Luo tunnus!
Kirjaudu
lauantai, 11.02. 2012 @ 20:16
 
Lisää Facebook-sivustolle

KinoSquat poikkeustilaan!

Pariisista eri puolille Ranskaa ja sieltä rajojen yli levinneet mellakat ovat yllättävä murtuma työtä tekevän ja kauppaa käyvän Euroopan uinuvassa arjessa. Vaikka tilanne näyttäisikin jo olevan laantumassa, on tämä varsin rajoittunut kapina osoittanut, kuinka ohut ja haavoittuvainen tämän tsydeeminTM siloiteltu pinta todella onkaan. Tilanteen poikkeuksellisuus heijastuu myös ohjelman muutoksena KinoSquatissa, joka siirtää Alkuperäisväen kamppailut -esityksen viikolla eteenpäin. Sen sijaan tänä sunnuntaina esitetäänkin elokuvia, jotka eri tavoin peilaavat siirtolaisväestön arkea Ranskassa.


Jotta alkuperäiskansat sekä siirtolaisuuden ja pakolaisuuden taustat eivät täysin unohtuisi, esitetään lisäksi raportti bushmannien tukalasta tilanteesta Botswanassa, jossa hallitus on timanttibisneksen innoittamana pakkosiirtämässä näitä kymmeniä tuhansia vuosia kotiseutunsa kanssa sovussa eläneitä ihmisiä pois kehityksen tieltä. Presidenttiin henkilöityvä valtio esittää itsensä hyväntekijänä, joka jalomielisyyttään tarjoaa bushmanneille sivistystä. Bushmannit puolestaan ovat tyytyväisiä elämäänsä nykyisellään, ja vastustavat valtion väkivaltaista "apua".

MYÖHEMMÄSTÄ OHJELMISTOSTA

Aiemmin luvattu huume-teema siirtyy myöhempään ajankohtaan. Älä osta mitään ja Varasta jotain -päivien jälkimainingeissa KinoSquat esittää su 27.11. Guy Debordin elokuvan Spektaakkelin yhteiskunta. Myös tällä elokuvalla on varsin läheinen yhteys levottomuuksiin Pariisissa: Debordin ja Situationistisen Internationaalin ajatukset olivat keskeisiä innoittajia vuoden 1968 opiskelijaprotesteissa ja niitä seuranneessa yleislakossa, joiden seurauksena vallankumous näytti yllättäen mahdolliselta - ensimmäistä kertaa myöhäiskapitalistisen länsimaan puitteissa... Spektaakkelin yhteiskunnan ohella näytetään CrimethInc. tuotantoa oleva lyhäri Miksi rakastan varastaa suurten ketjujen myymälöistä.

takku.rbgi.net/kinosquat

Trackback

Trackback URL for this entry: http://takku.net/trackback.php/20051110032530225

No trackback comments for this entry.

Yleistä sivuista

Takku on tee-se-itse mediaprojekti, joka sanojen voimalla haluaa rohkaista meitä tavallisia ihmisiä välittömään, puolue-, ammattiliitto- ja järjestötoiminnasta riippumattomaan kapinaan (itse)tuhoisaa (epä)todellisuutta vastaan... Lue lisää

Miten osallistua

Takun toiminta perustuu käyttäjien lähettämään sisältöön. Kuka tahansa voi osallistua sisällön tuottamiseen ilman käyttäjäksi rekisteröitymistä... Lue lisää

Käyttäjiä paikalla

Vieraita sivustolla: 13

Tapahtumat

Pääkalenteri

lauantai 11.02.2012

Miete

Networks do great harm by appearing enough like real communities to create expectations that they can manage human social and psychological needs. The reality is that they cannot. Even associations as inherently harmless as bridge clubs, chess clubs, amateur acting groups, or groups of social activists will, if they maintain a pretense of whole friendship, ultimately produce that odd sensation familiar to all city dwellers of being lonely in the middle of a crowd. Which of us who frequently networks has not felt this sensation? Belonging to many networks does not add up to having a community, no matter how many you belong to or how often your telephone rings.
John Taylor Gatto
We Need Less School, Not More 

Oma tunnukseni





Rekisteröidy uutena käyttäjänä
Unohtuiko salasana?

-


Mediakeskus


Uutisia ja ajankohtaista maailmalta

15M Suomi

15M Suomi

Vallattomia ääniä Tampereen kaduilta banneri

Vallattomia ääniä Tampereen kaduilta -feed

JKLDiy

fifi

Hyökyaalto

Vallankumouksen hedelmiä

Väärinajattelija

Wikikko

Mustan Kanin Kolo

Hirvitalo

Vastavirta