Luo tunnus!
Kirjaudu
sunnuntai, 12.02. 2012 @ 08:45
 
Lisää Facebook-sivustolle

Jeff Luers vapautettu!

Jeffrey "Free" Luers pääsi eilen 16. joulukuuta vapaaksi istuttuaan vankilassa 9,5 vuotta. Jeff sai alunperin yli 22 vuotta vankeutta 2001 kolmen kaupunkimaasturin tuhopoltosta Oregonin Eugenessa. Tuhopoltot olivat Jeffin lausunto ilmastonmuutosta vastaan. Tuhopolttoihin erikoistunut asiantuntija myönsi oikeudessa ettei teko aiheuttanut vaaraa ihmisille. Aiheutuneet vahingot olivat noin 40 000 dollaria ja autot saatiin korjattua myyntikuntoon. Tästä huolimatta Jeff sai huomattavasti pisemmän tuomion kuin mitä murhaajat, raiskaajat ja sieppaajat Oregonissa saavat.


Vetoomustuomioistuin otti Jeffin tuomion uudelleen käsittelyyn helmikuussa 2007, ja vuotta myöhemmin tuomio vähennettiin kymmeneen vuoteen. 1. lokakuuta 2009 oikeus myönsi Jeffille vielä kolmanneksen vähennyksen tuomiosta, ja hänet vapautettiin seuraavana päivänä. Kuusi tuntia myöhemmin hänet kuitenkin vangittiin uudestaan sillä perusteella että vapauttaminen oli "vahinko". 16. joulukuuta Jeff käveli vihdoinkin vapauteen.

Jeff on ollut aktiivinen myös kaltereiden takana, hän on kirjoittanut aktiivisesti ja rohkaissut ihmisiä toimimaan ympäristötuhoa vastaan. Jeff on saanut vuosien saatossa runsaasti tukea eri puolilta maailmaa, ja hänen puolestaan järjestettyinä solidaarisuuspäivinä toimintaa on ollut myös Suomen valtion miehittämällä alueella.

Jeff tarvitsee nyt tukea sopeutuakseen takaisin vapauteen. Ohjeita lahjoituksiin löytyy tältä sivulta.

Kunnes kaikki ovat vapaita,
AMR Tampere

Aiemmin Jeffrey Luersista:
Jeff "Free" Luers vapautettiin - ja vangittiin uudelleen (3.10.2009)
Jeffrey Luers tarvitsee kotiuttamistukea (28.6.2009)
Jeff "Free" Luersin tuomio pudotettu 10 vuoteen (29.2.2008)
Jeff Luers: Ilmastonmuutos uhkaa miljoonia (3.4.2007)
Jeff Luersin viesti vankilasta (3.3.2007)
Jeff "Free" Luersin tuomio saattaa lyhentyä jopa 15 vuotta! (27.2.2007)
Vastarinnan viikonloppu aktivistivainoja vastaan "Suomessa": tapahtumia neljällä paikkakunnalla (18.6.2006)
Kutsu: vastarinnan viikonloppu USA:n "aktivistivainoja" vastaan kesäkuun 9.-11. 2006 (20.5.2006)
Miksi 23 vuotta? (10.6.2005)
KinoSquat 12.6. - Jeff "Free" Luers (6.6.2005)
Kutsu toimintaan Jeff 'Free' Luersin puolesta 10.-12. kesäkuuta 2005 (25.5.2005)

Trackback

Trackback URL for this entry: http://takku.net/trackback.php/17-12-free-vapautettu

No trackback comments for this entry.

1 kommentti(a)

Allaolevista kommenteista on vastuussa vain niiden kirjoittaja. Sivusto ei ole vastuussa niistä.
Jeff Luers vapautettu!
Anonyymi, perjantai, 8.10. 2010 @ 14:37

Jeff Luers puhuu:

http://submedia.tv/stimulator/2010/10/04/we-are-the-insurgents/

Yleistä sivuista

Takku on tee-se-itse mediaprojekti, joka sanojen voimalla haluaa rohkaista meitä tavallisia ihmisiä välittömään, puolue-, ammattiliitto- ja järjestötoiminnasta riippumattomaan kapinaan (itse)tuhoisaa (epä)todellisuutta vastaan... Lue lisää

Miten osallistua

Takun toiminta perustuu käyttäjien lähettämään sisältöön. Kuka tahansa voi osallistua sisällön tuottamiseen ilman käyttäjäksi rekisteröitymistä... Lue lisää

Käyttäjiä paikalla

Vieraita sivustolla: 11

Tapahtumat

Ei tulevia tapahtumia

Miete

Yes Greece is not alone, but I am afraid that means that we are the trailer for the upcomi.ng movie in a political theater near you
rebel_dog
kommentti kreikan vastarintaa käsittelevässä blogissa  (2011)

Oma tunnukseni





Rekisteröidy uutena käyttäjänä
Unohtuiko salasana?

-


Mediakeskus


Uutisia ja ajankohtaista maailmalta

15M Suomi

15M Suomi

Vallattomia ääniä Tampereen kaduilta banneri

Vallattomia ääniä Tampereen kaduilta -feed

JKLDiy

fifi

Hyökyaalto

Vallankumouksen hedelmiä

Väärinajattelija

Wikikko

Mustan Kanin Kolo

Hirvitalo

Vastavirta