©Ruoka - Gm-kasvit, ekologia ja valta

(Tekstin aiempi versio julkaistu Takussa 9.1.2009.)

Ravintoa tuotetaan maailmassa nykyisin enemmän kuin koskaan¹, mutta se ei kohdistu tasapuolisesti: nälkäisten määrä on suurempi kuin milloinkaan sitten vuoden 1970. Maataloustuotannon haasteena on toisaalta kysymys nälkäisten ruokkimisesta, toisaalta perinpohjainen ekologinen kriisi. Miten reagoidaan, kun peltojen hedelmällisyys heikkenee, viljelykasvien geneettinen perimä kapenee ja ilmastonmuutos tuottaa uusia hankaluuksia? Voidaanko näitä haasteita ratkaista käyttämällä geenimuunneltuja organismeja (GMO), kuten toisinaan esitetään?

Aloitan artikkelin kertomalla perustietoja gm-kasvien viljelystä maailmalla. Jatkan viljelyn tuottamista ympäristövaikutuksista, joiden ohessa toki jotain sosiaalisistakin seurauksista. Kolmanneksi käsittelen yhteiskunnallisia suhteita, jotka liittyvät gm-kasvituotantoon ja siementen patentoimiseen. Gm-kasvien taustalla on pyrkimyksiä keskittää harvoille valtaa päättää siitä mitä syödään, miten ympäristöä kohdellaan ja mitä riskejä otetaan. Gm-teknologia on jatketta nk. vihreälle vallankumoukselle². Gm-teknologian käyttö ei ole neutraalia, asia jonka voisi jättää muutamien kasvitieteen asiantuntijoiden päätettäväksi, vaan se on ennen muuta poliittinen kysymys. Lopetan siihen, että gm-kasveja ei tarvita. Maataloustuotannon suunta on väistämättä käännettävä kohti luonnon ekologiset prosessit huomioivaa ja nykyistä hajautetumpaa sekä monimuotoisempaa (polykulttuurista) viljelyä.

Muuntogeeniseen jalostusmenetelmään liittyviä hasardeja tai geenimuunneltujen organismien tuottamia terveysriskejä en tässä tekstissä juurikaan käsittele. Myös katsaus gm-tuotannon vastaiseen liikkeeseen jää toisen artikkelin aiheeksi.

Sisällys:

1. GMO: mitä, missä, milloin?

a)        Maailmalla

b)       Tilanne Suomessa

c)        Miksi niitä viljellään?

2. Ympäristövaikutuksia

a)        Enemmän ja voimakkaampia kemikaaleja

b)       Se on mehiläisten menoa? Ravintoketjuvaikutukset

c)        Gm-kasvit ja niiden risteytymät uhkaavat muuta viljelyä ja luontoa

3. Yhteiskunnallisista suhteista: gm-kasvit edistävät vallan keskittymistä

a)        Ministeriö harvojen edustajana

b)       ”Farming without farmers” ei ruoki

c)        Copyright elämälle. Siemenmonopolit

d)       Omistaja valvoo - mutta kuka korvaa?

e)        Kritiikin kieltäminen

4. Jos ei gm-kasveja, niin mitä sen sijaan?

a)        Merkkigeenit perinteisen jalostuksen apuna

b)       Pienviljelijöiden tukeminen

c)        Miksi luomu on niin tärkeää?

d)       …voisiko kaikki olla utopian mukaista?

   Tarkennuksia

1. GMO: mitä, missä, milloin?

a) Maailmalla

Ruokakaupassa asioidessa kuulee joskus pohdintoja ”onkohan tämä omena GMO, kun se on niin luonnottoman iso”. Näin yleistä gm-ruoka ei ole. Sitä viljellään vain muutamalla prosentilla maapallon pelloista. Kaupallisessa viljelyssä avomaalla on soijaa, maissia, rapsia ja puuvillaa. Kolme ensin mainittua ruokakasvia ovat viljelyssä eläinten rehuksi sekä polttoaineiksi länsimaiseen kulutukseen. Suoraan ihmiselle menevää gm-ruokaa ei juurikaan ole, koska ihmiset eivät niitä halua syödä ja muitakin menetelmiä kasvinjalostukseen on tarjolla. Toisaalta muuntogeenisesti ei ole edes saatu kehitettyä ruokailijoita todella hyödyttäviä, vaikkapa maukkaampia lajikkeita. Esimerkiksi paljon esiin tuodut vitamiinipitoisuudeltaan korkeammat gm-kasvit ovat yhä kehittelyasteella.³

Muuntogeenisiä kasveja kehitellään ensisijassa teollisen, suurmittakaavaisen monokulttuurisen (kasvatetaan suurilla aloilla vain yhtä satokasvia) maanviljelyn sekä näin tuotettujen kasvien jatkojalostuksen helpottamiseksi. Maanviljelyn bioteknologia on tähän mennessä edistänyt lähinnä maatalouskemikaalien käyttöä. Pääasiassa on tehty rikkaruohomyrkkyjä kestäviä tai hyönteisiä tappavaa bt-toksiinia itse tuottavia kasvilajikkeita (monissa gm-kasveissa on nämä molemmat ominaisuudet). Keskityn tässä artikkelissa näihin lajikkeisiin, koska vain promille viljelyssä olevista gm-kasvien hehtaareista edustaa jotain muuta muuntogeenistä ominaisuutta.

Gm-kasveja viljellään merkittäviä määriä Yhdysvalloissa, Argentiinassa (70 % maailman gm-pelloista sijaitsee näissä kahdessa valtiossa), Kanadassa, Brasiliassa, Paraguayssa, Uruguayssa sekä jonkin verran myös Intiassa, Kiinassa, Etelä-Afrikassa. Muutamissa muissa maissa on pieniä hehtaarimääriä. EU:n alueella kaupallista viljelyä on verrattain vähän. Ainoastaan Monsanton bt-maissi MON810 on sallittu ja senkin viljely on sittemmin kielletty mm. Ranskassa. (Lisäys: Maaliskuussa 2010 hyväksyttiin myös Amfloraksi nimetty gm-pottu, joka on BASFin kehittämä. Sille on asetettu viljelykiellot Itävallassa, Unkarissa ja Luxemburgissa.)

Geenimuuntelusta vapaaksi julistautuneiden alueiden liike onkin erityisen vahva Euroopassa: esimerkiksi koko Itävalta, Puola, Kreikka ja Sveitsi ovat tehneet gm-tuotannon mahdottomaksi tiukoilla säädöksillä. Gm-viljelystä ovat pidättäytyneet myös Belgian ranskankielinen osa Vallonia ja lukuisat maakunnat esimerkiksi Italiassa, Irlannissa sekä Ranskassa. Norjassa on bioturvallisuusriskien nojalla päätetty, ettei maahan ole toistaiseksi sallittua tuoda gm-ruokaa edes eläinten rehuksi.

b) Tilanne Suomessa

Suomessa on avotaivaan alla meneillään kenttäkoe gm-koivulla. Kokeessa ilmeisesti pyritään tutkimaan, ovatko gm-ominaisuudet pysyviä vuodesta toiseen. Tiedon avulla tuotettaisiin sovelluksia Etelään sijoitettaville puupeltoplantaaseille (sellun tai peltopolttoaineen tuottaminen). Paperiteollisuudelle suunnatun gm-perunan kehittelyssä kenttäkoevaihe on nyt ohi. Lisäksi laboratorioissa kehitellään muun muassa gm-koristekukkia. (4)

Suomeen tuodussa ruoassa on säännöllisesti gm-jäämiä: Tullilaboratorion vuosina 2005 - 2007 ottamien satunnaisnäytteiden mukaan pieniä määriä gm-ainesta löytyy noin joka neljännestä soijaa tai maissia sisältävästä elintarvike-erästä. Jos jonkin raaka-aineen gm-sisältö ylittää 0,9 %, pitää se ilmoittaa tuoteselosteessa. Tällaisia tuotteita ei ole käytännössä Suomen markkinoilla. Gm-soijaöljyä lienee myynnissä joissain etnokaupoissa, vaikkakaan öljyjen kohdalla gm-alkuperää ei vaadita erikseen merkittävän. (5)

Mutta sitten on lainsäädännön iso porsaanreikä: rehut. Eläinteollisuus on kaikkea muuta kuin omavarainen. Liki 90 % rehuihin Suomessa käytetystä proteiinista tuodaan hintasyistä Amerikan mantereen etäpelloilta. Reilu kaksi vuotta sitten rehuteollisuus LSO etunenässä alkoi suuressa mitassa tuoda gm-soijaa sianrehuksi. Gm-soijaan päädyttiin, koska muuntelemattoman soijan hinta on korkean kysynnän vuoksi hieman gm-soijaa kalliimpi. Nyt rehuteollisuudessa käytetään sekaisin tavanomaista ja gm-papua. Gm-rehua voi olla kaikissa isojen liha-alan yritysten sianliha- ja ainakin kalkkunatuotteissa, ja käytetäänpä sitä turkistarhoillakin.

Nykyisen lainsäädännön mukaan gm-rehun käyttöä ei tarvitse merkitä tuotepakkauksiin. Lähinnä vain luomulihasta voi tietää, että se on GMO-vapaata. Jotkin yritykset ovat tehneet poikkeuksen: Valio teki päätöksen, että naudoille gm-rehua ei syötetä ja Tapola edellyttää samaa lihantuottajiltaan. Muuntogeenit eivät normaaliin tapaan kokonaan pilkkoudu ruoansulatuksessa, vaan niistä löytyy pätkiä gm-rehua syöneiden eläinten lihasta ja maidosta.

Suomalaisista viljelijöistä vähintään reilut 2/3 ei sallisi gm-kasvien viljelyä täällä, eikä valtaosa salli myöskään gm-rehua. Etenkin Ahvenanmaalla toimii voimakas kansanliike sen puolesta, että maakunta säilyy jatkossakin GMO-vapaana vyöhykkeenä.

c) Miksi niitä viljellään?

Gm-kasvien viljelyä on harjoitettu maailmalla nyt reilun kymmenen vuoden ajan. Olennaista gm-kasvien leviämisessä on ollut niiden voimakas markkinointi, mihin myös media (ja esimerkiksi koululaitos) ovat äänekkäästi osallistuneet. Kuluttajien valinnanvapaudesta ei voida puhua, kun rehun tai puuvillan alkuperää ei tarvitse merkitä ja muutoinkin merkitsemisen raja kulkee nollan sijaan yhdessä prosentissa.

Viljelijöille glyfosaatille vastustuskykyinen gm-soija on kaupattu sillä argumentilla, että torjunta-aineruiskutukset helpottuvat, mikä vähentää työvoiman tarvetta (6). Esitetään myös, että gm-kasvit laskevat tarvetta käyttää maatalousmyrkkyjä ja että satotasot nousevat. Gm-puuvillaviljelmille on myös saanut muun muassa Intiassa erityistä uutta valtiontukea.

Usein gm-kasvien viljelyyn ohjaa kuitenkin yksinkertaisesti valinnanvapauden puute. USA:ssa Monsanto on lopettanut lukuisten tavanomaisten siementensä myynnin: viljelijän haluamaa lajiketta on monissa tapauksissa saatavilla siis vain gm-ominaisuudella ympätyssä muodossa. Myös gm-saastunta on vähentänyt viljelijöiden vaihtoehtoja. Esimerkiksi Kanadassa GMO-vapaita rapsinsiemeniä ei ole saatavilla, eikä luomurapsin tuotanto ole enää lainkaan mahdollista.

Suuri osa esimerkiksi EU:n viljelijöistä vastustaa gm-kasveja, koska niiden ei nähdä tuottavan merkittäviä hyötyjä ja niiden käyttö selvästikin vähentää ruoantuottajien autonomiaa. Viljelijät haluavat säilyttää itsemääräämisvaltaa työstään, eivätkä joutua suuryhtiöiden rengeiksi.

Viljelijälle gm-siemenet maksavat 2 - 4-kertaa tavanomaisia siemeniä enemmän. Tämä on suuri kustannuserä etenkin ns. kehitysmaissa ja lisää viljelijän haavoittuvuutta, mutta vaikuttaa farmarin kylvötöihin myös Yhdysvalloissa. Yritykset ovat korottaneet gm-siementen ja myös niihin liittyvien torjunta-aineet hintoja vuosi vuodelta. Monsanton ja Cargillin liikevoitot ovat kasvaneet huimasti.

Geenimuunteluteknologian sovellutukset ovat kehittelijöidensä mukaisia, eikä teknologian käyttöä voi irrottaa yhteiskunnallisesta kontekstistaan. Monet gm-kasvien haittavaikutuksista ovatkin tuttuja jo aiemmista ”teho”maatalouden käytännöistä. Yhteiskunnallisen vallan keskittyminen esimerkiksi kemikaalijätti Monsantolle on epädemokraattisuutta lisäävää yhtä lailla siinäkin tapauksessa, että yhtiö lopettaisi nimenomaisen gm-pohjaisen jalostuksen.

Muuntogeeniset kasvit ovat kuitenkin erityisen ongelmallisia, koska niiden käyttö kärjistää maataloustuotannon nykyisiä vinoumia. Gm-kasvien käyttöön sisältyy myös itse gm-teknologiasta aiheutuvia uusia uhkia. Lajikkeiden kehittelijöillä on taloudellinen paine työntää gm-lajikkeet mahdollisimman nopeasti markkinoille, joten ympäristövaikutusten tutkiminen on jäänyt vähäiseksi. Kovin moniulotteisesti niistä ei ”teho”maatalouden piriissä lähtökohtaisestikaan piitata.

2. Ympäristövaikutuksia

a) Enemmän ja voimakkaampia kemikaaleja

 Toisin kuin gm-lajikkeiden markkinoijat väittivät, torjunta-aineiden käyttö on Pohjois- ja Etelä-Amerikassa lisääntynyt pian gm-kasvien viljelyn aloittamisen jälkeen. Ostettavien kemikaalien lisäksi on lisäksi huomioitava, että bt-kasvit ovat omatoimisia myrkkytehtaita.

Markkinoilla olevat, Suomeenkin rehuksi tuotavat, gm-soijalajikkeet on muokattu pysymään elossa, vaikka peltoa ruiskutetaan kasvukauden aikana glyfosaatilla (7). Viljelyn muutamina ensivuosina lupauksissa näytti olevan perää. Glyfosaatin käyttö korvasi muiden, vielä haitallisempien maatalouskemikaalien käyttöä. Mutta jatkuvan torjunta-ainevaikutuksen seurauksena rikkakasvit ja tuholaishyönteiset kehittyvät vastustuskykyisiksi kemikaaleille. Jotta glyfosaatti tehoaisi rikkoihin, joudutaan sitä USA:ssa suihkuttamaan gm-soijapelloilla aaria kohden nykyisin 2,5-kertaisesti alkuvuosiin verrattuna. Kehityskulku osattiin ennustaa etukäteen maatalouskemikaalien käytön historian perusteella. (Ilmiö on sama kuin esimerkiksi sairaalabakteereiden evoluutiossa).

Osa rikkakasveista on tullut jo kokonaan immuuniksi glyfosaatille. Argentiinassakin kehittyi RR-soijan viljelyn alettua kymmenessä vuodessa 11 glyfosaatin kestävää superrikkaruohoa. Tämä on ajanut viljelijät käyttämään glyfosaatin lisäksi hyvin voimakkaita myrkkyjä, kuten syövälle altistavaa Vietnamin sodasta tuttua 2,4-D:tä ja EU:ssa kiellettyä, hormonihäiriöitä tuottavaa atrasiinia. Ratkaisuna glyfosaatin tehon heikkenemiseen Monsanto jatkaa samalla reseptillä: kehitteillä on erään toisen kemikaalin (dicamba) sietokyvyn lisääminen kasvilajikkeisiin. Kyseinen myrkky kuuluu samaan ryhmään kuin 2,4-D.

Myrkyille altistuvat etenkin maataloustöitä tekevät, mutta myös muut seudun asukkaat ja eliöt. Gm-soijan tuotantoalueilla Etelä-Amerikassa ihmiset kärsivät syövistä, keskushermostosairauksista ja muista terveysongelmista. On selvää, että papujenkin myrkkyjäämät kasvavat. (8)

Muuntogeenisten bt-maissin ja –puuvillan viljelijöillä on vastaavia kokemuksia. Bt-kasvit tuottavat jatkuvasti bt-hyönteismyrkkyä joka soluunsa ja levittävät myrkkyä myös kasvuympäristöönsä. Bt-toksiinia on pelloilla silloinkin, kun sitä ei edes tarvittaisi. Bt-kasvien avulla pelloilla päästään toki eroon keskeisestä hyönteisriesasta, maissikoisasta, mutta senkin vastustuskyvyn kehittyminen on vain ajan kysymys. Edes siitä hetkellisesti eroon pääseminen ei ole johtanut viljelijöiden onnelaan. Maissikoisan paikan ovat nimittäin ottaneet muut puuvilla syövät hyönteiset (joihin bt-myrkyllä ei ole vaikutusta). Niiden määrät muutamassa vuodessa räjähtäneet käsiin niin USA:n kuin Kiinankin bt-pelloilla. Intiassa bt-puuvilla on ollut paikoitellen täysi katastrofi: se ei ole onnistunut torjumaan edes pääasiallista haittahyönteistä. (9)

Viljelijöille gm-kasvien korkeat torjunta-ainekulut ovat olleet yllätys. Intiassa pienviljelijät ovat joutuneet ottamaan lainoja gm-viljelmien perusinvestointeihin ja vakavasta velkaantumisesta on seurannut satojen epätoivoisten viljelijöiden itsemurhia sekä maaomaisuuden siirtymistä suuromistajien haltuun. Myös Pohjois-Amerikan viljelijät kamppailevat kannattavuusongelmien kanssa, mutta heillä on kuitenkin maataloustuet ja muut valtion tarjoamat tukiverkot ympärillään.

b) Se on mehiläisten menoa? Ravintoketjuvaikutukset

 Peltoja on 40 % maapallon maa-alasta. Niitä ei pitäisi kohdella pelkkinä maissin tai soijan tuotantolaitoksina vaan ekosysteemeinä: siitä huolimatta, että ihminen on valjastanut laajat Yhdysvaltain Keski-Lännen preeriat ja Argentiinan savannit omaan käyttöönsä, ovat nämä alueet ovat edelleen samalla myös tuhansien villinluonnon eliölajien asuin- ja ravinnonhankintaympäristöjä. Maatalouden teollistumisen vuoksi esimerkiksi kastematojen ja peltolintujen määrät ovat laskeneet hälyttävästi viimeisen 50 vuoden aikana.

Edellä mainittu, bt-toksiinia itsekseen tuottava gm-maissi esimerkiksi altistaa myös pellolla elävät, melko haitattomat kasvinsyöjälajit, petohyönteiset ja niitä syövät linnut pitkäaikaiselle bt-myrkyn vaikutukselle. Tiedetään hyvin vähän siitä, mitä tämä aiheuttaa ravintoketjuissa. (10) Jotain on silti tutkittu, ja bt-myrkyn on havaittu mm. nostavan mehiläisten kuolleisuutta, kun mehiläiset ovat samaan aikaan altistuneet yleiselle nosemataudille. Mikäli gm-kasveista tehdään risteytymisen estämiseksi vielä steriilejä kuten monet suunnittelevat, kärsivät pörriäisten toukat lisäksi siitepölyn huonosta ravintoarvosta. Suomen Mehiläishoitajien Liitto vastustaakin gm-kasvien viljelyyn ottamista. Bt-myrkyn on myös raportoitu aiheuttaneen Intiassa allergisia reaktioita maataloustyöntekijöille.

Haitaton kemikaali ei glyfosaattikaan ole, vaikka Monsanto on tällaisia valheita pyrkinyt levittämään. Glyfosaatin on ensinnäkin todettu olevan vaarallista maa- ja vesiekosysteemeissä. Se tappaa rikkakasvien lisäksi hämähäkkejä, maakiitäjäisiä, kastematoja, sammakoita, kaloja jne. - Tai jos ei välittömästi tapa, niin ainakin heikentää niiden elinkelpoisuutta. Toisekseen glyfosaatin käyttö heikentää typpeä sitovien bakteerien ja fosforia hankkivien sienijuurien eli mykoritsojen toimintaa. Rikkakasvi- ja tautiongelmien vuoksi viljelijöiden on myös täytynyt palata peltojen kyntämiseen, vaikka gm-kasveja on mainostettu suorakylvöön hyvin soveltuvina (ja tältä osin tavanomaisia lajikkeita vähemmän ympäristöhaittoja tuottavina). (11) Ihmisille glyfosaatti voi aiheuttaa kasvaimia ja muutoksia lisääntymiselimissä.

Epävarmuutta aiheuttaa myös geenien toiminnan monimutkaisuus ja gm-rakenteiden epävakaus, mikä tekee muuntogeenitekniikasta epätarkkaa. Muuntogeenisissä kasveissa tiedetään voivan syntyä ei-toivottuja, ennalta tuntemattomia yhdisteitä. On aivan mahdollista, että bt-kasvit tuottavat kyseisen bt-myrkyn lisäksi jotakin muutakin yhdistettä, joka on vaikkapa monarkkiperhosen toukille myrkyllistä. Koska kyse on yllättävyyksistä, ekstroja ei välttämättä osata etsiä ja havaita niissä vähissä turvallisuuskokeissa, joita kasveilla tehdään. Entä jos gm-koivussa esimerkiksi lisääntyy haitta-aineiden määrä: mitä tämä vaikuttaa kaikkeen siihen eliökuntaan, joka on koivusta riippuvainen? (12)

c) Gm-kasvit ja niiden risteytymät uhkaavat muuta viljelyä ja luontoa

Gm-kasvien kehittelyä ja viljelyyn ottamista ei voi tarkastella normaalin elinkeinovapauden kannalta, koska kerran luontoon vapautettujen muuntogeenien leviämistä ei voida estää tai hallita. Tuulen, hyönteisten, vesistöjen ja (maatalous)koneiden mukana kasvien tuottamat siitepöly sekä siemenet voivat matkata helposti vähintäänkin kymmeniä kilometrejä, jopa satoja.

On otettava huomioon, että gm-kasvit tai niiden risteytymät saattavat levitä aggressiivisesti. Glyfosaatin kestävästä rapsista on tullut tienpientareilla leviävä maanvaiva Kanadassa. Sieltä on löydetty sellaisiakin rikkakasveiksi villiintyneitä rapseja, joihin on gm-kasveista risteytymällä yhdistynyt vastustuskyky kolmelle eri kemikaalille. Ne ovat vastustuskykynsä takia kinkkisempi rikkakasvi kuin vaikka lupiini Suomessa. Laboratorio-oloissa on mm. huomattu, että auringonkukka, joka tuottaa itse bt-myrkkyä syrjäyttää helposti muut auringonkukat.

Etelä-Meksikossa havaitaan maatiaismaissien ja gm-maissin risteytymiä. Tämä huolestuttaa alueen viljelijöitä, koska tuloksena on ollut kehityshäiriöistä kärsiviä maisseja, joita on kova työ repiä pois levittämästä omaa perimäänsä. Miten maatiaismaisseille käy: pystyvätkö viljelijät jatkamaan niiden viljelyä vai saastuuko niiden perimä peruuttamattomasti? Maatiaiset ovat kansainvälisestikin elintärkeitä tulevaisuuden kasvinjalostuksen materiaalina.

Kanadassa gm-rapsi on risteytynyt lähisukulaisensa kaalin kanssa. Mutta myös horisontaalinen geenisiirtymä eliölajilta toiselle, ei-lähisukulaislajille on mahdollinen. Laboratoriotutkimuksissa on havaittu, että muuntogeenit voivat tavanomaisia geenejä helpommin siirtyä kasvista muualle. Niiden on todettu siirtyvän kasvin juurista maaperän bakteereihin ja toimivan näissä bakteereissa. Siirtymä saattaisi tapahtua myös kirvojen imemistä kasvisolujen kudosnesteistä tai vaikkapa ihmisten ulosteista. DNA on universaalikoodi, joten muuntogeeni voi toimia teoriassa missä tahansa eliössä. Leviämisriski kasvaa sitä mukaa, jos entistä useampia eri gm-lajeja viljellään yhä suuremmilla pinta-aloilla. Perimän saastuminen on kemikaalionnettomuuksia paljon vakavampi asia.

Jos gm-kasvien leviäminen haluttaisiin estää edes suurilta osin, olisi esimerkiksi tuulipölytteisillä kasveilla oltava vähintään 4 km turvarajat gm-pellon ja muiden saman kasvin viljelmien välillä. Ei ole uskottavaa, että varsinkaan ns. kehitysmaiden pientilavaltaisilla alueilla näin voitaisiin tehdä. Esimerkiksi Intiassa noin 80 % viljelijöistä viljelee alle 2 ha peltoplänttiä. Maataloustuotannossa siemeniä leviää väistämättä pellolta toiselle myös sadonkorjuun aikana.

Intiassa bt-puuvilla on jo laajasti saastuttanut muuta puuvillaa, mikä uhkaa suoraan etenkin maan luomupuuvillan tuottajien elantoa. Ei ole varmuutta, miten kauan gm-vapaata siemenviljaakaan on saatavissa. Seurauksena on esimerkiksi vientitulojen menetyksiä. Vaikka gm-maissia tuotetaan Espanjassa vain vähän, on sekin viljely pakottanut näiden seutujen luomumaissin tuottajat lopettamaan tuotantonsa (ja uudet viljelmiä suunnittelevat hautaamaan aikeensa). Voi arvata, että naapurisopu on menetetty. (13)

3. Yhteiskunnallisista suhteista: gm-kasvit edistävät vallan keskittymistä

a) Ministeriö harvojen edustajana

 Viljelijöiden tai ruokailijoiden enemmistö ei halua gm-viljelyä Suomeen. Tästä huolimatta etenkin maa- ja metsätalousministeriö puoltaa voimakkaasti viljelyn aloittamista. Gm-kasvinjalostusta rahoitetaan Suomessakin avokätisesti julkisista varoista (MMM, Suomen Akatemia, Sitra, TEKES, Metsäntutkimuslaitos..), samaan aikaan kun esimerkiksi luomuviljelyn kehittäminen ja edistäminen on jäänyt syrjään. Kun 104 kansanedustajaa allekirjoitti syksyllä 2007 lakialoitteen, joka vaati pakkausmerkintöjä gm-rehun käytöstä, ei aloite jostain syystä tullut koskaan käsiteltäväksi ministeriöiltä.

Hallintokoneistojen gm-myönteisyys tuntuu epäloogiselta, koska gm-tuotanto sotii itsekkäitä kansallisia taloudellisia markkinointietujakin vastaan. Pohjoisten olosuhteiden vuoksi maataloustuotannossa on turha yrittääkään kilpailla tuotantomäärillä ja halvoilla bulkkituotteilla. Mainospuheissa on viime vuosina korostettu puhtautta ja laatua (kemikaaleja käytetäänkin hieman vähemmän kuin Keski-Euroopassa). Jo muutama gm-viljelmä tahraa ”puhdas pohjolan ruoka” –laatubrändin koko täkäläisen ruoantuotannon osalta.

Mikä saa virkamiehet samastumaan gm-tekniikkaa puoltavien yritysten ja suurviljelijöiden toiveisiin? Taustalla lienee muutakin kuin luja ideologinen luottamus gm-teknologian tarpeellisuuteen. On turha kuvitella, että korruptio vaivaisi vain USA:n hallintoa - myös täkäläisillä poliitikoilla ja viranomaisilla on yrityskytkentöjä sekä omia tutkimusrahoituksiaan edistettävänä. MMM:n geenitekniikkastrategiaa luoneen työryhmän puheenjohtaja Tuula Pehulla on patentti muuntogeeniselle perunalle. Gm-kasvien turvallisuudesta vastaavan Geenitekniikan lautakunnan sihteerin Jussi Tammisolan tasapuolisuutta on arvosteltu, koska hän lobbaa gm-tuotannon puolesta (esimerkiksi EU:ssa).

Bioteknologian suuryritykset lobbaavat päätöksentekijöitä etenkin EU- ja WTO-tasolla. EU-kokouksissa Suomea edustavat ministerit ovat miltei aina äänestäneet gm-kasvien käyttämisen puolesta. Räikeä esimerkki lobbauksen seurauksista paljastui noin vuosi sitten: Euroopan komission presidentti Jose Manuel Barroso on kutsunut koolle ylimääräisiä salaisia neuvotteluja gm-kasveista. Kokouksissa on mietitty, miten gm-kasvien käyttöönottoa nopeutettaisiin EU:ssa ja miten unionin asukkaat taivuteltaisiin hyväksymään ne. Jäsenmaata edustavan neuvottelijan on nimennyt kunkin jäsenmaan pääministeri, ja Suomesta kokouksiin on matkannut maa- ja metsätalousministeriön virkamies.

b) ”Farming without farmers” ei ruoki

 Gm-tuotantoa puolustavat tahot väittävät usein, että gm-kasvien kritiikki on omaa napaansa tuijottavien, maapallon eliittiin kuuluvien pohjoisten ympäristönsuojelijoiden tai terveysfriikkien puhetta. Väitteen mukaan gm-kasveja tarvitaan maailman nälkäisten ruokkimiseksi. Kärjekkäimpiä kritisoijia ovat kuitenkin olleet Etelän väenliikkeet, joiden näkemyksen mukaan gm-kasvit oikeamminkin lisäävät nälkää. Esimerkiksi Brasilian maattomien liike MST vaatii kieltoa gm-kasveille ja reilun kaupan tuotannossa gm-kasvien käyttö on kielletty. Nyttemmin gm-kasvien arvostelu on kasvanut myös YK-tasolla (ks. 4b).

Argentiinan ja Brasilian maaseutualueilla työttömyys on noussut voimakkaasti yleisen rehusoijabuumin ja etenkin gm-soijan viljelyn myötä, kun työvoimaa tarvitaan paljon vähemmän kuin aiemmassa ruoantuotannossa. Tämä ”farming without farmers” -ilmiö on merkittävä yhteiskunnallinen ongelma, koska Latinaisen Amerikan maissa viljelymaa on jakautunut hyvin epätasa-arvoisesti. Kun maatyöläiset menettävät työnsä, ei näillä prekaareilla ihmisillä ole juuri muuta tulevaisuuden vaihtoehtoa kuin kaupunkien slummit. Aliravitsemus näissä maissa on yleistynyt köyhtymisen ja viljelyn yksipuolistumisen vuoksi. Soijaviljelmien edistämiseksi pienviljelijöitä on painostettu pois tiloiltaan ja maalaisten oikeuksia ajavien ihmisten kimppuun on hyökätty väkivaltaa käyttäen. (14)

Jos jätetäänkin huomiotta kuka tuotetun ruoan saa käyttöönsä, mitä tilastot sanovat? Lisääkö gm-jalostus satoisuutta? Kasvien satoisuus riippuu voimakkaasti muun muassa sääolosuhteista, viljelijän taidoista ja maaperästä. Markkinoilla olevia gm-kasvit eivät ole täyttäneet lupauksiaan suuremmista sadoista (niitä ei ole varsinaisesti sen suuntaisesti jalostettukaan). Vertailututkimusten mukaan gm-soijan satotaso on itse asiassa noin 5-10 % matalampi kuin vastaavilla lajikkeilla ilman gm-ominaisuutta. Tekniikan aiheuttama satotason lasku herättää yhden syyn lisää miettiä vakavasti, onko muuntogeenisten kasvien kehittäminen mielekästä. Bt-kasvienkaan tuottavuus ei ole ollut maanviljelijöille tavanomaista parempi, mitattiinpa tulosta kiloissa tai käteen jäävässä rahassa.

c) Copyright elämälle. Siemenmonopolit

 Siemenkauppa on muun kaupankäynnin tapaan keskittynyt etenkin viimeisen vuosikymmenen aikana valtavasti. Muutama länsimäinen maatalouskemikaaleja ja gm-siemeniä valmistava yhtiö hallitsee tätä kautta merkittävää osaa maailman ruoantuotannosta. Kaikista maailmassa myydyistä kaupallisista siemenistä nimittäin Monsanto myy joka viidennen. Kolmella gm-alan suurimmalla firmalla - Monsanto, Dupont ja Syngenta – on yhteensä 44 % markkinaosuus kylvösiemenistä. (15)

Taloudellinen valta tuottaa poliittista valtaa: siemenyhtiöt ovat saaneet lobattua itselleen vahvan tekijänoikeussuojan. Elävät organismit on nyt mahdollista patentoida. Patentein suojattu geenimuunteluteknologia on viljelijöiden itsemääräämisoikeuden ja yleensäkin kaikenlaisen tiedon vapauden, Creative Commons –ajattelun antiteesi. Maanviljelijöiltä viedään heidän ikiaikainen mahdollisuutensa kontrolloida ja kehittää oman toimeentulonsa perustaa, kun heidän on joka vuosi ostettava yhtiöltä kylvösiemenet. Tämä olisi vallankumouksellinen murros maanviljelyn käytänteille etenkin Etelässä, sillä ehdoton enemmistö esimerkiksi Etelä-Aasian maataloustuottajista käyttää yhä itse hankittuja kylvösiemeniä.

Yhtiöt ovat vaikuttaneet myös siihen, että jo muun muassa EU-maissa on voimassa lainsäädäntö, jonka mukaan kaupallista maataloustointa harjoittavien täytyy käyttää sertifioituja siemeniä. Sertifioiduista jyvistä täytyy patentoitujen siementen tapaan maksaa vuosittainen rojalti jalostajalle. Sertifiointi on kallista, joten yksittäinen tilallinen tai yhdistys harvemmin pystyy laillistamaan käyttämänsä maatiaislajikkeen. Ne lajikkeet jäävät siten pois viljelystä ja kasvien perimän rikkaus vähenee. Eräs tuore brutaali esimerkki siemenmonopolien luomisesta on Irakista: vielä vuonna 2002 maan viljelijöistä 97 % käytti omia tai paikallisia siemeniä. USA:n painostuksesta Irakin hallitus antoi määräyksen, että valtiossa on jatkossa käytettävä sertifioitua siementä. (16)

Vielä hurjempaa on, että monet näistä yrityksistä kannattavat ideaa, että gm-kasveista tehtäisiin seksuaalisesti kuolleita. Geenimuuntelun paradoksihan on, että elävät organismit pitäisi steriloida, jotta tekniikan käyttö olisi turvallisempaa. Kyse olisi siitä, etteivät kasvit tuota ollenkaan siitepölyä tai että siemenet esimerkiksi vaatisivat tietyn hormonikäsittelyn itääkseen. Näitä niin sanottuja terminaattori-siemeniä on vastustettu maailmalla kiivaasti, koska ne veisivät lopullisesti ruokahuollon autonomisuuden mahdollisuuden ja tuottaisivat muitakin riskejä. (17)

Yhtiöt eivät luo siemeniään tyhjästä. Muuntogeenisenkin kasvinjalostuksen raaka-aineena on pienviljelijöiden jalostamien kasvilajikkeiden ja eri yhteisöjen asuinseudullaan säilyttämien villikasvien (tai muiden eliöiden) perinnöllisen aineksen hyödyntäminen. Tästä huolimatta yrityksen siemenillä tekemiä liikevoittoja ei jaeta raaka-aineen säilyttäneiden yhteisöjen kanssa tai makseta korvauksia edes valtioille. Tätä vaurauden haltuunottoa kutsutaan biorosvoukseksi.

Biologisen yhteisvaurauden rohmuamisesta ja yksityistämisestä kannetaan julkisuudessa jostain syystä vähemmän huolta kuin muista immateriaalisen tiedon patentoinnin muodoista. Prosessi ei toki näy Pohjoisen ihmisten arjessa samalla tapaa kuin vaikkapa musiikin vapaan käytön rajoittaminen. Internetistä tuttu vastastrategia, tiedostojen ilmainen jakaminen, pätee kyllä siemeniinkin. Kunhan jaettavaksi ei laiteta gm-siemeniä vaan muita siemeniä. (18)

d) Omistaja valvoo - mutta kuka korvaa?

 Gm-kasvit markkinoille tuoneet yhtiöt haluavat rahat lajikkeidensa käytöstä. Monsantolla on etenkin Pohjois-Amerikassa joukko yksityisiä peltopoliiseja, täyspäiväisiä peltojen tarkastajia. Jos niiltä löytyy Monsanton patentoimaa omaisuutta, saa viljelijä haasteen patentinrikkomisesta. Korvauksen voi joutua maksamaan, vaikka gm-kasvit kasvaisivat pellossa vastoin viljelijän tahtoa, esimerkiksi naapureilta tuulen mukana tulleina tai jääntikasvina edellisen vuoden viljelystä. Korvaussummat ovat keskimäärin olleet liki puoli miljoonaa dollaria.

Etelä-Amerikassa Monsanto ei ensivaiheissa vaatinut rojalteja gm-soijan viljelijöiltä, ilmeisesti siksi että se halusi vallata markkinat siemenillään. Nykyisin raha vaaditaan. Argentiinassa viljelijän on itse teetettävä kalliit tutkimukset, joilla hän voi todistaa viljelevänsä puhdasta soijaa. Moni päätyy maksamaan halvemman patenttimaksun, vaikka ei gm-siementä käytäkään.

Patenttisyytöksiä voisi verrata siihen, että kasvissyöjien ruokaan piilotetaan lihaa ja kasvisruokailijoita vaaditaan maksamaan tästä lihasta. Kaikki viljelijät eivät toki hyväksy yhtiöiden menettelyä, mistä Schmeiserien perheen tapaus on kuuluisa. Tarina kertoo kuitenkin myös viljelijän suojattomuudesta maatalousjättiä vastaan ja siitä, että ajan kuluessa geenimuuntelu jyrää alleen mahdollisuudet harjoittaa muita tuotantosuuntia. Rinnakkaiselo ei onnistu; kasvissyöjien on pakko myöntyä sekasyöjiksi. (19)

EU:ssa on paraikaa tekeillä kansallisia lakeja ns. rinnakkaiselosta. Laeissa määritellään mm. se, miten toimitaan väistämättä aiheutuvissa kontaminaatio- eli saastumistapauksissa. Kuka korvaa ja miten paljon, kun tavanomaisen (tai luomu) viljelijän pelto saastuu gm-aineksesta? Mitä kaikkea pitää korvata: maksetaanko korvauksia esimerkiksi mehiläishoitajille, entä kasvimaanpitäjille? EU:lta tulleen direktiivin tausta-ajatuksena on oikeusjuttujen estäminen ja gm-viljelyn mahdollistaminen. Laista voidaan kuitenkin säätää niin tiukka, että gm-viljely tulee taloudellisesti kannattamattomaksi eli käytännössä laki estää sen. Suomen lakia ei ole vielä säädetty. (20)

e) Kritiikin kieltäminen

 Teknologian puoltajat esittävät usein, että gm-kasvien arvostelu on turhaa, tunteellista geenien ja uutuuksien pelkäämistä. Siinä missä ydinvoimakin, on gm-kasviteknologia esimerkki nykyisen riskiyhteiskunnan luomista vaikeasti aistittavista ja pitkäkestoisista vaaroista. Vain harva pystyy arvioimaan, missä määrin teollisuuden esittämiin riskinarviointeihin voi luottaa. Päätösvalta asioista keskittyy helposti pitkästi erikoistuneille, luonnontieteen teknisille asiantuntijoille, jotka ottavat yleensä huonosti huomioon tekniikan yhteiskunnallisia seurauksia.

On myös silmiinpistävän yleistä, että kielteisiä tutkimustuloksia saaneet tai niistä kertovat tutkijat leimataan epätieteellisiksi ja heidän esiin tuomansa huolet lakaistaan maton alle. Viimeisimpiä esimerkkejä on argentiinalaisen alkio-opin professori Carrascoon kohdistunut ajojahti. Hän julkaisi keväällä 2009 myrkyllisyystietoja glyfosaatista, jota käytetään runsain mitoin gm-soijapelloilla. Carrasco joutui median mustamaalauskampanjan kohteeksi ja sai nimettömiä uhkauksia. Sama kohtalo on ollut monilla gm-kasvien terveysriskeistä kertoneilla tutkijoilla (mm. Arpad Pusztai). Gm-kasvien turvallisuuden arviointia vaikeuttaa myös se, että suuri osa kasvien turvallisuustesteistä on alan yritysten itsensä tekemiä. Ja toisin kuin tieteessä on tapana, yritykset eivät ole antaneet omia tutkimuksiaan vertaisarvioitaviksi, jalostukseen liittyviin liikesalaisuuksiin vedoten.

Myös Suomessa muuntogeenisiä kasveja kriittisesti tarkastelevien tutkijoiden työskentelyä on vaikeutettu: töitä tai tutkimusapurahoja ei ole saanut. Työpaikan menettämisen pelko lienee eräs syy siihen, miksi vain harva tutkija haluaa julkisesti tuoda esiin huoliaan gm-tekniikan käytöstä. Gm-kasvien turvallisuusriskeistä ja kritiikin peittelystä kertoo J. Smithin teos ”Petoksen siemenet” (Like 2005).

Tekniikan käyttö ei muutoinkaan koskaan ole arvoneutraalia, vaan riskien hyväksyminen ja ottaminen on aina yhteiskunnallinen eli poliittinen valinta.

4. Jos ei gm-kasveja, niin mitä sen sijaan?

Torjunta-aine-sovellusten rinnalle on tullut sellaisten gm-kasvien kehittely, joissa muuntogeenien avulla pyritään tuottamaan terveyshyötyjä tai auttamaan kasvien sopeutumista ilmastonmuutoksessa vaikeutuviin ympäristöoloihin. On aiheellista pohtia, missä määrin tällaisetkaan lajikkeet vastaavat ihmisten tarpeisiin tai ympäristöhaasteisiin – ja jos näin onkin, on hyvin todennäköistä että ratkaisuun päästään haluttaessa ilman gm-kasvejakin.

a) Merkkigeenit perinteisen jalostuksen apuna

Kasvinjalostuksen kykyyn kehittää parempia lajikkeita voi luottaa, vaikka muuntogeeninen jalostus päätettäisiin hylätä. Perinteisin menetelmin pystytään tuottamaan monia ominaisuuksia, joita on viime vuodet lupailtu saatavaksi gm-teknologian avulla. Esimerkkinä gm-perunan kaltainen, tärkkelyspitoisempi peruna.

On hyödyllistä tehdä ero geenitekniikan analyyttisen hyödyntämisen ja muuntogeeniteknisten sovellusten välille. Perinteistä risteytysjalostusta voidaan tarkentaa geenitekniikan avulla, kun jalostusmateriaalin valitsemisessa ja risteytystulosten arvioinnissa hyödynnetään merkkigeenejä. Merkkigeeniavusteinen jalostus on huomattavasti halvempaa ja nopeampaa kuin geenimuunneltujen organismien kehittely.

Muutamina esimerkkeinä merkkigeeniavusteisen jalostuksen saavutuksista mainittakoon allergisoimaton maapähkinä Yhdysvalloissa, kuivuutta sietävä maissi Filippiineillä ja aikaisin tuleentuvat kuivuutta sekä runsassuolaisuutta sietävät vehnät Australiassa. Intiassa on tuotettu proteiinirikkaampia ja enemmän A-vitamiinin esiastetta sisältäviä vehnälajikkeita. Myös A-vitamiinipitoisempia riisejä pystytään kehittämään, minkä on tunnustanut myös paljon hypetettyä muuntogeenistä A-riisiä kehittävän Syngenta-firman edustaja. Hyönteisten torjuntaakin voidaan tehostaa tilatasolla yksinkertaisten geenitestien avulla. (21)

Tällaisista tuloksista kerrotaan mediassa ikävä kyllä hyvin harvoin, siinä missä spekulatiivisetkin gm-läpimurtouutiset pääsevät helposti julkisuuden valokeilaan. Ja milloin puhutaankin, ei mediassa välttämättä tuoda selvästi esiin, että nyt kyse ei ole GMO:sta.

b) Pienviljelijöiden tukeminen

Keskustelu gm-kasvilajikkeista on rajaa huomion teknologisiin ratkaisuihin, ikään kuin esimerkiksi aliravitsemus johtuisi ensisijassa huonoista siemenistä, eikä olisi valtakysymys. Jalostusteknologian ylikorostamisen sijaan on syytä tarkastella maataloustuotantoon liittyviä rakenteellisia tekijöitä.

Vuonna 2009 julkaistu YK:n alainen maataloustutkimusta ja –teknologiaa arvioiva raportti (IAASTD) ei näe gm-kasveissa merkittävää potentiaalia köyhyyden ja nälän vähentämisessä. Raportin sekä Etelän väenliikkeiden viesti on, että meidän pitäisi keskittyä tekijöihin, jotka parantavat ihmisten ruokaturvaa. On aika kehittää maataloutta pienviljelijöiden tarpeiden, eikä suurtuottajien toiveiden mukaan.

Keskeistä on tukea ekologista pienviljelyä: edistää maareformeja eli maaomaisuuden tasa-arvoista jakoa, helpottaa pienviljelijöiden lainansaantimahdollisuuksia sekä opastaa heitä käyttämään viljelymenetelmiä, jotka vaativat vähän ulkoisia tuotantopanoksia ja tekevät hyvää ympäristölle. Ruoan paikallismarkkinat tuhoava (länsimaiden harjoittama, Etelän suuntautuva mutta myös länsimaiden sisäinen) ruokadumppaus täytyy saada loppumaan. Jotta toisaalta myös kaikilla kaupunkilaisilla olisi varaa ostaa riittävästi ruokaa, tulee yhteiskunnissa nyt marginalisoitujen ihmisten aseman parantua. Tilannetta eivät kohenna ihmesiemenet vaan sosiaalista oikeudenmukaisuutta tavoittelevat yhteiskunnalliset liikkeet. (22)

Useimmat ravitsemukseen liittyvät laadulliset vajeet perustuvat ihmisten ruokavalion liialliseen yksipuolisuuteen sekä epäterveellisiin ruokatottumuksiin. Joten esimerkiksi sen sijaan, että muokataan soijan rasvahappoja hieman terveellisemmiksi, käy ratkaisuksi vaihtaa soija rypsiin tai vähintään lisätä soijamargariiniin camelina-öljyä. Maailma on jo täynnä loistavia viljelykasveja. Paljon on myös esimerkiksi villikasveja, jotka kannattaisi ottaa peltoviljelyyn.

Ns. kehitysmaidenkaan kohdalla muka-humaanina visiona ei voi olla, että köyhien osaksi tuomitaan pelkän tietyllä ominaisuudella parannetun viljan syöminen. Vaihtoehtona vaikkapa A-riisien kehittämiselle on tukea kulttuurillisia ja viljelyteknisiä muutoksia, jotka takaavat että köyhienkin saatavilla on riisin ohella esimerkiksi mangoa. Mangosta ihminen saa A-vitamiinin lisäksi monia muitakin hyödyllisiä ravintoaineita. Köyhien ulottuvilla olevan ruoan yksipuolisuus ei todellakaan ole ”luonnollinen seuraus” esimerkiksi väestönkasvusta. Olisi myös aika kornia esittää, että maalta häädetyt argentiinalaiset nälkäiset tarvitsevat vaikkapa proteiinipitoisempaa maissia.

Tähän liittyen on syytä muistaa, että gm-viljelmillä tuotetaan (vienti)rehua, polttoainetta ja tekstiileitä jo entuudestaan ylikuluttavalle ihmiskunnan osalle. Lihansyöntiä, autolla ajelua ja paperinkulutusta täytyy länsimaissa ja muiden eliittien parissa vähentää. Kerskakulutuksen edellyttämien gm-viljelmien (ja muiden vientiplantaasien) valtaamilla maa-aloilla sekä vesivaroilla olisi muutakin käyttöä. Argentiinan chacosavannia ja Brasilian rannikkosademetsiä ei pitäisi raivata pelloiksi, kuten nyt soijan kysynnän kasvun takia tapahtuu.

Gm-jalostuksen kalleuden takia gm-siementen käyttäminen tarkoittaa väistämättä harvojen lajikkeiden viljelyä laajoilla alueilla. Tämä kaventaisi entisestään viljelyssä olevien kasvien geneettistä vaihtelua ja tekisi viljelmät nykyistäkin alttiimmiksi taudeille ja tuholaisille. Onkin annettava kunniaa maatiaislajikkeille sekä niitä säilyttäville ja edelleen jalostaville pienviljelijöille: siementen rikas biodiversiteetti on kultaakin arvokkaampaa. Tietenkin on tärkeää, että kasvitutkijat tulisivat tekemään yhteistyötä perheviljelijöiden kanssa ja auttaisivat viljelijöitä maatiaisten satoisuuden nostamisessa ja niiden sopeuttamisessa muuttuviin ilmasto-olosuhteisiin. (23)

c) Miksi luomu on niin tärkeää?

Useiden agroekologien viesti on, että gm-kasvit eivät muuta miksikään suurmittakaavaisen, yksipuolisen monokulttuuriviljelyn ongelmia. Niitä ovat muun muassa maatalousmyrkkyjen käyttö ja piittaamattomuus maaperän hyvinvoinnista. Maahan ei lisätä käytännössä lainkaan orgaanista ainetta, mikä tarkoittaa eroosio-ongelman pahenemista. Paikoin USA:n Keski-Lännen maaperässä oli humusta 1950-luvulla 20 %, nyt enää prosentti! Olemassa olevilla pelloilla pitäisi toki voida tuottaa ruokaa vielä vuosisatojen ajan, joten maaperän kuntoa olisi välttämätöntä ajatella pitkäjänteisesti. Humuspitoinen maaperä on aina pitkäkestoisen viljavuuden ehto.

Myös ilmastonmuutos ja peak-oil tekevät selväksi, että viljelyä ei todellakaan voi enää kauaa perustaa keinolannotteisiin, jotka valmistetaan fossiilisista polttoaineista. Luomumenetelmät tarkoittavat, että peltoja ruokitaan typpeä sitovilla kasveilla, kierrättämällä eläinten sekä ihmisten ulosteet kompostoituina ja hyödyntämällä viherlannoitusta sekä puutuhkaa. Tätä luomuviljelyyn sisältyvää ideaa tulee hyödyntää nykyistä voimallisemminkin ja tehdä pelloista keskeinen hiilinielu. Humusta rakentava maatalous on varsin kustannustehokas tapa ilmastonmuutoksen hillitsemiseen.

Mutta ruokkiiko se kaikki? Länsimaissa luomun satoisuudet ovat monesti samat tai hieman alemmat kuin tavanomaisessa viljelyssä - riippuen maaperän kunnosta; pitkään luomuviljelleillä tiloilla sadot nimittäin nousevat. Etelässä sen sijaan sadot ovat luomussa (tai melkein-luomussa) keskimäärin peräti 80 % paremmat, mikä perustuu muun muassa katteiden käyttöön ja vuoroviljelyyn. Ero luomun eduksi korostuu tavallista kuivempina tai sateisina vuosina. Luomu kohottaa myös ravinnon laatua, sillä kasvit sisältävät (laji- ja lajikekohtaisten taipumustensa sääteleminä) niitä kivennäisaineita, joita ne saavat kasvuympäristöstään. Länsimaisessa ruoassa on keinolannotteiden käytön vuoksi nykyisin 20 - 60 % vähemmän kivennäisaineita kun vielä 1940-luvulla.

Suuriin monokulttuureihin räätälöidyt gm-kasvit eivät ole ruokaturvaa ajatellen viisas valinta myöskään siksi, että ne ovat yksiulotteisen tarkastelukulmansa vuoksi väistämättä tehottomia ruoantuotantojärjestelmiä. Hehtaaria kohden yhteissato on pientiloilla suurmonokulttuureja korkeampi. Rohkaisevia esimerkkejä nerokkaista ja satoisista tuotantomalleista ovat vaikkapa peltometsäviljely tai maissin & papujen rinnakkaiskasvatus samalla pellolla (tai jo sekin, että viljellään sekaisin kahta eri ohralajiketta tai tattari-rypsiä). Vastaavasti mikäli riisipeltoa ei ole myrkytetty, voidaan alueelta riisisadon lisäksi kerätä ravinnoksi vihreitä villikasveja, antaa ankkojen laiduntaa siellä sekä kasvattaa pellolla myös kaloja. Voisipa tähän integroida varmaan ruokasienetkin. Luomuviljely ei siis aiheuta sitä, että viimeisetkin metsät täytyisi muuntaa pelloiksi.

d)…voisiko kaikki olla utopian mukaista?

Millä argumenteilla gm-visioita vielä yritetään puolustaa? Tähän tyyliin: entä jos tilanne olisi se, että päästäisiin varmuuteen siitä, että geenimuunnellut kasvit ovat täysin turvallisia? Ja jos geenimuunteluun ei liittyisi lainkaan esimerkiksi siemenmonopoleja vaan niitä jaettaisiin tutkimuslaitoksista pyyteettömästi ilmaiseksi? Jos niitä kehiteltäisiin vain pienviljelijöiden tarpeisiin? Jos tutkimusrahaa olisi käytettävissä niin paljon, että tämä voitaisiin tehdä tinkimättä samanaikaisesti agroekologisten viljelymenetelmien kehittämisestä ja soveltamisesta maailmanlaajuisesti? Jos niiden tuotekehittely olisi niin halpaa, että viljelykasvien biodiversiteetti ei vähenisi (24)?

Tämän hetkinen näyttö ei alkuunkaan viittaa siihen, että näin olisi tai voisi olla. En liioin ole kuullut gm-kasvien puolustajien edistävän suuria yhteiskunnallisia muutoksia, joita siemenpatenteista, suuryrityksistä ja monokulttuuriviljelmistä eroon pääseminen edellyttää. Geenimuunteluun satsaaminen tuottaa luultavasti yhtä tehottomia ja huonoja ratkaisuja kuin päästökauppa. Kyse on molemmissa samasta valintatilanteesta: ajatellaanko että ongelma poistuu teknisillä (geenien) muutoksilla vai käydäänkö käsiksi ongelmia aiheuttaviin rakenteisiin. Täytyy kysyä, mitkä ratkaisut tuottavat pitkäaikaista turvaa ihmiskunnalle.

GMO-kritiikkiä tuo esiin mm. GMO-vapaa Suomi –kampanja. Keskustelun herättämiseksi joukko maatiloja ja yrityksiä on julistautunut GMO-vapaiksi. Joissain kunnissa (mm. Espoo, Hyvinkää, Tuusula) on tehty päätös kunnallisen joukkoruokailun GMO-vapaudesta.

Tarkennuksia

 1. Voi tosin olla, että määrä ei todellisuudessa ole kasvanut. Pelloilta kyettiin aiemmin keräämään viljasadon lisäksi mm. rehu ja hyödyntämään sen villikasvit. Näitä ei myrkytetyillä monokulttuureilla kyetä hyödyntämään. Katso kappale 4c).

2. Kaiken kaikkiaan gm-viljelyllä ja siihen olennaiselta osaltaan kuuluvalla siementen patentoinnilla on samoja seurauksia kuin nk. maatalouden vihreällä vallankumouksella 1960-luvulta lähtien: Viljelijät ovat tulleet yhä riippuvaisemmiksi ulkoisia tuotantopanoksia myyvistä maatalousyrityksistä. He ovat ylhäältä päin toimivien asiantuntijoiden armoilla ja heidän tehtäväkseen jää vain sopeutua markkinoiden heittelyihin. Tämä kasvattaa hyvin todennäköisesti epätasa-arvoa pien- ja suurtilallisten välillä, keskittää maanomistusta ja vähentää naisten valtaa ruoantuotannosta. Gm-organismien kehittämisen lähtökohtana ei suinkaan ole tukea viljelijöiden paikallista osaamista tai itsemääräämisen ja turvallisuuden tunnetta. Suuntaus heikentää ruokaturvaa (ja valtasuhteiden vuoksi nälkä kohdistuu useimmissa yhteisöissä voimakkaammin naisiin, lapsiin ja vanhuksiin kuin miehiin).

Nk. vihreä vallankumous ohjasi ns. kehitysmaissakin viljelijät hylkäämään omat siemenkantansa ja siirtymään uusiin ”ihmelajikkeisiin” sekä monokulttuuriviljelyyn. Usein siemenet olivat hybrideitä, joita ei voi itse lisätä. Näiden uusien lajikkeiden satoisuus oli tavallista isompi - olettaen että tiloilla käytettiin torjunta-aineita ja runsaasti kemiallisia lannoitteita, usein ne vaativat myös keinokastelua. Marginaalialueilla toimineilla pienviljelijöillä ihmesiementen satoisuus ei välttämättä ollut erityisen hyvä. Parhaiten nämä lajikkeet soveltuivat koneelliseen viljelyyn ja esimerkiksi Thaimaassa uusia riisilajikkeita tuettiin valtion tasolta nimenomaan vientiviljelyn takia. Nyt parin vuosikymmenen jälkeen laajat peltoalat ovat ”teho”viljelyn menetelmien vuoksi muuttuneet hedelmättömiksi. Satolisäysten saamiseksi kaltoin kohdeltua maaperää on lannoitettava entistä enemmän.

3. Teknisesti kasviin ei osata siirtää kuin 1 - 2 geeniä, kun taas esimerkiksi maut syntyvät monimutkaisemmin, usean eri tekijän yhdistelmänä. Vanhoissa olemassa olevissa lajikkeissa on paljon erinomaisia herkkulajikkeita, mutta niiden ainoa vika on se etteivät ne sovellu kauppaketjujen esittämiin vaatimuksiin.

USA:n omilla markkinoilla tuotetaan muutamia muitakin gm-ruokakasveja (papaijaa, kesäkurpitsaa) pienessä, ilmeisesti laskevassa, määrin. Gm-soijaa käytetään siellä mm. soijaöljyn valmistamiseen. Maassa gm-ruokaa ei merkitä ostajille mitenkään.