Luo tunnus!
Kirjaudu
lauantai, 11.02. 2012 @ 19:29
 
Lisää Facebook-sivustolle

Joe Carr: Tunnelmia Irakista

Joe Carr

Joe Carr on amerikkalainen aktivisti yhdysvaltain keskilännestä. Hän on käynyt Israelissa useaan otteeseen avustushommissa Palestiinassa. Tällä kertaa hänet kuitenkin käännytettiin Israelin rajalta, minkä seurauksena hän lähti Irakiin katsomaan mitä siellä tapahtuu. Joe Carrin raportteja voi lukea Infoshop News -sivustolta englanniksi.

28.5.2005

Falluja: luonnoton katastrofi

Tänään tein jotain mitä harvalla ulkomaalaisella on ollut kanttia tehdä, menin Fallujaan.


Falluja on täysin amerikkalaisten joukkojen saartama. Ainoat tiet sisään tai ulos on mennä jonkun neljästä varsin rajoittavasta tarkistuspisteestä läpi. Ihmiset jonottavat normaalisti tunteja, mutta koska meillä oli Yhdysvaltojen "taikapassit", pääsimme läpi noin kolmessa vartissa. Emme nähneet sotilaiden tutkivan autoja, he vain pitivät liikenteen paikoillaan ja verkkaisesti tarkistivat henkilöllisyyspapereita. Aivan kuten Palestiinassa, näillä tarkistuspisteilla tuntuu olevan vähän tekemistä turvallisuuden kanssa painopisteen ollessa häirinnässä ja pelottelussa.

Falluja on varsin tuhoava näky ajomatkalla kaupungin läpi. En ole koko elämäni aikana nähnyt missään näin paljon tuhoa ja raunioita: en edes Rafahissa, Gazassa. Amerikkalaiset ovat pistäneet matalaksi kokonaisia naapurustoja, ja noin joka kolmas talo on tuhoutunut tai vaurioitunut amerikkalaisten tykkitulesta. Kivimurskaa ja luodinreikiä on joka puolella, koko kaupunki on sanoinkuvaamattomasti tuhottu. Näyttää siltä kuin siihen olisi osunut sarja pyörremyrskyjä: vaikea uskoa että ihmiset voisivat oikeasti tehdä tällaista. Minulla on nyt aivan uudenlainen käsitys modernin sodankäynnin tuhovoimasta.

Amerikkalaisilla joukoilla, Irakin armeijalla ja Irakin poliisilla on valtava edustus kaupungissa. En ole koskaan nähnyt näin pahoja katseita suunnattuna ohimeneviin joukkoihin: arvelisin että yleensä ihmiset tottuvat miehittäjiin, mutta Fallujassa viha on vielä voimissaan. 16 000 paikallista poliisia menetti työnsä amerikkalaisten hyökkäyksen jälkeen ja heidät korvattiin etelästä tuoduilla shiioilla. Amerikkalaiset lähettävät tarkoituksella shiioja partioimaan sunnien tukialueille kylvääkseen mielipahaa - ja se toimii. Sotilaat ampuvat kaikkia jotka tulevat liian lähelle heidän saattueitaan, mikä tekee ajamisen joka puolella tätä pientä kaupunkia äärimmäisen vaaralliseksi. On hyvin helppoa vahingossa kääntyä kadunkulmassa ja huomata joutuneensa keskelle saattuetta. Sairaalan mukaan noin 1-2 ihmistä kuolee viikossa amerikkalaisten ja shiialaisten miehitysjoukkojen summatulituksessa.

Täällä on kauhutarinoita joka puolella. Vierailimme erään perheen kotona naapurustossa, missä jokainen rakennelma on tuhottu tai vaurioitunut. Heidän kotinsa oli täynnä reikiä ja täysin musta sisäpuolelta tulesta. He sanoivat paenneensa kotoa taisteluiden aikana ja palatessaan huomanneen kaiken omaisuutensa palaneen. Kolme perhettä asuu nyt tässä kolmen huoneen talossa, koska heidän kotinsa tuhottiin kokonaan. Yli 25 ihmistä asuu tässä palanessa kodin kuoressa, mukaanlukien neljä pikkulasta. Jotkut heistä ovat yrittäneet saada korvauksia amerikkalaisilta tuloksetta.

On kuitenkin paikoittain toivoa jälleenrakentamisesta. Noin 25% perheistä, joiden omaisuus kärsi vahinkoa, ovat saaneet vähän korvausta jenkkiarmeijalta. Korvaus kuitenkin kattaa alle puolet uuden kodin rakennusmateriaaleista. Korvaussummat pohjautuvat rakennusmateriaalin hintoihin ennen hyökkäystä, mutta nyt hinnat ovat lähes kaksinkertaiset tarkistuspisteiden takia.

Ruuan hinta on myös rajusti noussut tarkistuspisteiden takia. Juttelimme erään kauppiaan kanssa joka sanoi etteivät viljelijät kaupungin ympärillä pääse enää tuomaan tuotteitaan kaupunkiin ellei heillä ole amerikkalaisten myöntämää Falluja-henkilökorttia. Kauppiaat joutuvat nyt menemään pois kaupungista hakemaan tuotteet joka päivä. Häneltä kuluu siihen omien sanojensa mukaan noin neljä tuntia päivässä tarkistuspisteviivytysten takia.

"He kohtelevat meitä huonosti", hän sanoi, "he osoittavat meitä aseilla ja solvaavat meitä, jopa naisia". Hän sanoi sekä amerikkalaisten että irakilaisten joukkojen tutkivan kasvislastia kovakouraisesti, jopa heittämällä niitä maahan ja joskus rikkomalla niitä. Pian sen jälkeen kun hän on saanut sotkut siivottua yhdellä tarkastuspisteellä, toinen tonkii hänen kuormansa uudelleen alusta. Tämä voi tapahtua jopa neljä kertaa, hän sanoi. Joskus suuri osa tuotteista pilaantuu kuumassa auringossa. Kaikkien näiden syiden takia hinnat ovat nousseet ja yhä suurempi osa Fallujalaisista on nälkäisiä.

Fallujassa on ainoastaan yksi sairaala missä on toimiva vuodeosasto. Muut klinikat ja hoitokeskukset pommitettiin amerikkalaisjoukkojen toimesta ja sotilaat estivät monia ihmisiä pääsemästä sairaalaan hyökkäysten aikana. Jopa taistelujen jälkeen amerikkalaiset pitivät sillat suljettuina, mikä aiheutti joidenkin ihmisten kuolemisen sydänkohtaukseen, kun he eivät päässeet ajoissa sairaalaan. Maaseudun ihmiset Fallujan ympärillä kuolevat tällä hetkellä parannettavissa oleviin sairauksiin, koska he eivät pääse tarkistuspisteiden läpi sairaalaan kaupunkiin. Eräs sairaalatyöntekijä sanoi monien potilaiden kuolevan kun he yrittävät siirtää heitä sairaaloihin Fallujan ulkopuolella. "On parempi viedä heidät siviiliautoissa kuin ambulansseissa", hän sanoi, "koska sotilaat viivyttävät ja tutkivat ambulansseja enemmän". Ensimmäisen hyökkäyksen aikana sairaalasta tuli ulkomaailmalle ensisijainen tietolähde. Toisen hyökkäyksen alettua amerikkalaiset valtasivat sairaala-alueen ensimmäisenä voidakseen kontrolloida tiedonkulkua.

Sunnioppineen tapaaminen oli reissun kohokohta. Hän oli nuori, palavahenkinen mies ja hyvä puhuja. Hän kertoi meille kauhutarinoista joita hän oli todistanut. Ensimmäisen valtauksen aikana useat perheet hänen moskeijansa lähellä suojautuivat koteihinsa. Amerikkalaiset käskivät megafoneilla kaikki kadulle ja käski heidän kantaa valkoista lippua. He tekivät niin, mutta kaikkien ollessa ulkona, sotilaat avasivat tulen ihmisiä kohti tappaen viisi. Hän sanoi pojan juosseen ammutun äitinsä luokse kun amerikkalaiset ampuivat tätä päähän. Hän sanoi nähneensä amerikkalaisen komentajan itkevän nähdessään tapahtuman, "mutta mitä hyötyä oli hänen kyyneleistään?" hän kysyi, "hän ei tehnyt mitään estääkseen sen".

Jutellessani hänen kanssaan eräs mies kertoi meille omia kauhutarinoitaan. "Amerikkalaiset ampuivat ja tappoivat 15-vuotiaan tyttäreni" hän sanoi, "oliko hän terroristi?" Hän sanoi armeijan kiistäneen tappamisen ja kieltäytyneet maksamasta edes minimikorvausta hänelle. Amerikkalaiset antoivat vain puolet korvausta hänen tuhotusta talostaan. "Kaikella kunnioituksella sinua kohtaan", hän sanoi, "vihaan amerikkalaisa, he tappoivat perheeni. Lapseni eivät voi leikkiä kadulla, he ampuivat ja tappoivat veljeni vaimon kun hän oli pesemässä pyykkiä, ja toiselta veljeltäni räjähti kädet ja jalat". Hän pyysi anteeksi keskeytystään, mutta sanoi olleensa pakotettu kertomaan koska tunsi niin paljon tuskaa.

Tunsin oloni hämmästyttävän turvalliseksi Fallujassa; ihmiset joiden kanssa juttelin olivat mukavia ja ystävällisiä. He ovat oikeutetusti vihaisia ja suuttuneita siitä mitä amerikkalaiset ovat heille tehneet, mutta he tuntuivat ymmärtävän etten se ollut minä tai kaikki amerikkalaiset jotka sen tekivät. Sunnioppinut sanoi minulle, "olemme kiitollisia että tulit tänne ja jaoit kärsimyksen ja tuskan kanssamme, se osoittaa että on olemassa hyviä ja inhimillisiä amerikkalaisia".

Falluja on Yhdysvaltojen miehityksen kasvot. Se näyttää miten häikäilemätön Yhdysvallat on niitä kohtaan jotka julkeavat vastustaa sen tavoitteita. Mutta Falluja ei ole lopettanut vastarintaa. On sanottu että "et voi pommittaa vastarintaa olemattomaksi, mutta voit pommittaa ihmisiä siihen". Luonnoton onnettomuus jonka Yhdysvallat on päästänyt valloilleen Lähi-Idässä on kauhistuttava ja meidän kaikkien täytyy vastustaa sitä.

 

(ei päivämäärää)

Vastarintataistelijan juttusilla

Tapasin tänään miehen joka sanoi olevansa vastarintataistelija. Yllätyin että hän luotti minuun riittävästi kertoakseen tämän ja hän saattoi valehdellakin. Minulla olisi kuitenkin ollut ainakin tuhat kysymystä hänelle, mutten halunnut hermostuttaa häntä joten koitin pysytellä normaalina ja vain jutella hänen kanssaan.

Hän sanoi olevansa Fallujasta ja taistelleensa amerikkalaisia vastaan ensimmäisen hyökkäyksen aikana. Hän kertoi amerikkalaisten sotilaiden tappaneen häneltä seitsemän perheenjäsentä hyökkäyksen aikana, suurin osa heistä siviilejä. Hän sanoi Fallujaa puolustaneiden taistelijoiden olleen kokonaan irakilaisia, ei ulkomaalaisia taistelijoita. Ulkomaalaiset taistelijat tekevät hyökkäyksiä muissa osissa Irakia. Irakilaiset uskovat että hyökkäykset moskeijoita ja kirkkoja vastaan eivät ole irakilaisten tekemiä, niitä tekevät sen sijaan ulkomaiset terroristit jotka USAn armeijan läsnäolo on innostanut taisteluun. Suurin osa miehitysarmeijaan kohdistuneista hyökkäyksistä on irakilaisten tekemiä, jotka käyttävät kansainvälisen lain heille suomaa oikeutta vastustaa miehittäjää.

Kysyin häneltä haluaako hän Saddamin takaisin? "Vihasimme Saddamia", hän sanoi, "emmekä taistelleet amerikkalaisia vastaan kun he tulivat syrjäyttämään hänet. Mutta nyt amerikkalaiset ovat tasan yhtä huono vaihtoehto, joten taistelemme heitä vastaan kunnes he lähtevät."

Kysyin häneltä mistä hän on saanut sotilaskoulutuksensa ja hän kertoi lähes kaikkien irakilaisten nuorten miesten olevan koulutettuja. Saddam lähetti jokaisen lukiopojan kolmen kuukauden sotilaskoulutusleirille. Lukion jälkeen noin 80% värvättiin Saddamin armeijaan ja he saivat paremman koulutuksen. Kysyin häneltä mistä vastarinta sai aseensa ja hän sanoi että juuri ennen miehitystä Saddam jakoi laajalti AK-47 -rynnäkkökiväärejä ja kannusti heitä taistelemaan. "Kukaan meistä ei taistellut Saddamin puolesta", hän sanoi, "mutta nyt me taistelemme vapautemme puolesta amerikkalaisten miehitystä vastaan. " Miehityksen jälkeen hänen mukaansa suuri osa Saddamin asearsenaalista päätyi mustan pörssin markkinoille, joten konekiväärejä, raketinheittimiä ja jopa ohjuksia on helposti saatavilla.

Miehityksen jälkeen oli myös paljon räjähtämättömiä ammuksia joka puolella, pääasiassa amerikkalaisia pommeja. CPT:llä (Christian Peacemaker Teams - sodanvastainen järjestö, missä Joe toimii. suom.huom) oli jopa kampanja mikä yritti saada amerikkalaisia siivoamaan nämä vaaralliset aseet pois koska lapset leikkivät niillä. "Ainakin merkatkaa ne selkeästi teipillä" eräs CPT:läinen pyysi sotilaalta, joka vastasi, "ei meillä ole teippiä". Sen seurauksena CPT lähetti kongressille rullakaupalla keltaista teippiä protestoidakseen tätä välinpitämättömyyttä. Eräs CPT:n tyyppi kertoi minulle räjähtämättömästä ohjuksesta, mikä oli kadulla. He pyysivät toistuvasti amerikkalaisia sotilaita poistamaan sen. "Niillä on tapana kadota", eräs komentaja oli sanonut, ja kuten arvata saattaa, se katosi, ja tuli todennäköisesti käytetyksi miehitysjoukkoja vastaan.

Kysyin taistelijalta pelkäsikö hän sisällissotaa jos amerikkalaiset joukot lähtevät. Hän sanoi sisällissodan olevan mahdollinen, mutta sunnit tulisivat voittamaan sen (hän on sunni) joten hän ei ole siitä niin huolissaan. Hänen mukaansa amerikkalaiset joukot eivät tee mitään sisällissodan estämiseksi; itse asiassa he tekevät siinä suhteessa asiat vaan entistä huonommiksi.

Shiialaisilla on merkittävä osuus vastarinnassa (kuten on nähty Najafissa ja Sadr Cityssä), mutta on uskottu valtaosan vastarintataistelijoista olevan sunneja. Osana hajoita ja hallitse -taktiikkaansa amerikkalaiset ovat suosineet shiioja ja asettaneet nämä valtaan. Koska Saddam oli sunni, suurin osa korkea-arvoisista virkamiehistä ja armeijan upseereista olivat sunneja. Heti päästyään valtaan, amerikkalaiset "de-Baathifioivat" hallinnon, potkaisten pihalle jokaisen jolla oli Baath-puolueen jäsenkirja (minkä Saddam vaati kaikilta hallinnon työntekijöiltä). Tämä vei monelta sunnilta työpaikan, mukaanlukien korkean tason hallintovirkamiehen ja upseerin koulutuksen saaneet. Heidät korvattiin shiioilla, jotka Saddam oli pitänyt laajalti poissa korkea arvoisilta viroilta hallinnossa ja armeijassa. Amerikkalaiset yrittävät periaatteessa luoda uutta hallintoa tyhjästä. Nyt meillä sitten on sunnimiliisejä, joita johtaa korkeasti koulutetut armeijan komentajat, taistelemassa amerikkalaisten pyörittämää Irakin Kansalliskaartia vastaan, jota johta vastakoulutetut shiiat. Oliko tämän tarkoituskin epäonnistua?

Yhteenvetona opin tältä mieheltä irakilaisten olevan aseistettuja, koulutettuja ja kyrpiintyneitä amerikkalaisiin ja heidän nukkehallitukseensa Irakissa. He eivät ole Saddamille uskollisia, eivätkä he ole "ulkomaalaisia taistelijoita". He rakastavat perheitään, he rakastavat vapauttaan ja he taistelevat miehitystä vastaan kuolemaan asti.

-- joe "Yousef" carr
Palestiina/Irak/Kansas City
joecarr@riseup.net
www.lovinrevolution.org

Trackback

Trackback URL for this entry: http://takku.net/trackback.php/20050601142614222

No trackback comments for this entry.

0 kommentti(a)

Yleistä sivuista

Takku on tee-se-itse mediaprojekti, joka sanojen voimalla haluaa rohkaista meitä tavallisia ihmisiä välittömään, puolue-, ammattiliitto- ja järjestötoiminnasta riippumattomaan kapinaan (itse)tuhoisaa (epä)todellisuutta vastaan... Lue lisää

Miten osallistua

Takun toiminta perustuu käyttäjien lähettämään sisältöön. Kuka tahansa voi osallistua sisällön tuottamiseen ilman käyttäjäksi rekisteröitymistä... Lue lisää

Käyttäjiä paikalla

Vieraita sivustolla: 7

Tapahtumat

Pääkalenteri

lauantai 11.02.2012

Miete

Tunnen että hakkaamme päitämme metallikaltereita vasten. Monet päät tulevat murskautumaan, mutta jonain päivänä murskautuu myös kalterit.
Nikos Kazantzakis

Oma tunnukseni





Rekisteröidy uutena käyttäjänä
Unohtuiko salasana?

-


Mediakeskus


Uutisia ja ajankohtaista maailmalta

15M Suomi

15M Suomi

Vallattomia ääniä Tampereen kaduilta banneri

Vallattomia ääniä Tampereen kaduilta -feed

JKLDiy

fifi

Hyökyaalto

Vallankumouksen hedelmiä

Väärinajattelija

Wikikko

Mustan Kanin Kolo

Hirvitalo

Vastavirta