanteoksi, emmekä kuitenkaan puhu nyt suorasta itsepuolustuksesta, vaan jonkun toisen itsepuolustukseksi käytetystä väkivallasta. Mihin siis vedämme rajan? Onko myös oikeutettua käyttää väkivaltaa päättäjien - äänestettyjen tai nimitettyjen - häiritsemiseen ja estämiseen, sillä he lähettävät turvapaikanhakijat vangittaviksi? Ja mites niiden yritysten johtokunnat jotka rakensivat vankilarakennukset, tai valmistivat aseet ja muut vartijoiden käyttämät työkalut? Se todellakin tuntuu oikeutetulta - ei kaikkea paskaa kannata etulinjan possujen päälle kaataa. Jos poliitikot ja yritysjohtajat tuovat sodan koteihimme, ja etelän ihmisten koteihin, eikö ole täysin oikeutettua viedä sota myös heidän koteihinsa? Ongelma onkin juuri siinä että se olisi oikeutettua. Kaikkialle ulottuvan väkivallan ja epäoikeudenmukaisuuden globaalissa maailmassa voi siirtää rajaa edemmäs ja aina vain edemmäs, kunnes päästään puolileninistisen, kaikkien "vastavallankumouksellisten" järjestelmällisen tuhoamisen täysin oikeutetulle kynnykselle.

Ymmärrettyäni tämän, ja hyväksyttyäni sen, minulla oli lopulta vastaus ystävälleni. Kyse ei ole siitä mihin vedämme rajan määrittämään "oikeutettua" väkivaltaa, vaan siitä että ylipäätään vedämme rajan. Tämä koko globaali järjestelmä on kimpussamme, tappaen ihmisiä, tuhoten planeettaa. Itsepuolustuksen ideaa, käsiteltynä järjen tasolla, voitaisiin käyttää oikeuttamaan väkivaltaa lähes ketä tahansa järjestelmän sisällä toimivaa vastaan. Asian ydin on siinä että väkivalta on julmimmillaan silloin kun se on järkevä teko - valtiot, läntinen tiede, kuolemanrangaistus ja hallitukset ovat riittävän hyvin osoittaneet tämän periaatteen. Jäljittäessämme henkilön yhteyksiä erilaisiin yhtiöiden tai valtioiden murhan ja ympäristötuhon mekanismeihin, yrittäen päättää ovatko he oikeutettuja kohteita itsepuolustukselle, riisumme heiltä ihmisyyden, perusolemuksen elävänä olentona, muuttaen heidät vain vallan virkailijoiksi. Suurin väkivalta tapahtuu metafyysisellä tasolla päässämme, vähätellessämme ja sivuuttaessamme jo etukäteen mahdollisesti tuottamamme kivun.

Jos joku hyökkää minua vastaan, valmiina tappamaan tai vangitsemaan minut, ei minun tarvitse yrittää jäljittää niiden yhteyksiä laajempaan väkivallan järjestelmään, eikä minun tarvitse tehdä järkevää päätöstä siitä onko itseni puolustaminen voimalla oikeutettua. Jos paska osuu kunnolla tuulettimeen, kaikki kortit lentävät pöydälle ja kaikki siviilihallituksemme demokraattiset teeskentelyt lentävät sivuun vallankumouksellisessa hetkessä milloin kaikki tietävät puolensa. Minun ei tarvitse rakentaa oikeutusta todistamaan itselleni kuinka eliitti palkattuine roistoineen aikoo käyttää väkivaltaa minua vastaan, jos vain annan heidän tehdä niin. Itsepuolustus tapahtuu perstuntumalta - se on vaisto - ja järjen käyttäminen väkivallan oikeutuksen päättämiseen on vaistojen hillitsemistä, sekä elämän, kuoleman ja kivun asettamista alueelle missä niitä ei voida täysin arvostaa.

Yhtiöt ja valtiot tappavat ihmisiä joka päivä. Suurimmalla osalla maapalloa on avoimen sodankäynnin ilmapiiri. Meidän täytyy tapella vastaan. Tunnistan mahdollisen tarpeen väkivallan käyttöön ja jonkun vahingoittamiseen itseni ja muiden vapauttamiseksi. Mutta sen tulisi olla vaistonvaraista. Minun ei tulisi poissulkea syyllisyyden mahdollisuutta ennaltaehkäisevillä järjen taikatempuilla. Jos pahimmassa tapauksessa joutuu tappamaan jonkun, tulisi heille antaa ainakin sen verran kunnioitusta että sallii itsensä itkeä sen vuoksi mitä on mennyt tekemään. Ja jos ei voi tuntea myötätuntoa, minkä vuoksi ylipäätään taistelee?

- ystävä

Alkuperäisteksti: Green Anarchy #15, s.11