Luo tunnus!
Kirjaudu
lauantai, 11.02. 2012 @ 10:26
 
Lisää Facebook-sivustolle

Kivet osaavat puhua

BOLIVIA JA ETELÄ-AMERIKAN LULAISOITUMINEN

Jesús Sepúlveda

Keskustellessani noin vuosi sitten erään bolivialaisen ystäväni kanssa USA:n kulttuurista ja modernista teollisesta kompleksista, hän huomautti minulle yllättyneenä, että on olemassa ihmisiä jotka eivät usko kivien olevan eläviä. Hän mainitsi tämän esimerkkinä vieraantumisesta - sillä hän tiesi että kaikki oliot tällä planeetalla ovat eläviä luonnoksia, jopa kivet. Eikä sen tietäminen ollut hänelle mikään ihmeellinen juttu; päin vastoin, se oli vain terveen järjen mukaista.


Hämmästys, joka seurasi siitä oivalluksesta että jotkut ihmiset eivät näe kivien elävän, on selkeä esimerkki kahden maailmankuvan yhteentörmäyksestä. Kuten Carolyn Merchant esitti 80-luvun alussa, eurooppalainen rationalismi ja länsimainen tiede - nojaten lupauksiinsa edistyksestä - tekivät luonnosta elottoman saadakseen ylemmyyteen perustuvan ideologian vallitsevaan asemaan (The Death of Nature, 1983). "Animismiksi" nimettiin sellaiset ei-länsimaiset, holistiset, maanläheiset näkemykset, jotka pitävät maata elävänä organismina. Latinalaisessa Amerikassa viime vuosikymmenen aikana koettu kuohunta on seurausta näiden kahden avoimessa vuorovaikutuksessa toimivan samanaikaisen Weltanschaungin osittaisesta limittymisestä. Ensimmäisen maailman kapitalisti-globalisoijat, Toisen maailman teolliset kommunistit ja Kolmannen maailman kehittäjät ovat lyömässä voimiaan yhteen - omista eroavista agendoistaan huolimatta - sodassaan Neljättä maailmaa vastaan, joka puolestaan ei pyri avohakkaamaan muinaisia vainajien asuttamia metsiä, patoamaan jokia, myrkyttämään maita, orjuuttamaan ihmisiään tai myymään heitä rahasta. Kivet elävät ja niissä asuu henkiä - kiviä kuumennetaan hikimajoissa koska ne edustavat esivanhempia, jotka tuovat meille vastauksia. Sitten vannomme heille valamme, tulemme yhteen ja paranemme. Länsimainen järki ei tunne vastaavaa käytäntöä. Lännelle tämä on taikauskoa.

George Manuelin tapaan Ward Churchill viittaa käsitteellä Neljäs maailma alkuperäiskansoihin, joiden maat mahdollistavat teollistettujen Ensimmäisen ja Toisen maailman sekä teollistuvan Kolmannen maailman olemassaolon ("The New Face of Liberation", 2004). Churchill toteaa, että millä tahansa maa-alueella, jolla sijaitsee kansallisvaltio, on hallitsijoiden ja heidän teollisten houreidensa tukahduttama Neljäs maailma. Siksi Neljännen maailman vapautuminen merkitsee aina valtiorakenteen ja sen sotilaallisen maanomistusvallan hävittämistä. Alkuperäiskansojen vapautuminen voi joskus olla täysin vastakkainen suhteessa Kolmannen maailman vapauttajien pyrkimyksiin, joissa keskitytään usein edistyksellis-sosialistisiin ohjelmiin ja nostetaan valtio keskeiseen rooliin.

Kävellessäni La Pazin Noitatorin läpi - seuraavana päivänä sen jälkeen kun barrikadit oli poistettu kaduilta tämän vuoden tammikuussa - oivalsin kuinka syvästi länsimainen näkökulma on istutettu mieleeni. En voinut todella ymmärtää tuolla merkillisellä torilla tarjottujen erilaisten amulettien ja taikakalujen merkitystä. Ymmärsin että tapani havaita todellisuutta on muovattu ja koulittu yhden tietyn tulkintamallin mukaan - sellaisen, joka standardisoi maailman käsitteen sopeuttaakseen meidät maailmaan, jossa hegeliläinen herra-orja -dialektiikka edelleen vallitsee. Tämä on hallinnan logiikkaa, La Politiquen piiriä.

Andien maailmassa kaikki elää. Elävien olentojen luontoa1 ilmaistaan salaperäisessä ja symbolisessa muodossa tulkittavaksi. Tämä symbolinen maailma ei ole olemassa palvellakseen etuoikeutettujen kastia, vaan selventääkseen elämän merkitystä maailmankaikkeuden elävässä verkossa. Aurinko, taivas, tähdet, vuoret, pilvet, kaikki luonnon elementit ovat elämän kulussa selitettäviksi tarkoitettuja symboleita. Planeetta on luonnon puutarha - samaan aikaan villi ja meidän olemassaolomme vaikutuspiirissä - jossa tietoisuutemme kasvaa ja tervehtyy; yhteiskunnallis-öljyteollisen kaupunkikompleksin ollessa puolestaan skenaario jossa me olemme täysin hukassa nyt, aina ja iankaikkisesti.2.

John Zerzan on arkeologisen aineiston pohjalta arvellut, että "rituaalin ja järjestelmällisen sodankäynnin välillä saattaa olla yhteys" (On the Origins of War:2005). Symbolinen kulttuuri juontuu rituaalista, joka ilmaantui ilmeisesti varhaisen kivikauden lopulla (myöhäispaleoliittisella kaudella). Sivilisaatio, hierarkkinen työnjako ja kesyttäminen tulivat myöhemmin, suunnilleen noin 10 000 vuotta sitten, nuoremmalla (neoliittisella) kivikaudella. Siitä alkaen "symbolisen imperialismi" on ulottunut kaikkiin yhteiskunnallisen elämän inhimillisiin ulottuvuuksiin. Järjestelmällinen sodankäynti edustaa sivilisaatiota ja sen standardisoinnin käytäntöä kiteytettynä. Ihmiset elivät kuitenkin kesyttöminä, mutta symbolisen ulottuvuuden kanssa, ainakin 40 000 vuoden ajan. Vanhimmat antropologien dokumentoimat luolamaalaukset ovat varhaisen kivikauden loppupuolelta Australiasta, noin 50 000 vuoden takaa.

Lännen kaikkialle tunkeutuva symbolinen ajattelu perustuu Logokselle, joka muovaa välineellistä järkeä, ja se on hyvin erilaista kuin Australian aboriginaalien ja muiden maanosien alkuperäiskansojen symbolismi. Shamaanit kuljeskelevat Amazonin seuduilla sovussa viidakon kanssa löytääkseen jonkun tietyn sairauden hoitoon tai muihin tarkoituksiin sopivan sienen tai liaanin tai kasvin. Mapuche Machit käyttävät enkelinpasuunoita (brugmansia sanguinea) saadakseen ihmisten parantamiseen tarvittavia unia ja näkyjä. Niitä tulkitaan symbolismin avulla. Amazonin kansat ovat perinteisesti keräilijöitä. Mapuchet olivat metsästäjiä ja paimentolaisia. He ylittivät Andit Argentiinasta Chileen, ja sekoittuivat alueella ennestään eläneiden puutarhaviljelijöiden ja kalastajien kanssa.

Yhdysvaltalaisen arkeologi Tom Dillehayn ja Chileläisen geologi Mario Pinon mukaan mantereen vanhin ihmisasutuskeskus oli Monte Verde II:ssa Etelä-Chilessä. Vuonna 1976 he löysivät 33 500 vuoden takaisia lääkekasveja, kiviä ja esineitä 35 kilometriä lounaaseen Puerto Montt'ista sijaitsevasta paikasta. Vaikka löytö kyseenalaistaa nykyiset teoriat mantereen väestöstä, vahvisti Philadelphiassa majaansa pitävä U.S. Society for the Progress of Science sen vuonna 1998.

Myöhemmin, sata vuotta ennen Pizarron ja konkistadorien saapumista, käyttivät Inkat orjia sekä kesytettyjä laamoja ja alpakoita - vicuñat ovat edelleen villejä - luodakseen imperiuminsa, joka päättyi eurooppalaisten tuloon. Kolonisaatio ja valloittaminen alistivat Amerikan mantereen Espanjan imperiumille ja panivat näin alulle varhaisen globalisaation prosessin.


Ihmiset joko kuolevat sukupuuttoon tai selviytyvät eläen maan kiertokulkujen mukana. Kesän symboli on sadonkorjuu, talven symboli puolestaan on talvehtimispaikkaan asettuminen ja tulenteko. Andilaisessa maailmanselityksessä symbolit eivät ole todellisuuden representaatioita jotka välittäisivät välitöntä kokemusta, vaan merkkejä jotka mahdollistavat luonnon tahdon lukemisen. Symboli ei ole pelkkä representaatio, vaan se on tulkinta elämänvoimasta, joka edellyttää tasapainossa oloa luonnon itsensä ja kaikkien sen elementtien kanssa. Andilaiselle symbolismille taloudellinen voitto, tehokkuus, edistys ja kiihdyttäminen ovat tyhjiä käsitteitä. Tässä maailmassa elämässä on kyse jostain muusta. Jos ei kuule kivien muminaa, ei voi mitenkään kommunikoida tämän salaisen maailman kanssa. Andien ihmiset pakotettiin puhumaan espanjaa, mutta he puhuvat edelleen äidinkieliään (Aymaraa ja Quechuaa pääasiassa). Tällaisen näkemyksen ymmärtämiseksi ei ole syytä opetella heidän kieltään tai kulttuuriaan. Kyse on sen sijaan itsensä pois-länsimaalaistamisesta ja pois-modernisoinnista, joka tuottaa muutoksen aivokuoressa ja omassa mielenmaisemassa.

On mahdotonta sovittaa sandaalia elefantin jalkaan, kuten Oregonin yliopiston professori ja kirjailija Rob Proudfoot asian ilmaisi epämuodollisessa keskustelussa erään opiskelijan kanssa. Alkuperäiskulttuurien tavalla käsittää aika kehämäisenä ei ole risteyskohtaa länsimaisen sivilisaation suoraviivaisen aikakäsityksen kanssa. Molemmat käsitykset voivat olla olemassa yhtaikaa eri tasoilla. Kun ne koskettavat toisiaan syntyy konflikti, ja tavallisesti paljon ihmisiä kuolee. Juuri tämä on meneillään Boliviassa.


Länsimaisen mittapuun mukaan Bolivia on yksi Latinalaisen Amerikan köyhimmistä maista. Vakaa hallitus on tuntematon käsite, ja hallitusten vaihtumisen välissä olevat hallituksettomat ajat venyvät. Kuten monissa muissakin latinalaisen Amerikan paikoissa, moderni ei koskaan saanut tuulta purjeisiinsa.

Chileläinen professori J. huomauttaa, että Bolivian poliittinen umpikuja on seurausta poliittista valtaa koskevista konflikteista ("Bolivia: crónica de la revolución no viene" ja "Bolivia: el fin de la alternativa reforma o revolución" osoitteessa www.pieldeleopardo.com). Poliittisten ratkaisujen sandaalia yritetään tunkea Andien ylänköjen3 todellisuuteen sekä Bolivian tärkeimmän ammattiliiton (Bolivian työläisten liitto, COB) insurrektionistisen strategian että trotskilaisen Kohti sosialismia -liikkeen (MAS) vaalistrategian avulla. Bolivian kansan pantua viralta kaksi presidenttiä kahden vuoden aikana (Gonzalo Sánches de Losada lokakuussa 2003 ja Carlos Mesa kesäkuussa 2005), Bolivian yhteiskuntajärjestelmä on ollut kriisissä. Jenkkien mies Imperiumin liiketoimien jatkajaksi on uusliberalisti Jorge Tuto Quiroga - jonka taktiikka maan hallitsemiseksi olisi tukahduttaminen. Sánchez de Losada yritti samaa taktiikkaa eikä onnistunut. Mesa oli säädyllisempi. Hän ei tukahduttanut. Lisäksi maassa on käynnissä balkanisaatio, ja taantumuksellinen Santa Cruzin alue yrittää itsenäistyä irti kansallisvaltiosta. Bolivialla on vettä ja kaasua, eikä monikansallisilla suuryhtiöillä ole varaa menettää aluetta hallinnastaan. Pari kuukautta sitten Yhdysvaltain merijalkaväki avasi strategisessa siirrossaan uuden sotilastukikohdan Paraguayhin - erääseen monista Boliviaa ympäröivistä sisämaan valtioista. Kokan viljelijät, El Alton ja muiden paikkojen eri alkuperäisryhmien paikalliset kokoukset ja campesinot jatkavat taistelua autonomian ja yhteisöjen paikallisen vallan puolesta.

Nämä spontaanit ja orgaaniset liikehdinnät ovat saaneet voimansa tuntoon Bolivian kansan, joka pelotta haastaa kaikki auktoriteetit ja tuntee ylpeyttä omasta alkuperäisyydestään. Kansallisvaltion pelastamiseksi nimitettiin Korkeimman oikeuden ylituomari Eduardo Rodríguez siirtymäajan presidentiksi. Mutta selkkaus ei laannu. Solares, Bolivian työläisten liiton johtaja, esitti selkkauksen keskittämistä YK:n tuen sekä Brasilian ja Argentiinan avulla. Kongressiedustaja ja MAS:n trotskilainen johtaja Evo Morales kiirehtii vaaleja institutionalisoidakseen kriisin4. Samaan aikaan väliaikaiset autonomiset alueet - Hakim Bey'ta lainatakseni - ovat vahvistumassa, juurtumassa ja muuttumassa pysyvämmiksi. Tämä tilanne toimii epäilemättä paikallisen autonomian eduksi, vapauttaen ihmisten mielikuvituksen Eurooppa-keskeisestä Logoksesta ja vahvistaen ei-länsimaista, alkuperäistä elämänrytmiä.

Bolivialainen autonomia-liike menee institutionaalisia ratkaisuja sekä hierarkkista ja pystysuuntaista päätöksentekoa pidemmälle. Se on ennakkotapaus Neljännen maailman vapautumisesta, ja leviää nopeasti. Sucumbíosin ja Orellanan alueella Ecuadorissa asuva Amazonin väki on osoittanut mieltään alueen militarisointia, kemiallisia ruiskutuksia, Plan Colombiaa ja heidän pitäjiinsä5 tuotua väkivaltaa vastaan. Tässä kuussa (elokuu 2005) Mapuchet laittoivat liikkeelle kulkueen Temucosta Santiagoon, yrityksenään tulla tunnustetuksi kansana ja saada edustus kansalliselle tasolle. Ihmiset Chiapasissa ovat antaneet tukensa ja pitäneet elossa Zapatista Caracoles -keskukset itsenäisyyden ja itsehallinnon muotona.

Kun alkuperäiskansat ottavat aloitteen ja pakottavat oman maailmankuvansa törmäykseen modernin, standardisoidun, länsimaisen Logoksen kanssa, koko kansallisvaltion varaan perustettu institutionaalinen rakenne horjuu. Luultavasti Bolivian eliitti pyrkii vakauttamaan instituutiot uudelleen ja pelastamaan kansallisvaltion. Sosialidemokraattiset, vasemmistolaiset ja sosialistiset hallitukset ovat nousemassa virkoihin kaikkialla Etelä-Amerikassa toimiakseen yhteiskunnallisina pehmusteina ja antaakseen mailleen näennäisen vakauden kasvot, jotta eliitti voisi säilyttää hallintansa ja jatkaa tavanmukaista uusliberalistista bisnestään: Lagos Chilessä, Lula Brasiliassa, Kirchner Argentiinassa, Tabaré Vásquez Uruguayssa, Palacio Ecuadorissa, ja - jossain määrin - Chávez Venezuelassa.

Viime kuussa Lulan hallinnon asiantuntijat tapasivat Evo Moralesin. Ilmeisesti uuden hallituksen ohjelma on nyt laadittu. Se mikä hieman aiemmin, sotilasdiktatuurien aikaan, ilmensi ihmisten halua valita vasemmistolaisia hallituksia, näyttää nyt olevan niin uusliberalistien kuin marxistis-sosialististenkin tahojen taktiikka alkuperäiskansojen suunnalta tulevan kasvavan paineen pysäyttämiseksi. Sitkeää vastarintaa eurooppalaista - ja nyt amerikkalaista - tunkeutumista vastaan on ollut yli 500 vuoden ajan. Anti-Kolumbus -päivä nousee kaikkialla mantereella. Mayat ennustivat Viidennen Auringon päättyvän vuonna 2012. Tämä saattaa hyvinkin osua yhteen silminnähtävien ja päivittäisten ekokatastrofien sekä dramaattisen - jos ei täydellisen - teollisen energiavarannon supistumisen kanssa. Kukaan ei tiedä mitä Viidennen Auringon loppu merkitsee, paitsi kivet, jotka mumisevat sillä symbolisella kielellään, jota meidän on opittava kuulemaan.

Eugene, elokuu 2005.

KÄÄNTÄJÄN HUOMAUTUKSET
[1] anima: kunkin olennon oma (sisäinen) luonto tai tahto, luonne; henki, sielu; sisu.
[2] Kirjoittaja käyttää tässä ironiseen sävyyn katolisesta maailmasta peräisin olevaa latinankielistä ilmaisua persecula seculorum, joka merkitsee jotakuinkin samaa kuin iäisyydestä iäisyyteen.
[3] altiplano
[4] Morales valittiin Bolivian presidentiksi 22.tammikuuta 2006
[5] bioregion. Vaikka tämä ei olekaan millään muotoa vakiintunut käännös, vastaa pitäjä mielestäni parhaiten niitä merkityksiä joita käsite bioregion pitää sisällään. Vielä aivan modernin kynnyksellä olivat pitäjät niin materiaalisesti kuin kulttuurisestikin suhteellisen autonomisia - ainakin nykyiseen teollisesti tuotettuun tavara- ja kulttuurimassaan verrattuna - vaikkakin sisäisesti (mm. herrasväkeen ja rahvaaseen) vahvasti jakautuneita yhteisöjä. Ja aivan oma lukunsa ovat muinaiset, varhaisen valloituksen aikaa (patriarkaatin ja kristinuskon vaikutuksen ulottumista) edeltäneet keräilijä-pyytäjät, joiden (neljännen)maailmankuvassa pitäjä epäilemättä merkitsi jotain paljon syvällisempää kuin vain tiettyä fyysistä aluetta.
*Hyperlinkit ovat kääntäjän lisäämiä.

***
Alkuperäisteksti: Green Anarchy #21, s.26

Trackback

Trackback URL for this entry: http://takku.net/trackback.php/20060313173637171

No trackback comments for this entry.

1 kommentti(a)

Allaolevista kommenteista on vastuussa vain niiden kirjoittaja. Sivusto ei ole vastuussa niistä.
Kivet osaavat puhua
Anonyymi, sunnuntai, 26.03. 2006 @ 02:09
Bolivian työläisten federaatio (COB), lukiolaisten liitto (FES) kaivostyöläisten liitto (FSTMB) ja monet muut tuntuvat vaativan avoimessa kirjeessään presidentti Evo Moralesille kansallista yhtenäisyyttä, luonnonvarojen kansallistamista ja resurssien uudelleenjakoa. Tämän he väittävät olevan myös alkuperäisväen etu.

Kirje englanniksi löytyy täältä:
http://psrdc.org/correspondencia.htm, kohdasta

Bolivia. Carta Abierta de Jaime Solares, Secretario General de la Confederación Obrera de Bolivia (COB) al Presidente de la República Evo Morales.

Yleistä sivuista

Takku on tee-se-itse mediaprojekti, joka sanojen voimalla haluaa rohkaista meitä tavallisia ihmisiä välittömään, puolue-, ammattiliitto- ja järjestötoiminnasta riippumattomaan kapinaan (itse)tuhoisaa (epä)todellisuutta vastaan... Lue lisää

Miten osallistua

Takun toiminta perustuu käyttäjien lähettämään sisältöön. Kuka tahansa voi osallistua sisällön tuottamiseen ilman käyttäjäksi rekisteröitymistä... Lue lisää

Käyttäjiä paikalla

Vieraita sivustolla: 13

Tapahtumat

Pääkalenteri

lauantai 11.02.2012

Miete

Varo, työläinen! Älä merkitse veljiäsi, niitä joita he kutsuvat varkaiksi, murhaajiksi, huoriksi, kumouksellisiksi, vangeiksi, huonon maineen tahralla. Älä kiroa heitä, älä heitä lokaa heidän päälleen, säästä heidät kohtalokkaalta iskulta. Etkö näe miten sotilas nyökyttelee sinulle, tuomari kutsuu sinua todistamaan, rahanlainaaja hymyilee sinulle, pappi kannustaa, ja poliisi yllyttää sinua?
E.Coerderoy

Oma tunnukseni





Rekisteröidy uutena käyttäjänä
Unohtuiko salasana?

-


Mediakeskus


Uutisia ja ajankohtaista maailmalta

15M Suomi

15M Suomi

Vallattomia ääniä Tampereen kaduilta banneri

Vallattomia ääniä Tampereen kaduilta -feed

JKLDiy

fifi

Hyökyaalto

Vallankumouksen hedelmiä

Väärinajattelija

Wikikko

Mustan Kanin Kolo

Hirvitalo

Vastavirta