Luo tunnus!
Kirjaudu
sunnuntai, 12.02. 2012 @ 09:58
 
Lisää Facebook-sivustolle

Jännitteet kasvavat Kreikassa vuosipäivän koittaessa

Foorumilla: Ateenan mellakat jatkuneet toista päivää

Päivitetty 6.12. @ 12:45

Ateenassa on käynnissä Alexandros Grigoropoulosin murhan ja viime joulukuun kapinan ensimmäisen vuosipäivän viikonloppu. Jännitteet ovat jo valmiiksi korkealla. Libcomin uutisessa sanotaan eri puolilla maata olevan vallattuna jopa 400 lukiota ja 30 yliopistoa. Viime aikoina on käynnissä ollut myös useita työtaisteluita, unohtamatta yöllisiä tulia.

Varsinaisena vuosipäivänä sunnuntaina on luvassa mielenosoituksia 20 kaupungissa eri puolilla Kreikkaa.

Syksyllä valtaan noussut sosialistihallitus ilmoitti laittavansa kaduille yli 6000 poliisia estämään mellakoinnit. Huhua on liikkunut jopa 10 000 poliisista. Ateenaan on tullut anarkisteja myös Kreikan ulkopuolelta. Occupiedlondonin blogiin kirjoitettiin vinkkejä mellakkaturisteille siitä että kannattaa pukeutua kuin tavallinen turisti ja passia kannattaa kantaa mukana kaupungilla liikkuessa sillä tarkastuksia on usein. Lakituen numerot löytyvät täältä


Perjantai

Pääministerin vetoomus rauhan puolesta vuosipäivän alla ei tuottanut tuloksia perjantaina. Keskipäivällä hyökättiin samanaikaisesti kahta poliisipartiota vastaan Exarchiassa. Kaksi poliisia loukkaantui sairaalakuntoon. Hyökkäyksen jälkeen mellakkapoliisit miehittivät alueen ja tekivät useita kiinniottoja. Kiinniotettuja sanotaan kuitenkin jo vapautetun.

Pari tuntia myöhemmin lukiolaiset järjestivät mielenosoituksen pohjoisessa Chalandrin lähiössä. Opiskelijat marssivat läheiselle poliisiasemalle ja heittivät sitä kivillä ja appelsiineilla. Hässäkän aikana hyökättiin myös kahta pankkia vastaan.

Myöhemmin illalla puhkesi mellakoita Korintin kaupungissa. Noin 300 lukiolaista järjesti mielenosoituksen Alexandros Grigoropoulosin muistolle kaupungin keskustassa ja pääpoliisiasemaa vastaan hyökättiin. Lisäksi pankkeja hajotettiin ja sytytettiin palamaan.

Lauantai

Ateena

Exarchia on ollut lauantaina erittäin raskaasti poliisien miehittämä, ja rankkasade on pitänyt myös ihmisiä pois kaduilta. Lauantaina Exarchiassa poltettiin kaksi autoa, minkä jälkeen poliisi tyhjensi Exarchia-aukion paukkukranaateilla ja on ollut lähes jokaisessa kadunkulmassa, etenkin vallatun Teknillisen korkeakoulun lähellä.

Poliisi teki lauantaina iltapäivällä ratsian anarkistisen Resalto -sosiaalikeskukseen Keratsinissa Ateenan länsiosissa. Taloon sisään rynnäköineet kytät pidättivät parikymmentä ihmistä, jotka vietitin poliisin päämajaan Alexandras Avenuella. Poliisin väitteiden mukaan Resaltoa on "anarkistien piilopaikka" jota on käytetty räjähteiden ja polttopullojen valmistamiseen. Väite on varsin hämmentävä sikäli kun kyseessä on naapuruston päivittäin käyttämä avoin sosiaalikeskus. Uutistoimisto AFP:n mukaan ratsiassa löytyi bensakanistereita, lekoja ja kaasunaamareita.

Keratsinin kaupungintalo vallattiin vastauksena Resaltoon tehtyyn ratsiaan. Huolimatta varsin suuresta paikallisesta tuesta, kytät häätivät valtauksen ja ottivat kiinni noin neljäkymmentä ihmistä. Etenkin jälkimmäinen häätö on aiheuttanut yleistä tyrmistystä - Keratsinin apulaispormestari on julkisesti tuominnut ratsian, ja saanut sisäministeriltä haukkuja terroristien suojelemisesta. 

Kiinniottoja on lauantai-illan aikana ilmeisesti tehty yli 150, pidätyksiä noin 75. Illalla kokoontui mielenosoitus poliisin päämajalle vaatimaan pidätettyjen välitönta vapauttamista. Keskiyön jälkeen hyökättii Zografoun poliisiasemalle Ateenassa kivillä ja polttopulloilla.

Viesti Ateenan teknillisen yliopiston valtaukselta

Arviolta 150-160 ihmistä on otettu kiinni keinona terrorisoida sekä estää ja karkottaa muita osallistumasta mielenosoituksiin, joilla huomioidaan Ateenassa murhatun 15-vuotiaan nuoren murhan vuosipäivää.

Vuosi Alexandros Grigoropoulosin murhan jälkeen, jossa murhaajana oli Kreikan valtio, hallituksen miehitysarmeija yrittää otta haltuunsa kaupungin jokaisen kadunkulman.

Univormuiset murhaajat ovat miehittäneet "Resalto" -sosiaalikeskuksen Keratsinissa. Ne hyökkäsivät nuoria vastaan ja ovat sulkeneet kaikki sisään- ja uloskäynnit sosiaalisen ja poliittisen taistelun paikkoihin. Ne ovat piirittäneet Exarchian ja Teknillisen, ja jatkavat kiinniottojen tekemistä.

Hallinnon sätkynuket, media, lähettävät valtionpropagandaa luomaan terrorin ilmapiiriä.

Vuosi joulukuun 2008 sosiaalisen kuohunnan jälkeen sorron ja riiston järjestelmä yrittää jälleen kerran vakiinnuttaa auktoriteettiaan. Hallitus yrittää pakottaa hätätilan voidakseen hukuttaa sosiaalisen raivon ja pakottaa yhteiskuntaan voimaan hautausmaan hiljaisuuden.

Kaupungin miehityksen takia valtaamme Teknillistä korkeakoulua.

Kutsumme kaikkia jotka haluavat käydä vastarintaan tekemään niin parhaaksi katsomillaan keinoilla.

Tulemme pitämään tämän tilan ja osoitamme solidaarisuutta kaikille jotka kohtaavat valtion vainoa.

Vaadimme kaikkien pidätettyjen ja kiinniotettujen välitöntä vapauttamista.

Kaikki kaduille huomenna sunnuntaina kello 13.30 Propyleassa

Emme unohda

Emme anna anteeksi

Kaikki jatkuu

Vallattu Teknillinen

 

Thessaloniki

Thessalonikissa vallattiin lauantaiaamuna "Olympion" elokuvateatterin rakennus aivan kaupungin keskustassa. Paikassa on tarkoitus tulevina päivinä näyttää elokuvia eri aiheista. Kaupungissa järjestettiin myös mielenosoitus johon osallistui noin 500 ihmistä. Yöllä oli pientä hässäkkää Aristoteleen yliopiston lähellä, kun mellakkapoliisit rikkoivat akateemisen turvapaikan lakia ja pidättivät 7 ihmistä yliopiston alueelta.

Viesti Thessalonikin vallatulta teatterikoululta

Voimme oppia uimaan ainoastaan hyppäämällä veteen...

Jos voisimme säilyttää jotain viime joulukuusta, se olisi hiljaisuuden päättyminen. Sosiaalinen räjähdys ei ollut yksin Kreikan kaduilla, vaan sen mukana tuli tarve keskustelulle. Meille on vuosia kerrottu kuinka "demokratiassa" ei ole umpikujia. Se on osoittautunut halvaksi valheeksi. Umpikujia on paljon, ne materialisoituvat kymmenissä päivittäisissä ongelmissamme, yhteiskuntamme sairaudessa.

Joten mitä voimme tehdä yhteiskuntana? Tuleeko meidän jatkaa luottamista niihin ja niiden valheisiin?

On olemassa tie ulos tästä elämäämme tuhoavasta järjestelmästä, jonka ainoa tarkoitus on tuottaa uudelleen ja hallita itsensä luomaa korruptiota. Ulospääsyn voi löytää kukin erikseen tai kaikki yhdessä. Kunhan voimme yhä kuunnella joulukuun 2008 kapinasta tullutta viestiä.

Mikä viesti?

Ainoa tapa vapautua synkästä todellisuudesta on alkaa itse päättämään asioista jotka koskettavat meitä. Meidän täytyy ymmärtää että logiikka siitä että "neljän vuoden välein äänestäminen on paras tapa" on tätä mätää järjestelmää uudelleentuottava logiikka.

Meillä kaikilla on vastuuta omia elämiämme kohtaan, sekä yhteiskunnille joissa elämme.

Niin pitkään kun tunnistamme nämä vastuut ja astelemme kohti meidät esivaltaan kiinnittävän napanuoran lopullista katkaisua, voimme alkaa tasaisilla liikkeillä muuttamaan ympärillämme olevaa maisemaa... päämääränämme hankkiutua oikealla hetkellä eroon tuhoavista instituutioista kuten parlamentaaris-edustuksellisesta demokratista, sekä luomaan uusia jotka perustuvat kaikkien tasavertaiseen osallistumiseen.

Näitä polkuja on avattu viime joulukuun jälkeen. Ja näillä poluilla meidän tulee jatkaa kulkemista vailla pelkoa. Jokaisessa tilassa, jokaisessa naapurustossa, kouluissa ja yliopistoissa, työpaikoilla, asenteessamme maahanmuuttajiin, suhteessamme ympäristöön... kaikessa mikä koskettaa elämäämme.

Päätämme mieluummin elämistämme itse, vaikka tekisimmekin virheitä.

Silloin myös nuo virheet ovat meidän. Opimme, liikumme eteenpäin, tulemme todella seisomaan omilla jaloillamme yhteiskuntana.

Kaukana poliittisista puolueista ja hierarkioista

Kasvokkain suoran demokratian kanssa suoralla toiminnalla.


 

Aiemmin viikolla

 

Lakkoja ja työtaisteluita

Työläisrintamalla on levottomuuksia useilla aloilla. Maanantaina Ateenassa nähtiin 24 tunnin lakkoon menneiden sairaalalääkäreiden mielenosoitus. Samaan aikaan Agia Elenin sairaalan hoitajat valtasivat hallinnon toimistoja ja vaativat että sairaanhoitajat vapautetaan toimistotyöstä jotta he voivat keskittyä vain hoitotyöhön.

Telekommunikaation saralla Wind -yhtiön työntekijät kutsuivat vuorokauden mittaisen lakon torstaiksi vastauksena 200 työntekijän pakotettuun "vapaaehtoiseen irtisanoutumiseen". Kulttuuriministeriölle työskentelevät arkeologit menivät kahden päivän lakkoon keskiviikoksi ja torstaiksi vaatimaan maksamattomien palkkojen välitöntä maksamista.

Myös terästeollisuuden työläiset ovat lakkoilleet protestina irtisanomisille ja protestina sulkivat merkittävän moottoritien Ateenan eteläpuolella.

Opiskelijamielenosoituksia ja vallattuja yliopistoja

Koska paikalliset olivat blokanneet Fylisin kaatopaikan, lähtivät opiskelijat Ateenan kaduille keräämättömien roskien keskelle. Valtio on painostanut siivoojia ja roskakuskeja lopettamaan lakkonsa, joka on täyttänyt Ateenan kadut roskakasoilla, joita poliisi pelkää käytettävän heittovälineinä tai palavina barrikadeina tulevina päivinä. Työläiset eivät olesuostuneet painostukseen, minkä seurauksena Ateenan pormestari on aloittanut prosessin jolla lakosta saataisiin laiton.

Opiskelijat protestoivat sitä kuinka valtauksia pelänneet rehtorit yhdessä viranomaisten kanssa sulkivat kouluja sotilasjuntan kukistumisen vuosipäivänä marraskuun puolivälissä. Vastaava mielenosoitus oli myös Volosin kaupungissa tiistaina 1. joulukuuta. Keskiviikkona rehtorien hallintorakennusta vallanneet Peloponnesosin yliopiston työläiset siirtyivät sulkemaan Korintin moottoritietä.

Viime vuoden kapinan yhtenä tukikohtana toimineen Ateenan kauppakorkeakoulun hallinto ilmoitti sulkevansa koulun toistaiseksi tekosyynään... sikainfluenssa. Välittömästi ilmoituksen jälkeen kymmeniä sikoja ilmestyi yliopiston portille kiroamaan, hakkaamaan ja kaasuttamaan opiskelijoita jotka välittömästi yrittivät vallata kampuksen pitääkseen sen auki viikonlopun yli. Ainakin 50 opiskelijaa onnistui murtautumaan portista läpi poliisin saartamalle kampusalueelle. Puhjenneiden yhteenottojen tuloksena poliisi saatiin ajettua pois paikalta.

Torstaina järjestettiin myös suuri anarkistimielenosoitus solidaarisuutena pankkiryöstöstä vangitulle anarkistille Jannis Dimitrakisille. Poliisien piirittämä mielenosoitus onnistui pääsemään päämääräänsä Ateenan oikeustieteelliselle yliopistolle, jossa puhkesi yhteenottoja mielenosoittajien ja poliisin välille.

Torstaina vallattiin myös Ateenan teknillinen korkeakoulu sekä  Thessalonikin teatterikoulu.

Ateenan teknillisen korkeakoulun valtauksen ensimmäinen tiedote torstailta

Teknillinen on avattu!

Kohdatessamme poliittisia lausuntoja ja kiihkeitä huhuja yliopistojen sulkemisesta joulukuun kuudennen alla, päätimme joulukuun kolmantena tulla Teknilliseen näin Alexandros Grigoropoulosin murhan vuosipäivän edellä - ja fyysisellä sekä poliittisella läsnäolollamme pitää tämä tila auki.

Teknillinen ja muut koulut eivät ole minkään hallituksen tai yliopistohallinnon omaisuutta, jotka ne voivat sulkea milloin haluavat omien etujensa pohjalta. Ne kuuluvat ennen kaikkea taisteleville ihmisille. Tästä syystä valtio päätti sulkea koulut estääkseen taistelevia ihmisiä käyttämästä niitä tiloina tapaamiselle, keskustelulle, vastatiedolle ja kollektiiviselle päätöksenteolle sekä toiminnalle.

Pidämme Teknillisen auki ja olemme kutsuneet avoimen yleiskokouksen torstai-illaksi 3. joulukuuta iltayhdeksäksi. Tarkoitus on suunnitella kollektiivista toimintaa tuleville päiville.

Akateeminen turvapaikka kuuluu yhteiskunnalle, ei yliopistopomoille ja poliisille!

Emme unohda, emme anna anteeksi - 6. joulukuuta 2008

Kapinaa ei voi tukahduttaa, haamu leijuu kaupungin yllä

Toverit

 

Lähteitä:

After the Greek Riots -blogi
Tension in Greece before critical weekend (libcom)
Attacks against police in Athens in defiance to PM's plea for calm (libcom)
Police raid on anarchist social centre in Athens (libcom)
Greece braces for teen killing demonstrations (AFP)
Poimintoja valtamedioista foorumilla

 

Trackback

Trackback URL for this entry: http://takku.net/trackback.php/06-12-09-jannitteet-kreikassa

No trackback comments for this entry.

8 kommentti(a)

Allaolevista kommenteista on vastuussa vain niiden kirjoittaja. Sivusto ei ole vastuussa niistä.
Jännitteet kasvavat Kreikassa vuosipäivän koittaessa
Anonyymi, sunnuntai, 6.12. 2009 @ 16:06

pari videota lisää
Anonyymi, sunnuntai, 6.12. 2009 @ 18:12

Jännitteet kasvavat Kreikassa vuosipäivän koittaessa
Anonyymi, sunnuntai, 6.12. 2009 @ 19:39

Panathinaikosin futismatsi olympiastadionilla keskeytettiin puoleksi tunniksi stadionille tulleen kyynelkaasun takia.

Jännitteet kasvavat Kreikassa vuosipäivän koittaessa
Anonyymi, sunnuntai, 6.12. 2009 @ 20:48

Tuon ylimmän videon kohdissa 3:07 ja 5:32 näkyy kuinka poliisi ajaa moottoripyörällä mielenosoittajia päin. Occupied Londonin mukaan kolme on loukkaantunut näissä moottoripyörien törmäyksissä ja yksi on kriittisessä tilassa sairaalassa.

Ateenan yliopistolla pieniä yhteenottoja paikan saartaneiden kyttien ja valtaajien välillä. Poliisiratsian uhka ilmeinen. Kytät on nyt muutamaan kertaan viime päivinä rikkoneet perustuslain kohtaa joka estää poliisia menemästä yliopistojen alueelle.

Resaltosta pidätettyä 21:tä ihmistä syytetään terrorismilakien nojalla.

http://www.occupiedlondon.org/blog/2009/12/06/144-live-from-occupied-athens/

Jännitteet kasvavat Kreikassa vuosipäivän koittaessa
Anonyymi, maanantai, 7.12. 2009 @ 01:01

Occupiedlondonin mukaan Patrasissa on ollut mielenosoituksessa 2000-2500 ihmistiä ja demossa hajotettiin pankki. Poliisi oli ottanut ennen mielenosoitusta kiinni puolensataa ihmistä "ennaltaehkäisevästi" ja heidät on päästetty jo vapaaksi.

Pohjoisessa Ioanninassa sanottiin kaduilla olleen 1500 ihmistä ja kaikki keskustan pankit rikottu. Aiemmin kytät olivat tehneet ratsian sosiaalikeskukseen. Yhteensä 40 kiinniottoa mutta kaikki jo vapautettu. Yhden kytän sanotaan loukkaantuneen vakavasti.

Kreetan Heraklionissa sanotaan olleen yli 1000 ihmistä mielenosoituksessa, 6 ennaltaehkäisevää kiinniottoa.

 

Ja vielä pari videota:

Jännitteet kasvavat Kreikassa vuosipäivän koittaessa
Anonyymi, maanantai, 7.12. 2009 @ 12:54

Ylin kuva Thessalonikista. Loput Ateenasta.











Jännitteet kasvavat Kreikassa vuosipäivän koittaessa
Anonyymi, maanantai, 7.12. 2009 @ 14:56

Eikö pitäisi joku solidaarisuustapahtuma järjestää?

Jännitteet kasvavat Kreikassa vuosipäivän koittaessa
Anonyymi, maanantai, 7.12. 2009 @ 16:52

Ihan mielenkiintonen artikkeli AlJazeerassa:

Fear and loathing on the streets of Athens

Photo by AFP

Those behind the protests in Greece are vocal about their objections to the mainstream media, in fact it seems the only people they dislike more are the police.

In the midst of the swirling smoke and explosions of the Athens street battle, I saw a woman, her eyes bulging with hatred. She was probably in her mid-forties, dressed in black, with a ring through her nose. She was screaming abuse at the riot police, who had made some arrests, and were leading the suspects away.

"This is what you call democracy, you *******!"

I asked her if she wanted to tell Al Jazeera how she felt. She looked at me with disgust.

"You are a journalist!"

This was true, so I nodded.

"****ing media, full of lies, **** off!"

I backed away.

Just round the corner, a menacing group of youths approached us. Their faces were covered in masks, and they carried rocks and sticks.

"Stop filming", they ordered, "Or you and your equipment will be damaged. Get away from here."

We beat a retreat. They had taken over the elegant neo-classical building of Athens University, and were daubing the walls with graffiti. On the roof, their colleagues were busy lowering the blue and white Greek flag, and raising the black and red flag of Anarchy.

In my career as a reporter, I've met some seriously dangerous and unpleasant people. Ill-disciplined rebel armies in Sierra Leone and Liberia, religious militias in Nigeria. I've watched them, with my own eyes, commit gruesome killings, with impunity and apparently without remorse.

But, ironically, as a foreign reporter, I was treated warmly, even courteously, by those murderous gangs in Africa.

In contrast, the anarchist and extremist groups of Athens put on plenty of menacing airs, but, with a few exceptions, shy away from serious violence. And yet, in my capacity as a journalist, I have rarely felt myself the focus of such hatred and suspicion as I have here in Athens.

To these groups, I'm part of the despised "mainstream media", a hopeless dupe of capitalist interests.

There is one category of people the Athenian anarchists hold in even greater contempt - the police.

From my reporting in Greece, I'm well aware that there are problems with the Greek police-force. They are poorly paid, and badly trained. Morale is low. Inside police stations, they commit abuses, especially against the recently arrived immigrant communities from Asia and Africa.

Of course, last December, they shot dead 15 year old Alexis Grigoropolous, under circumstances which are still unclear.

During Sunday's protests, held to mark the first anniversary of Alexis' death, pictures broadcast on Greek television show police motorcyclists riding fast through the crowds and colliding with protestors.

It's not clear if this was a deliberate tactic or not. But one thing is for sure; it will enrage those groups who are already convinced the police can do no good. The battle for control of the Athenian streets - between the police and anarchists - ebbs and flows, and sometimes there are lulls - but it has become an enduring feature of life in this city.

Yleistä sivuista

Takku on tee-se-itse mediaprojekti, joka sanojen voimalla haluaa rohkaista meitä tavallisia ihmisiä välittömään, puolue-, ammattiliitto- ja järjestötoiminnasta riippumattomaan kapinaan (itse)tuhoisaa (epä)todellisuutta vastaan... Lue lisää

Miten osallistua

Takun toiminta perustuu käyttäjien lähettämään sisältöön. Kuka tahansa voi osallistua sisällön tuottamiseen ilman käyttäjäksi rekisteröitymistä... Lue lisää

Käyttäjiä paikalla

Rekisteröityjä käyttäjiä: 1
Vieraita sivustolla: 14

Tapahtumat

Ei tulevia tapahtumia

Miete

Brothers and sisters, what are your real desires? Sit in the drugstore, look distant, empty, tired, drinking some tasteless coffee? Or perhaps BLOW IT UP AND BURN IT DOWN?
The Angry Brigade
Communiqué 8  (1st of May, 1971)

Oma tunnukseni





Rekisteröidy uutena käyttäjänä
Unohtuiko salasana?

-


Mediakeskus


Uutisia ja ajankohtaista maailmalta

15M Suomi

15M Suomi

Vallattomia ääniä Tampereen kaduilta banneri

Vallattomia ääniä Tampereen kaduilta -feed

JKLDiy

fifi

Hyökyaalto

Vallankumouksen hedelmiä

Väärinajattelija

Wikikko

Mustan Kanin Kolo

Hirvitalo

Vastavirta